Haemme nyt vaikuttamisyksikkömme vahvistukseksi innostavaa, osaavaa ja kokenutta kehityspolitiikan ja -rahoituksen asiantuntijaa. Kyseessä on määräaikainen työsuhde ajalle 26.11.2020-30.11.2021. Määräaikaisuuden perusteena on äitiys- ja vanhempainvapaan sijaisuus.
Kehityspolitiikan ja -rahoituksen asiantuntijana päätehtäväsi on vaikuttaa kansainvälistä kehitysyhteistyön rahoitusta ja kehityspolitiikan sisältöä koskeviin päätöksenteko- ja ohjausprosesseihin etenkin kansallisella, mutta myös kansainvälisellä tasolla. Tehtävässä korostuu kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoitusta koskevan ajantasaisen tiedon hankinta kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä sekä aktiivinen tiedon tarjoaminen päätöksenteon tueksi eri kanavia käyttäen.
Osallistut lausuntojen, kantapapereiden, analyysien sekä julkaistavien kannanottojen ja erilaisten tekstien kirjoittamiseen ja puhut sujuvasti oman vastuualueesi aiheista eri tilaisuuksissa. Pidät aktiivisesti yhteyttä relevantteihin poliittisiin päätöksentekijöihin ja teet yhteistyötä Fingon jäsenjärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä, on keskeinen osa asiantuntijan vaikuttamistyötä.
Katso hakuilmoitus täältä: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tyopaikat/arkisto/2020/kehityspolitiikan-...
kehityspolitiikka@lists.fingo.fi