(välitetty viesti)
KUTSU
Sidosryhmäkuuleminen Finnfundin toiminnasta ja tuloksista
Torstaina 10.6.2021 klo 15-17
Teams-alusta
Ulkoministeriö vastaa Finnfundin omistajaohjauksesta. Omistajaohjauksen lähtökohtana on valtioneuvoston kehityspoliittinen selonteko, joka valmistui heinäkuussa 2016, sekä valtion omistajaohjauksen periaatteet. Ulkoministeriö seuraa ja arvioi Finnfundin toimintaa ja tuloksellisuutta, sekä päivittää omistajaohjauksen suuntaa ja tavoitteita sen mukaisesti.
Osana Finnfundin omistajaohjauksen tieto- ja tulospohjaisuuden kehitystä, ulkoministeriö järjestää kuulemistilaisuuden Finnfundin toiminnasta ja sen tuloksellisuudesta. Keskustelun pohjana käytetään Finnfundin vastikään julkaistua vuosiraporttia<https://www.finnfund.fi/en/finnfund/annual-report-2020/>, johon osallistujien kannattaa tutustua etukäteen. Myös vuoden 2021 omistajaohjausmuistio on saatavilla Finnfundin verkkosivuilta<https://www.finnfund.fi/wp-content/uploads/2020/12/Ulkoministerion-omistaja…>. Tilaisuus on suunnattu erityisesti Finnfundin kehityspoliittisesta roolista kiinnostuneille ja sitä seuraaville sidosryhmille.
Tilaisuus korvaa aiempina vuosina syyskaudella käydyn sidosryhmäkuulemisen omistajaohjausmuistion päivittämisestä. Sidosryhmiä halutaan nyt kuulla aiempaa aikaisemmassa vaiheessa, jotta annettu palaute voidaan alusta lähtien ottaa paremmin huomioon omistajaohjausmuistiota päivitettäessä.
Tilaisuuteen osallistuu ulkoministeriön Finnfundin omistajaohjauksesta vastaavia virkamiehiä sekä Finnfundin operatiivista johtoa ja vaikuttavuustiimin jäseniä.
Tilaisuuden osallistumislinkki on tämän viestin lopussa. Pyydämme, että ilmoittaudut<https://www.lyyti.in/Sidosryhmakuuleminen_Finnfundin_toiminnasta_ja_tuloksi…> tilaisuuteen. Voit kuitenkin liittyä kokoukseen alla olevalla linkillä, vaikka unohtaisit ilmoittautua.
Ohjelma:
15:00 Tilaisuuden avaus
15:10 Ulkoministeriön katsaus menneeseen vuoteen Finnfundin toiminnassa
15:30 Finnfundin katsaus menneeseen vuoteen
15:50 Avoin keskustelu
16:55 Yhteenveto keskustelusta, loppusanat
17:00 Tilaisuus päättyy
Voit antaa palautetta<https://www.lyyti.fi/questions/e86e9ff113> tilaisuudesta. Palautteenanto on auki 16.6.2021 saakka. Palaute on meille arvokasta, jotta voimme kehittää toimintaamme.
Jos sinulla on kysyttävää tilaisuudesta, voit ottaa yhteyttä ulkoministeriöön: venla.voutilainen(a)formin.fi<mailto:venla.voutilainen@formin.fi>. Voit lähettää myös kirjallista palautetta Finnfundin toiminnasta ja tuloksista samaan osoitteeseen, jos et pääse osallistumaan tilaisuuteen.
