Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry hakee ohjelmasuunnittelijaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen 9.9.2019 alkaen. Kyseessä on uusi työtehtävä.
Demo ry on aatteellisesti, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, joka toimii moniarvoisen demokratian edistämiseksi toteuttamalla suomalaisten puolueiden ja uusien ja kehittyvien demokratioiden poliittisten puolueiden välisiä yhteistyöhankkeita. Demo toimii tällä hetkellä Suomen lisäksi Mosambikissa, Sambiassa, Etiopiassa, Tunisiassa, Myanmarissa ja Sri Lankalla.
Etsimme nyt ohjelmasuunnittelijaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Tarjoamme sinulle näköalapaikan demokratiatuen kentälle sekä Suomessa että kansainvälisesti. Pääset työskentelemään demokratian eteen joustavin työajoin osana tiivistä ja dynaamista työyhteisöä. Toimistomme sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien päässä Hakaniemessä, ja lisäksi saat myös lounas- ja liikuntaedun.
Ohjelmasuunnittelijan työnkuvaan kuuluu Demon ohjelma- ja hanketyön tukeminen, painopisteenä Aasian ohjelmamaat. Ohjelmasuunnittelija osallistuu demokratiatukiohjelmaan kuuluvien kansainvälisten hankkeiden seurantaan ja toimeenpanoon sekä ohjelmatyön ja hankehallinnon suunnitteluun ja raportointiin ohjelmajohtajan ohjauksessa. Tehtäviin kuuluu mm. uusien rahoituslähteiden kartoittamista ja uusien hankkeiden suunnitteluun osallistumista. Tehtävään kuuluu säännöllisiä seurantamatkoja sovittuihin ohjelmamaihin.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää: · Soveltuvaa korkeakoulututkintoa · Vähintään viiden vuoden työkokemusta kansainvälisten kehitys- tai demokratiatukihankkeiden hankehallinnosta · Kiinnostusta poliittisten puolueiden kanssa toimimiseen monipuoluedemokratian kehittämiseksi · Joustavuutta, yhteistyökykyä ja hyviä kansainvälisessä yhteistyössä tarvittavia vuorovaikutustaitoja · Sitoutumista Demon toiminnan periaatteisiin · Matkustusvalmiutta · Sujuvaa suomen ja englannin kielten kirjallista ja suullista taitoa
Lisäksi arvostamme työkokemusta Demon ohjelmamaista sekä muuta relevanttia kielitaitoa.
Hakemukset ja ansioluettelot palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään viimeistään 19.8.2019 osoitteeseen rekry(at)demofinland.org.
Haastattelut pyritään pitämään elokuun viimeisen viikon aikana ja tehtävä tulee ottaa vastaan mahdollisimman pian syyskuussa. Kirjoita sähköpostin otsikkoon "Ohjelmasuunnittelija/ oma sukunimi". Lisätietoja tehtävästä antaa ohjelmajohtaja Jonna Haapanen, puh 050-468 2366 torstaina 15.8. klo 10-12 ja klo 14-16. Emme ikävä kyllä voi vastata sähköpostikyselyihin.
Lue lisää Demon työstä täällähttps://demofinland.org/mika-demo/!
*************************************************
Paula Mitchell Viestintä- ja ohjelmasuunnittelija / Communications and Programme Coordinator +358 50 575 8839
Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo Political Parties of Finland for Democracy - Demo Finland Siltasaarenkatu 4, 7. krs / 7th floor, 00530 Helsinki, Finland
[logosähköpostiin][image002]https://www.facebook.com/DemoFinland/[image003]https://twitter.com/DemoFinland Demo on eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, joka tukee monipuoluedemokratiaa uusissa ja kehittyvissä demokratioissa. Demo Finland is a co-operative organisation of all Finnish parliamentary parties supporting multi-party democracy in new and developing democracies.
kehityspolitiikka@lists.fingo.fi