Hyvät kehityspolitiikkalistan tilaajat,
Muistuttelen tästä kutsusta:
Verotus ja globaali oikeudenmukaisuus -ryhmä tapaa tämän viikon perjantaina 1.4. klo 10-12 Fingon toimistolla (Niili-kokoushuone, 5 krs.), mutta etänäkin voi osallistua.
Tapaamisessa keskustellaan, mitä ajatuksia ja toiveita osallistujilla työryhmän tavoitteista ja toiminnasta on sekä käydään läpi verotuksen ja globaalin oikeudenmukaisuuden saran ajankohtaisia asioita. Lisäksi mietitään, mitä voisimme yhdessä tämän kevään aikana tehdä.
Laita sähköpostia, jos kiinnostaa osallistua, niin lähetän tarkemmin tietoa tapaamisen agendasta. Kiitos.
Kyseessä on siis järjestöille tarkoitettu toimintaryhmä verotukseen ja globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyen. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Edellytyksenä ei ole vaikuttamis- ja/tai muu kokemus verokysymyksistä. Tavoitteena on sisällöllisesti oppia yhdessä ja etsiä veroihin liittyviä linkityksiä järjestöjen omiin teemoihin liittyen sekä tehdä sen pohjalta vaikuttamistyötä yhdessä sen mukaan, mihin osallistujilla on halua ja mahdollisuuksia. Mukaan voi tulla myös kevyellä sitoutumisella tai vaikka pääasiassa oppimaan.
Tässä vielä uudemman kerran linkki Fingon tuoreeseen "Verotuksella globaalia oikeudenmukaisuutta<https://fingo.fi/wp-content/uploads/2022/02/Veroilla_globaalia_oikeudenmuka…>" -raporttiin. Siinä on 22 suositusta hallitukselle/Suomelle, joiden toteutumista Fingo yhdessä muiden järjestöjen kanssa tavoittelee.
Yhteistyöterveisin,
Outi
****
Outi Hakkarainen
Asiantuntija, kestävä talous | Fingo
+358 50 317 6728 | outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>
twitter.com/OutiHakkarainen | linkedin.com/in/outi-hakkarainen-078a4315/
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
KUTSU
Tervetuloa keskustelemaan Ukrainan sodan vaikutuksista järjestöjen työhön tiistaina 5.4.2022 klo 14.00–15.30. Tilaisuus järjestetään Teamsissä.
Ukrainan järkyttävät tapahtumat vaikuttavat kaikkeen tekemäämme työhön.
Kutsumme järjestöt jakamaan tietoa Ukrainan sodan toiminnalleen jo aiheutuneista muutoksista sekä pohtimaan mahdollisia pitkäaikaisempia vaikutuksia.
Ehdotamme myös keskustelua kehitysrahoituskysymyksistä ja siitä, millä konkreettisilla toimilla ennakoituihin muutoksiin tulisi varautua ja vaikuttaa.
Keskustelu on vapaamuotoinen. Fingo moderoi tilaisuutta.
Ilmoittautumiset<https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuId…> tilaisuuteen ma 4.4. klo 12 mennessä. Lähetämme ilmoittautuneille linkin teams-kokoukseen samana päivänä.
Ystävällisin terveisin,
Silla Ristimäki
Asiantuntija, kehityspolitiikka
+358 50 3176702 | silla.ristimaki(a)fingo.fi<https://uutiskirje.fingo.fi/go/10068724-948645-58086255>
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Hei kollegat,
Tervetuloa Fingon kehityspolitiikka-työryhmän kokoukseen keskiviikkona 6.4. klo10:00-11:30.
Ilmoittautumiset 5.4. mennessä tämän lomakkeen kautta<https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuId…>.
Lähetän ilmoittautuneille zoom- linkin kokousta edeltävänä päivänä.
Kokouksessa tulemme jatkamaan keskustelua eriarvoisuus- teeman ympärillä. Liitteenä Fingon luonnos eriarvoisuus-taustapaperista, jota haluamme edelleen työstää yhteisesti. (Taustan alkua muokattu 15.3. käytyjen keskustelujen pohjalta.)