________________________________________________________________________________
Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella
Liity kokoukseen napsauttamalla tätä<https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_NTgxYWQzYTktNWRlMC00…>
Lisätietoja<https://aka.ms/JoinTeamsMeeting> | Kokousasetukset<https://teams.microsoft.com/meetingOptions/?organizerId=e878bc8c-f3a7-4114-…>
________________________________________________________________________________
****
Outi Hakkarainen
Asiantuntija, kestävä talous | Fingo
+358 50 317 6728 | outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>
twitter.com/OutiHakkarainen | linkedin.com/in/outi-hakkarainen-078a4315/
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
UM-kutsu: Afrikan maatiimien ensimmäinen Maafoorumi
Ulkoministeriö on hyväksynyt keväällä 2021 uudet kokonaisvaltaiset maastrategiat ja kehitysyhteistyötä ohjaavat maaohjelmat pitkäaikaisille kumppanimaille. Afrikan ja Lähi-idän osalta strategiat ja maaohjelmat on laadittu Etiopialle, Kenialle, Mosambikille, Palestiinalle, Somalialle ja Tansanialle. Tervetuloa keskustelemaan maatiimien kanssa maakontekstista, maakohtaisista suunnitelmista ja eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä.
Kutsu on avoin ja sitä saa jakaa eteenpäin omassa organisaatiossa sekä muille kiinnostuneille sidosryhmille. Mosambikin ja Palestiinan maafoorumit järjestetään syksyllä.
Etiopia: tiistai 8.6. klo 14-16
Somalia: keskiviikko 9.6. klo 14-16
Tansania: torstai 10.6. klo 14-16
Kenia: maanantai 21.6. klo 10-11:30
Kokoukset järjestetään virtuaalisesti Teams-alustalla, linkit ilmoittautuneille lähetetään lähempänä tilaisuutta. Maakohtaiset ilmoittautumiset 3.6. mennessä alla olevan linkin kautta.
https://www.lyyti.in/Afrikan_maatiimien_ensimmainen_Maafoorumi_4797
Tervetuloa!
MS. JENNY SJÖBERG
Programme Officer
Unit for the Horn of Africa and Eastern Africa
Ministry For Foreign Affairs of Finland
Tel. +358 295 351 866
jenny.sjoberg(a)formin.fi<mailto:jenny.sjoberg@formin.fi>
Viestin välitti eteenpäin Outi Hannula Fingosta. Kaikki lisätiedot ministeriöstä.
Dear recipients,
Please find here below as a reminder the invitation and registration link to the webinar "Impacts of the EU Green Deal Farm to Fork strategy on climate resilience and food sovereignty in East Africa".
---------------------------------------------------------------------------------
Warmly welcome to learn and discuss about the potential future impacts of the EU Green Deal Farm to Fork strategy on climate resilience and food sovereignty in East Africa!
When? Thursday 27th May 10:00-11:30 EET/EAT
Where? On Zoom - please register through this link<https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuK4…> by 26th May COB, the meeting link will be sent to participants prior to the event.
Fingo - Finnish development NGOs - has commissioned a study about the potential effects of the EU Green Deal Farm to Fork strategy<https://ec.europa.eu/food/farm2fork_en> on climate resilience and food sovereignty in East Africa. The report analyses future opportunities and risks that the new EU-policy direction could bring from the perspectives of sustainable economy, just transition and climate justice. Taking an East African viewpoint, the study analyses policy coherence between the EU Farm to Fork strategy and key African land use, food and climate strategies. The study is based on key informant interviews, policy and media analysis, and has been funded by the "Towards Open, Fair and Sustainable Europe in the World" EU Presidency Project.
The authors, Kevin Teopista Akoyi and Samuel Tumwesigye, will present the report's findings and recommendations, after which a Q&A session and open discussion will follow. We welcome participants' ideas about how the report findings can be used to support the future advocacy work of Fingo and its partners.
Briefly about the authors:
Kevin Teopista Akoyi (PhD Bio-economics) has over 25 years of broad experience in agricultural policy and has worked in government, academia, and NGOs in the field of agricultural policy and research, rural development and value chain development in Uganda and various African countries. Her recent projects have included an AU study to inform the development of an African Food Policy and the Uganda National Adaptation Plan for the Agricultural Sector.
