Fingo kutsuu jäsenet keskustelemaan kehitysrahoituksen trendeistä ja tulevaisuuden suunnasta.
Aika: maanantai 4. helmikuuta klo 14-16 Paikka: Kokoushuone Amazon, Elimäenkatu 25-27 (6. krs), 00510 Helsinki
Kehitysrahoituksen kenttä on myllerryksessä, kun esimerkiksi Kiinan ja muiden uusien rahoittajien rooli kasvaa. Samaan aikaan yhä suurempi osa kehitysrahoituksesta ohjataan esimerkiksi ilmastorahoitukseen tai finanssisijoituksiin ja yksityiselle sektorille. Populismin nousu ja kiristynyt talouspolitiikka Euroopassa luovat oman haasteensa kehitysrahoituksen kokonaismäärälle. Myös kestävän kehityksen Agenda 2030 haastaa perinteisen kehitysyhteistyön ja avunantaja-avunsaaja-roolit.
Tilaisuudessa pyrimme hahmottamaan kuvan kehitysrahoituksen tilasta, mikä palvelee myös vaikuttamistyötämme. Keskustelutilaisuus on ensimmäinen osa prosessia, jonka tarkoituksena on ohjata vaikuttamistyötä seuraavalla hallituskaudella. Tavoitteena on keskustelun kautta tunnistaa tekijöitä, jotka muokkaavat kehitysrahoituksen toimintakenttää, ja pohtia, miten järjestöt voivat parhaiten vahvistaa positiivisia kehityskulkuja tulevaisuudessa.
Ilmoittautumiset verkkolomakkeenhttps://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuHTI4Qm3btpGms-FVDNvUZxUOFZQVUgxTUlCVzJNOENIWTVBTldGSUNFSy4u kautta viimeistään sunnuntaina 3. helmikuuta.
Terveisin, Jonas
Jonas Biström Asiantuntija, kehityspolitiikka / Policy advisor, development +358 50 317 6716 jonas.bistrom@fingo.fimailto:jonas.bistrom@fingo.fi Elimäenkatu 25-27 (5. krs) 00510 Helsinki, Finland
Fingo - vaikuttaa tulevaisuuteen tänään. fingo.fihttp://www.fingo.fi/ | Facebookhttps://www.facebook.com/FingoFi/ | Twitterhttps://twitter.com/FingoFi | LinkedInhttps://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Fingo Making the future better - today. fingo.fihttp://www.fingo.fi/ | Facebookhttps://www.facebook.com/FingoFi/ | Twitterhttps://twitter.com/FingoFi | LinkedInhttps://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/
Kepa and Kehys are now Fingo. We represent 300 Finnish civil society organisations and strive to build a fairer world for all.