Sen lisäksi tuomme keskusteluun tilaa päivityksille ja ajankohtaisten aiheiden esiin nostamiselle.
Toivottavasti nähdään linjoilla!
Mukavaa viikkoa toivottaen,
Silla
Silla Ristimäki
Asiantuntija, kehityspolitiikka
+358 50 3176702 | silla.ristimaki(a)fingo.fi<mailto:silla.ristimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
United Nations University – World Institute for Development Economics Research (UNU-WIDER) warmly welcomes you to the upcoming WIDER Development Conference: The puzzle of peace – towards inclusive development in fragile contexts<https://www.wider.unu.edu/event/puzzle-peace-%E2%80%93-towards-inclusive-de…>. The conference is held on 16-17 May, 2022 in Helsinki, Finland.
Across the two days, sessions cover a range of topics on the themes of peace, security, unrest, and the humanitarian fallout of conflict in different regions across the world.
The programme includes a keynote presentation by Sir Tim Besley<https://www.wider.unu.edu/event/wider.unu.edu/programme/conference-programm…> and panel discussions on peacebuilding challenges and on post-conflict recovery featuring esteemed experts such as Pekka Haavisto and Jutta Urpilainen. 300+ academics, policy practitioners, and development specialists — including from the United Nations, the Ministry for Foreign Affairs of Finland, the World Bank and other international organisations — join the programme.
Bringing together experts from academic and policy spheres, this conference aims to contribute to solving the puzzle of peace through creating a platform for knowledge exchange, which can inspire and guide research and policy solutions. It provides an opportunity to identify challenges faced by practitioners working in fragile contexts and to discuss ways in which future research can support a way forward. Further, this event acts as a platform to stock of global progress towards achieving SDG 16: Peace, justice, and strong institutions.
The event will be held in person (COVID-19 restrictions permitting) with an opportunity to join online. Reagister and see the full programme here<https://www.wider.unu.edu/event/puzzle-peace-%E2%80%93-towards-inclusive-de…>.
Leeni Varis
Communications Team Assistant
United Nations University World Institute for
Development Economics Research
Phone +358 (0)9 615 99257
Email varis(a)wider.unu.edu<mailto:varis@wider.unu.edu> Web wider.unu.edu<https://www.wider.unu.edu/>
Katajanokanlaituri 6 B, FI-00160 Helsinki, Finland
[Facebook icon]<https://www.facebook.com/UNUWIDER> [Twitter icon] <https://twitter.com/unuwider> [YouTube icon] <https://www.youtube.com/user/UNUWIDER> [Flickr icon] <https://www.flickr.com/photos/unu-wider> [LinkedIn icon] <https://www.linkedin.com/company/unu-wider>
[The logo of United Nations Universtity World Institute for Development Economics Research]
Hyvät kehityspolitiikkalistan tilaajat,
Fingo kokoaa järjestöille tarkoitettua työryhmää verotukseen ja globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyen.
Ensimmäinen tapaaminen on perjantaina 1. huhtikuuta klo 10-12.
Tapaamisessa keskustellaan ryhmän tavoitteista ja toimintatavoista. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Edellytyksenä ei ole aikaisempi vaikuttamis- ja/tai muu kokemus verokysymyksistä. Tavoitteena on sisällöllisesti oppia yhdessä ja etsiä veroihin liittyviä linkityksiä järjestöjen omien teemojen tiimoilta sekä tehdä sen pohjalta vaikuttamistyötä yhdessä sen mukaan, mihin osallistujilla on halua ja mahdollisuuksia. Mukaan voi tulla myös kevyellä sitoutumisella tai vaikka pääasiassa oppimaan veroasioista.
Jos haluat osallistua tai olla kuulolla ryhmän toiminnasta, laita minulle sähköpostia. Tapaamiseen ilmoittautuneilta pyytäisin myös tietoa siitä, toivotteko ennemmin lähitapaamista Fingon toimistolla vai etätapaamista.