Samuel Tumwesigye (PhD Researcher at KU Leuven, Belgium) is a rural development expert who has conducted research and policy analysis to generate evidence for agriculture and rural development while working at FAO Mozambique, IFAD Uganda, UNDP Uganda and Bangkok Regional Hub. He has recently been involved in climate change adaptation planning and policy development in Uganda. As a member of the national technical working group developing the National climate change policy, National Organic agriculture policy, and National Adaptation Plan for the Agriculture Sector in Uganda, he has led regulatory impact analyses and quasi-experimental research.
Welcome!
Kind regards,
Emilia Runeberg
Climate policy advisor
Finnish Development NGOs - Fingo
+358 50 317 6686
Hei,
Fingon vaikuttamistyön ajankohtaiskatsaus järjestetään tiistaina 8.6. klo 15:00 - 16:30 Zoomissa. Tilaisuuden agenda ja ohjelma rakentuu parhaillaan, mutta tuttuun tapaan luvassa on infoa ja keskustelua vaikuttamistyön keskeisistä prosesseista ja suunnitelmista.
Ilmoittaudu mukaan verkkolomakkeella<https://forms.office.com/r/ZtMSqqHMzx> ma 7.6. klo 10 mennessä. Lähetämme ilmoittautuneille osallistumislinkin tilaisuuteen.
Fingon vaikuttamistyön ajankohtaiskatsaus järjestetään 4 kertaa vuodessa. Tilaisuudet ovat kaikille järjestöille avoimia.
Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Parhain terveisin
Elina Mikola
Adviser, Sustainable Economy | Fingo
+358 46 851 5974 |elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:|senja.vaatainen@fingo.fi>
Fingo
Making the future better - today.
communicates | trains | educates | supports | influences
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Hyvät kehityspolitiikkalistan tilaajat,
Vielä ehtii ilmoittautua tämän päivän Verotus ja kehitys -tapaaminen on perjantaina 21. toukokuuta klo 15-16.30 Zoom-alustalla.
Kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita!
Tapaamisessa kuullaan ja keskustellaan ainakin seuraavista aiheista:
* Kuulumisia menossa olevista EU:n suuryritysten julkista maakohtaista veroraportointia (public country-by-country reporting, pCBCR) käsittelevistä kolmikantaneuvotteluista, joissa parlamentti parhaiten puolustaa kansalaisjärjestöjen esittämiä toiveita. (Outi Hakkarainen, Saara Hietanen). Tässä blogissa lisätietoa järjestöjen toiveista ja neuvotteluasetelmista<https://www.fingo.fi/ajankohtaista/blogit/parlamentti-pida-pintasi-eussa-ti…>, ja tässä linkki 79 eurooppalaisen järjestön kannustuskirjeeseen parlamentille<https://www.fingo.fi/sites/default/tiedostot/defending-real-public-cbcr-let…>.
* Keskeisiä huomioita Finnwatchin tekemästä analyysista Finnfundin veropolitiikan toteutumisesta<https://finnwatch.org/fi/tutkimukset/835-analyysi-finnfundin-verolinjauksen…> sekä päästöveroista (Saara Hietanen). Finnwatch on pian julkaisemassa raportin, joka tarkastelee päästöveroja ja hiilitulleja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
* Suomen Verotus ja kehitys -toimintaohjelman<https://um.fi/documents/35732/0/Verotus+ja+kehitys+-toimintaohjelma+080620.…> (2020-2023) toteuttamisen tuoreimpia kuulumisia kertovat Eero Vento (UM), Heidi Lampinen (HAUS Internationalin koordinoima osuus) ja Venla Voutilainen (UM, ohjelmaan kuuluvan verovastuullisuuslinjauksen<https://um.fi/documents/35732/0/Tax+responsibility+principles+in+Finland%27…> soveltamisen edistyminen rahoitusinstrumenteissa).
Tilaa on myös muille kuulumisille ja keskustelun aiheille!
Ilmoittautumiset minulle viimeistään tuntia ennen tapaamista, niin lähetän linkin.
