Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry hakee asiantuntijaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen 1.9.2019 alkaen
Haemme nyt joukkoomme aikaansaavaa asiantuntijaa Demon tiimiin toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Kyseessä on uusi tehtävä, jota on myös mahdollisuus kehittää!
Oletko aiemmin toiminut vaikkapa poliittisissa valmistelutehtävissä, vaikuttajaviestinnässä tai sidosryhmätyössä?
Etsimme asiantuntijaa, joka on olennainen osa puolueiden kanssa tehtävää sidosryhmätyötä ja on valmis fasilitoimaan monipuoluedialogeja myös kansainvälisissä ohjelmissamme.
Toivomme, että sinulla on jo työkokemusta ryhmien vetämisestä ja fasilitoinnista, kiinnostusta kansainväliseen demokratiatukeen ja poliittisten puolueiden kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä. On myös tärkeää, että osaat sujuvasti englantia sekä kirjallisesti että suullisesti, sillä työtehtävään kuuluu fasilitointia kansainvälisissä ohjelmissamme. Kansainvälisyys katsotaan muutenkin vahvaksi eduksi!
Mitä kaikkea työtehtäviin kuuluu? · Koulutus - ja fasilitointitehtäviä monipuoluedialogiin liittyen · Demon Suomen ohjelman kehittäminen monipuoluedialogin näkökulmasta · Sidosryhmätyön koordinointi · Demon tulevan ohjelman suunnittelutehtävät · Monipuoluedialogin neuvontatehtäviä Demon kansainväliseen ohjelmaan liittyen
Toivomme, että sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, muu kielitaito ja relevantti työkokemus katsotaan eduksi.
Tarjoamme sinulle tiiviin ja dynaamisen työyhteisön, aitiopaikan kansainvälisen demokratiatuen kentälle ja Suomen kehityspolitiikkaan. Toimistomme sijaitsee Hakaniemessä, hyvien kulkuyhteyksien ja oivallisten lounaspaikkojen risteyksessä.
Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kaikkien suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, joka edistää demokratiaa toteuttamalla ja tukemalla suomalaisten puolueiden ja demokratisoituvien maiden poliittisten liikkeiden välisiä yhteistyöhankkeita. Tällä hetkellä toimimme Sambiassa, Myanmarissa, Tunisiassa, Mosambikissa, Etiopiassa ja Sri Lankalla. Demo on myös johtava demokratiatuen asiantuntija- ja vaikuttajaorganisaatio Suomessa.
Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi 19.8.2019 mennessä osoitteeseen rekry(at)demofinland.org. Sähköpostin otsikoksi "Asiantuntija / oma sukunimi". Haastattelut pyritään pitämään elokuun viimeisen viikon aikana ja tehtävä tulee ottaa vastaan mahdollisimman pian syyskuussa.
Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Anu Juvonen 14.8.2019 kello 9.30-11.00., puh. +358 41 5283 483. Emme ikävä kyllä pysty vastaamaan sähköpostitiedusteluihin.
Lue lisää Demon työstä täällähttps://demofinland.org/mika-demo/!
****************************************** Paula Mitchell Viestintä- ja ohjelmasuunnittelija / Communications and Programme Coordinator +358 50 575 8839
Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo Political Parties of Finland for Democracy - Demo Finland Siltasaarenkatu 4, 7. krs / 7th floor, 00530 Helsinki, Finland
[logosähköpostiin][image002]https://www.facebook.com/DemoFinland/[image003]https://twitter.com/DemoFinland Demo on eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, joka tukee monipuoluedemokratiaa uusissa ja kehittyvissä demokratioissa. Demo Finland is a co-operative organisation of all Finnish parliamentary parties supporting multi-party democracy in new and developing democracies.