Laitan ilmoittautuneille/kuulolla oleville ensi viikolla lisätietoa tapaamisen ohjelmasta. Tässä kuitenkin jo linkki Fingon tuoreeseen "Verotuksella globaalia oikeudenmukaisuutta<https://fingo.fi/wp-content/uploads/2022/02/Veroilla_globaalia_oikeudenmuka…>" -raporttiin, jossa kattavasti taustaa ja vaateita Suomelle.
Yhteistyöterveisin,
Outi
****
Outi Hakkarainen
Asiantuntija, kestävä talous | Fingo
+358 50 317 6728 | outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>
twitter.com/OutiHakkarainen | linkedin.com/in/outi-hakkarainen-078a4315/
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Hei,
Tiedoksi CONCORD:in ohjelmointiin liittyvä kysely, johon osallistuminen voi olla joillekin kumppaneillenne mielekästä?
Yt. Silla
Silla Ristimäki
Asiantuntija, kehityspolitiikka
+358 50 3176702 | silla.ristimaki(a)fingo.fi<mailto:silla.ristimaki@fingo.fi>
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
From: evaluna.maes(a)concordeurope.org <evaluna.maes(a)concordeurope.org> On Behalf Of Policy CONCORD
Sent: 10 March 2022 17:37
To: financing.funding.for.sustainable.development.ffsd(a)concordeurope.org
Subject: [CONCORD FFSD] CONCORD SURVEY INVITATION: EU consultations with civil society on aid programming (for circulation)
Dear FFSD colleagues,
The publication of the Multi-annual Indicative Programmes (2021-2027) marks the end of the Global Europe-NDICI programming phase (2020-2021). The programming exercise should be an inclusive process encompassing broad and transparent consultations with different stakeholders in the countries - including civil society. Although EU Delegations can choose how to manage these consultations in the most appropriate manner, certain quality standards should be adhered to in order to enable meaningful participation of civil society organisations.
Consequently, the CONCORD FFSD NDICI Programming sub-group is launching a survey<https://form.jotform.com/220413149575050> to assess civil society’s experience of the quality and inclusiveness of the European Union’s consultations in 2020-2021 in the context of EU delegations’ programming of funds from 2021-2027 (the Global Europe-NDICI programming process). The survey will gather key recommendations for future consultations, and will lay the foundation for advocacy activities towards the European Union at different levels (headquarters and EU delegations). It is available in English, French and Spanish.
We would like to ask you to please circulate this survey widely among your country offices and partners. Please find the survey outreach message to forward to your contacts below (also available in Spanish and French).
We kindly invite all participants to fill in their answers before 7 April 2022 COB.
In case you have any questions about this survey, please contact celia.cranfield(a)concordeurope.org<mailto:celia.cranfield@concordeurope.org>.
Thank you in advance for your collaboration. We look forward to sharing the results of the survey with you.
Kind regards,
CONCORD Europe FFSD Team
--- Survey outreach message starts below ---
[Texte en français ci-dessou]
[Texto en español a continuación]
Calling all participants in EU aid programming consultations (2020-2021)!
What
CONCORD Europe and partners are launching a survey to assess civil society’s experience of the quality and inclusiveness of the European Union’s consultations in 2020-2021 in the context of EU delegations’ programming of funds from 2021-2027 (the Global Europe-NDICI programming process). The survey will gather key recommendations for future consultations, and will lay the foundation for advocacy activities towards the European Union at different levels (headquarters and EU delegations).
Why
The publication of the Multi-annual Indicative Programmes (2021-2027)<https://ec.europa.eu/international-partnerships/global-europe-programming_en> marks the end of the Global Europe-NDICI programming phase (2020-2021)<https://concordeurope.org/resource/note-to-civil-society-on-eu-programming/>. The programming exercise should be an inclusive process encompassing broad and transparent consultations with different stakeholders in the countries - including civil society. Although EU Delegations can choose how to manage these consultations in the most appropriate manner, certain quality standards should be adhered to in order to enable meaningful participation of civil society organisations.