Terveisin,
Outi
****
Outi Hakkarainen
Asiantuntija, kestävä talous | Fingo
+358 50 317 6728 | outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>
twitter.com/OutiHakkarainen | linkedin.com/in/outi-hakkarainen-078a4315/
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Hei!
SASK ja PeLan järjestävät webinaarin, jossa käsitellään globaalia köyhyyttä, sen seurauksia ja mahdollisia ratkaisuja erityisesti lapsityön näkökulmasta.
Tässä linkki Facebook-tapahtumaan, jossa lisätietoa: https://www.facebook.com/events/3718516244927056?ref=newsfeed
Terveisin,
Lotta Jokinen
Viestintäpäällikkö
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
Hämeentie 19 A, 00500 Helsinki
p. +358 50 364 9870
www.sask.fi<http://www.sask.fi/>
[cid:image001.png@01D74E28.EF006D80]
Tiedoksi Fingon sivuilla julkaistu tiedote: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tiedotteet/jarjestot-kritisoivat-35-milj…
***
Järjestöt kritisoivat 35 miljoonan euron leikkausta kehitysyhteistyöhön: ”Hätä on kasvamassa”
Suomen varsinaiseen kehitysyhteistyöhön kohdistuu 35 miljoonan euron leikkaus vuodesta 2023 alkaen. Kehitysjärjestöt peräänkuuluttavat, että nyt ei ole aika leikata maailman köyhimmiltä.
Kehitysjärjestöt kritisoivat päätöstä leikata Suomen varsinaisesta kehitysyhteistyöstä 35 miljoonaa euroa vuodesta 2023 alkaen. Hallitus päätti kehysriihessä leikkauksesta ulkoministeriön hallinnonalaan. Sen kohdistuminen varsinaiseen kehitysyhteistyöhön varmistui julkisen talouden suunnitelmassa viime viikolla.
Tarkemmat tiedot leikkausten kohdentamisesta varmistuvat kuitenkin vasta myöhemmin. Leikkaus kohdistuu todennäköisesti osittain vuodelle 2023 suunniteltuihin määrärahojen korotuksiin.
Järjestöt suhtautuvat päätökseen kriittisesti.
”Vaikka ymmärrämmekin talouden tasapainottamistarpeet, on muistettava, että isossa kuvassa hätä on kasvamassa. Koronapandemia on kääntänyt äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän nousuun, ja ilmastokriisi pahentaa tilannetta entisestään. Koronapandemiasta on sanottu, että kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa”, toteaa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson.
”Kehitysyhteistyötä tarvitaan koronapandemian kurittamilla ja haavoittuvilla alueilla enemmän kuin koskaan. Pandemian takia ihmisten mahdollisuudet toimeentuloon, koulutukseen ja terveyteen ovat romahtaneet monin paikoin”, sanoo Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka.
”Pandemian keskellä kansainvälistä tukea tulisi kasvattaa, eikä vähentää. On pystyttävä pitkäjänteiseen politiikkaan ja seisottava lupausten takana. Leikkaus kehitysyhteistyömäärärahoihin kohdistuisi juuri niihin ihmisiin, jotka eniten ovat tuen tarpeessa”, arvioi Fida Internationalin toiminnanjohtaja Harri Hakola.
Tulevina vuosina muun kuin varsinaisen kehitysyhteistyön määrä nousee, eikä siihen kohdistu leikkauksia. Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön kuuluu muun muassa tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle. Muuhun kehitysyhteistyöhön lasketaan esimerkiksi pakolaisten vastaanottokuluja ja osuus EU:n kehitysyhteistyöstä.
”Koronapandemian jälkeen tarvitsemme yhä enemmän perinteistä kehitysyhteistyötä, kuten koulutuksen kehittämistä, satsauksia terveyteen sekä demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tukemista”, linjaa Fingon kehityspolitiikan asiantuntija Sonja Hyötylä.
Leikkaukset vesittävät Suomen sitoumuksen nostaa kehitysyhteistyön määrärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Viime vuosina rahoitusta on lisätty ja tänä vuonna Suomi käyttää kehitysyhteistyöhön noin 0,50 prosenttia bruttokansantulosta. Kehyksen mukaan taso laskee 0,47 prosenttiin vuonna 2023. Päivitetyt tiedot kehitysyhteistyömäärärahojen ennakoidusta kehityksestä löytyvät ulkoministeriön sivuilta<https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat#Varsinainenkyt>.
Kehitysyhteistyössä 35 miljoonalla saadaan valtavasti aikaan – alla olevat luvut ovat havainnollistavia esimerkkejä, jotka on arvioitu järjestöjen kehitysyhteistyön vaikutusten pohjalta. 35 miljoonalla eurolla voisi:
* tarjota laadukasta opetusta 350 000 lapselle
* tarjota yrittäjyyskoulutus 1,4 miljoonalle nuorelle
* rokottaa 59 miljoonaa ihmistä perussairauksia, kuten poliota, jäykkäkouristusta ja tuhkarokkoa vastaan
*
Ystävällisin terveisin
Mika Niskanen
Mika Niskanen
asiantuntija, viestintä | Fingo
+358 50 317 6715 | mika.niskanen(a)fingo.fi<mailto:mika.niskanen@fingo.fi>
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Hyvät Fingon kepo-listalaiset,
Toivotamme Sinut tervetulleeksi webinaariimme torstaina 27.5. klo 15-16:
[cid:image002.png@01D74BFB.AEDBE4C0]
Pysäytetään korona koko maailmassa - avainasemassa rokotteet ja yritysten rooli
* Miten varmistetaan maailmanlaajuinen rokotekattavuus?
* Miten pitkittyvä koronatilanne vaikuttaa suomalaisiin yrityksiin, ja mitä ne voivat tehdä pandemian päättymiseksi?
Webinaarissa näitä kysymyksiä avaavat asiantuntijat UNICEFista, Suomen ulkoasiainhallinnosta ja yritysmaailmasta. Tilaisuus on suunnattu globaaleista koronakysymyksistä kiinnostuneille asiantuntijoille ja päättäjille politiikassa, valtionhallinnossa, yrityksissä tai järjestösektorilla.
Koronarokotusten eteneminen luo nyt toivoa pandemian päättymisestä Suomessa. Nykytahdilla kansainvälisen rokotuskattavuuden saavuttaminen vie kuitenkin arvioiden mukaan vielä vuosia, sillä alhaisen tulotason mailla on vakavia vaikeuksia hankkia rokoteannoksia ja järjestää rokottamisia. Rokotuskattavuuden epätasainen eteneminen maailmassa voi johtaa uusiin virusmutaatioihin ja pitkittää kansainvälisen kaupan ja liikkuvuuden normalisoitumista myös Suomessa.
Pandemian pysäyttäminen edellyttää yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Kansainvälinen yhteistyöhanke COVAX on merkittävässä roolissa sen varmistamisessa, että rokotukset etenevät kaikkialla maailmassa. Suomi edistää koronapandemian pysäyttämistä ja pandemian vaikutusten korjaamista kehittyvissä maissa monin eri tavoin. YK:n lastenjärjestöllä UNICEFilla on COVAXissa johtorooli koronarokotteiden hankinnassa ja jakelussa. Yhdessä kumppaneidensa kanssa UNICEF myös edistää köyhien maiden rokottamisvalmiuden parantamista. Yksityinen sektori osallistuu UNICEFin työhön tukemalla sitä rahallisesti sekä tarjoamalla omaa liiketoiminnallista osaamistaan rokotetyön edistämiseksi.
Ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät täältä: Pysäytetään korona koko maailmassa – avainasemassa rokotteet ja yritysten rooli (lyyti.fi)<https://www.lyyti.fi/reg/Pysaytetaan_korona_koko_maailmassa__avainasemassa_…>
Tervetuloa!