Upon receiving the survey responses, we will compile and analyse the data into a document for advocacy use. The good practices and recommendations will be made available to respondents and EU stakeholders.
The survey
We would like to invite you to fill in this survey<https://form.jotform.com/220413149575050>. In the case of an open question, please be as comprehensive as possible in your answers.
· The survey is available in English, French and Spanish (see upper right-hand corner of the survey form)
· The survey takes approximately 10 minutes to complete
· Your answers are fully confidential
Deadline
We kindly invite all participants to fill in their answers before 7 April 2022 COB.
About CONCORD
CONCORD<https://concordeurope.org/> is the European Confederation of relief and development NGOs. We are made up of member organisations: 28 national platforms, 25 international networks and 4 associate members that represent over 2,600 NGOs, supported by millions of people across Europe. We are the main interlocutor with the EU institutions on development policy, funding and practice.
CONCORD resources
· Guide to Global Europe Funding 2021-2027: For civil society organisations<https://concordeurope.org/resource/guide-to-global-europe-funding-2021-2027…> (also available in Spanish and French)
In case you need explanations or clarifications on issues mentioned in the questionnaire please send your question to celia.cranfield(a)concordeurope.org<mailto:celia.cranfield@concordeurope.org>.
Thank you in advance for your participation.
Please click here to fill in the survey<https://form.jotform.com/220413149575050>
[FRANÇAIS/FRENCH]
Appel à tous les participants aux consultations sur la programmation de l'aide de l'UE (2020-2021) !
De quoi s’agit-il
CONCORD Europe et ses partenaires lancent une enquête pour évaluer l'expérience de la société civile sur la qualité et l'inclusivité des consultations de l'Union européenne en 2020-2021 dans le cadre de la programmation des fonds par les délégations de l'UE de 2021 à 2027 (le processus de programmation l’Europe dans le monde-NDICI). L'enquête permettra de recueillir des recommandations clés pour les consultations futures, et posera les bases pour des activités de plaidoyer auprès de l'Union européenne à différents niveaux (siège et délégations de l'UE).
Pourquoi
La publication des programmes indicatifs pluriannuels (2021-2027)<https://ec.europa.eu/international-partnerships/global-europe-programming_en> marque la fin de la phase de programmation de l’instrument L’Europe dans le monde-NDICI (2020-2021)<https://concordeurope.org/resource/note-to-civil-society-on-eu-programming/>. L'exercice de programmation doit être un processus inclusif comprenant des consultations larges et transparentes avec les différentes parties prenantes dans les pays - y compris la société civile. Bien que les délégations de l'UE puissent choisir comment gérer ces consultations de la manière la plus appropriée, certaines normes de qualité doivent être respectées afin de permettre une participation significative des organisations de la société civile.
Après avoir reçu les réponses à l'enquête, nous compilerons et analyserons les données dans un document destiné au plaidoyer. Les bonnes pratiques et les recommandations seront mises à la disposition des répondants et des parties prenantes de l'UE.
L'enquête
Nous vous invitons à répondre à cette enquête<https://form.jotform.com/220413149575050>. Dans le cas d'une question ouverte, veuillez être aussi complets que possible dans vos réponses.
· L'enquête est disponible en anglais, français et espagnol (voir le coin supérieur droit du formulaire d'enquête).
· L’enquête prend environ 10 minutes
· Vos réponses sont entièrement confidentielles
Date limite
Nous invitons tous les participants à remplir leurs réponses avant le 7 avril 2022 (fin de journée).
A propos de CONCORD
CONCORD<https://concordeurope.org/> est la Confédération européenne des ONG d'urgence et de développement. Nous sommes constitués d'organisations membres : 28 plateformes nationales, 25 réseaux internationaux et 4 membres associés qui représentent plus de 2 600 ONG, soutenues par des millions de personnes à travers l'Europe. Nous sommes le principal interlocuteur des institutions européennes en matière de politique de développement, de financement et de pratiques.