Lisätietoja:
Tarmo Heikkilä
Erityisasiantuntija, Lapsen oikeudet ja kehityspolitiikka • Senior Advisor, Child Rights and Development Policy
+358405900006, tarmo.heikkila(a)unicef.fi<mailto:tarmo.heikkila@unicef.fi>
Suomen UNICEF • UNICEF Finland • The Finnish Committee for UNICEF
Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki Finland
[A picture containing text, water sport, sport Description automatically generated]
Warmly welcome to learn and discuss about the potential future impacts of the EU Green Deal Farm to Fork strategy on climate resilience and food sovereignty in East Africa!
When? Thursday 27th May 10:00-11:30 EET/EAT
Where? On Zoom - please register through this link<https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuK4…> by 26th May COB, the meeting link will be sent to participants prior to the event.
Fingo - Finnish development NGOs - has commissioned a study about the potential effects of the EU Green Deal Farm to Fork strategy<https://ec.europa.eu/food/farm2fork_en> on climate resilience and food sovereignty in East Africa. The report analyses future opportunities and risks that the new EU-policy direction could bring from the perspectives of sustainable economy, just transition and climate justice. Taking an East African viewpoint, the study analyses policy coherence between the EU Farm to Fork strategy and key African land use, food and climate strategies. The study is based on key informant interviews, policy and media analysis, and has been funded by the "Towards Open, Fair and Sustainable Europe in the World" EU Presidency Project.
The authors, Kevin Teopista Akoyi and Samuel Tumwesigye, will present the report's findings and recommendations, after which a Q&A session and open discussion will follow. We welcome participants' ideas about how the report findings can be used to support the future advocacy work of Fingo and its partners.
Briefly about the authors:
Kevin Teopista Akoyi (PhD Bio-economics) has over 25 years of broad experience in agricultural policy and has worked in government, academia, and NGOs in the field of agricultural policy and research, rural development and value chain development in Uganda and various African countries. Her recent projects have included an AU study to inform the development of an African Food Policy and the Uganda National Adaptation Plan for the Agricultural Sector.
Samuel Tumwesigye (PhD Researcher at KU Leuven, Belgium) is a rural development expert who has conducted research and policy analysis to generate evidence for agriculture and rural development while working at FAO Mozambique, IFAD Uganda, UNDP Uganda and Bangkok Regional Hub. He has recently been involved in climate change adaptation planning and policy development in Uganda. As a member of the national technical working group developing the National climate change policy, National Organic agriculture policy, and National Adaptation Plan for the Agriculture Sector in Uganda, he has led regulatory impact analyses and quasi-experimental research.
Welcome!
Kind regards,
Emilia Runeberg
Climate policy advisor
Finnish Development NGOs - Fingo
+358 50 317 6686
We want to invite you to our informal Spotlight event called Ruling out Injustice: The Law as Activism that will take place from 18:00-19:30 Bangkok time on Monday, 31 May via Zoom. Like all these events, it's free and open to all -- but participants need to sign up as soon as possible here<https://united-edge.typeform.com/to/MoDqMJ> to reserve a space and get the Zoom meeting link since we have a limited number of places.
In the panel discussion, we'll get to learn about how the law can be used for social change, including topics like strategic litigation, legal empowerment, and more. Panelists will share their experience of challenging the constitutionality of unjust laws in the courts in India, working in conflict zones to keep formal justice systems running in Mali, and increasing access to justice at the grassroots level.
In a world that is often so full of impunity, we can learn a lot about holding power to account through legal systems.
In solidarity,
Matt
[cid:image001.png@01D74B0C.80D432C0]
Matthew Kletzing
Director
United Edge
t +447745908105
m +841225171308
s mkletzing
www.unitededge.net<http://www.unitededge.net>
[https://drive.google.com/a/unitededge.net/uc?id=0B8NEt1tWHkgUckRMUVVMNDdkYj…]
United Edge is the trading name for United Edge Services Ltd which is a social enterprise registered in England and Wales as a limited company with company number 10726517. Our registered address is 71-75 Shelton Street, London, UK, WC2H 9JQ