Ressources de CONCORD
· Guide du financement de Global Europe 2021-2027 : Pour les organisations de la société civile <https://concordeurope.org/resource/guide-to-global-europe-funding-2021-2027…>
Si vous avez besoin d'explications ou de clarifications sur les points mentionnés dans le questionnaire, veuillez envoyer votre question à celia.cranfield(a)concordeurope.org<mailto:celia.cranfield@concordeurope.org>.
Merci d'avance pour votre participation.
Veuillez cliquer ici pour remplir l'enquête<https://form.jotform.com/220413149575050>
[ESPANOL/SPANISH]
Invitación a todos los participantes en las consultas sobre la programación de la ayuda de la UE (2020-2021)
Qué
CONCORD Europa y sus socios están lanzando una encuesta para evaluar la experiencia de la sociedad civil sobre la calidad y el carácter inclusivo de las consultas de la Unión Europea en 2020-2021, en el contexto de la programación de fondos de las delegaciones de la UE para el periodo 2021-2027 (el proceso de programación de Europa Global-NDICI). La encuesta recopilará recomendaciones clave para futuras consultas y sentará las bases para las actividades de incidencia ante la Unión Europea a diferentes niveles (sede y delegaciones de la UE).
Por qué
La publicación de los Programas Indicativos Plurianuales (2021-2027)<https://ec.europa.eu/international-partnerships/global-europe-programming_en> marca el final de la fase de programación de Europa Global-NDICI (2020-2021)<https://concordeurope.org/resource/note-to-civil-society-on-eu-programming/>. El ejercicio de programación debe ser un proceso inclusivo que incluya consultas amplias y transparentes con las diferentes partes interesadas de los países, incluida la sociedad civil. Aunque las delegaciones de la UE pueden elegir cómo gestionar estas consultas de la manera más adecuada, existen ciertas normas de calidad que deberían respetarse para permitir una participación significativa de las organizaciones de la sociedad civil.
Una vez recibidas las respuestas de la encuesta, recopilaremos y analizaremos los datos en un documento para su uso en la incidencia política. Las buenas prácticas y recomendaciones se pondrán a disposición de los encuestados y de las partes interesadas de la UE.
La encuesta
Nos gustaría invitarle a rellenar esta encuesta<https://form.jotform.com/220413149575050>. En el caso de una pregunta abierta, le rogamos que sea lo más exhaustivo posible en sus respuestas.
· La encuesta está disponible en inglés, francés y español (véase la esquina superior derecha del formulario de la encuesta)
· La encuesta lleva aproximadamente 10 minutos en completarse
· Sus respuestas son totalmente confidenciales
La fecha límite
Invitamos a todos los participantes a rellenar sus respuestas antes del 7 de abril de 2022.
Acerca de CONCORD
CONCORD<https://concordeurope.org/> es la Confederación Europea de ONG de ayuda y desarrollo. Estamos conformados por organizaciones miembros : 28 plataformas nacionales, 25 redes internacionales y 4 miembros asociados que representan a más de 2.600 ONG, apoyadas por millones de personas en toda Europa. Somos el principal interlocutor con las instituciones de la UE en materia de política, financiación y prácticas de desarrollo.
Recursos de CONCORD
· Guía de la financiación de Europa Global 2021-2027: Para las organizaciones de la sociedad civil<https://concordeurope.org/resource/guide-to-global-europe-funding-2021-2027…>
En caso de que necesite explicaciones o aclaraciones sobre cuestiones mencionadas en el cuestionario, envíe su pregunta a celia.cranfield(a)concordeurope.org<mailto:celia.cranfield@concordeurope.org>.
Gracias de antemano por su participación.
<https://form.jotform.com/220413149575050>
Haga clic aquí para rellenar la encuesta<https://form.jotform.com/220413149575050>