Kutsu järjestöille: tule mukaan arvioimaan, miten Suomi on edistänyt kestävän kehityksen tavoitteita
Haluaako järjestönne vaikuttaa siihen, miten Suomi raportoi kestävän kehityksen edistämisestä YK:ssa ensi vuonna? Tule kuulemaan lisää 9.12. klo 14 Fingon toimistolle (Elimäenkatu 25-27, 5. krs). Voit ilmoittautua tapaamiseen vastaamalla tähän sähköpostiin.
Suomi raportoi toisen kerran YK:n kestävän kehityksen seurantakokouksessa (High level political forum on sustainable development) ensi heinäkuussa New Yorkissa. Raportin työstäminen alkaa jo nyt ja se julkaistaan keväällä 2020 raportoiden siitä miten Suomi on edistänyt kestävän kehityksen tavoitteita viimeisen neljän vuoden aikana (https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys/kestavan-kehityksen-tavoi…). Kansalaisjärjestöt ja tärkeimmät työmarkkinatoimijat on nyt kutsuttu mukaan tämän arvioinnin tekemiseen. Haluaako järjestösi mukaan tähän työhön? Tule mukaan työryhmiin tai projektin esittelytilaisuuteen 9.12. klo 14.
Käytännössä raportissa tulee olemaan jokaisesta tavoitteesta Suomen oma arvio, ja sen rinnalla järjestöjen ja työmarkkinatoimijoiden arvio. Raportti keskittyy Suomen toimiin, joita myös järjestöt arvioivat. Jokaisen tavoitekohtaisen arvion työstämiseksi on perustettu työryhmä, joka työstää sivun mittaisen arvion yhdessä. Työryhmät ovat avoimia kaikille kiinnostuneille kansalaisjärjestöille, joiden toiminta liittyy ko. tavoitteeseen. Osallistuminen edellyttää sitoutumista tiiviillä aikataululla toteutettavaan, intensiiviseen työskentelyyn; deadline työryhmien raporteille on 17.2. Lisäksi se edellyttää halua osallistua yhteisten näkemysten muodostamiseen ja valmiutta kompromisseihin. Kukin tavoitekohtainen työryhmä kokoontuu n. 1-2 kertaa ja työstää tekstiä etänä yhteisellä online-alustalla.
Jos kiinnostuit, mutta et ole varma, mihin työryhmään järjestönne kannattaisi liittyä tai haluat kuulla lisää prosessista ennen siihen sitoutumista, voit ottaa yhteyttä minuun, kerron mielelläni lisää prosessista ja työryhmistä. Lisätietoa saat myös 9.12. esittelytilaisuudesta. Jos sen sijaan jo tiedät, että järjestönne haluaa osallistua ja sinulle on selvää, mikä on oman järjestösi kannalta tärkein ryhmä (tai tärkeimmät ryhmät, voitte osallistua myös useampaan ryhmään), voit ottaa suoraan yhteyttä ryhmien koordinaattoreihin. Ryhmät aloittavat toimintansa joulukuussa.
Tavoite 1, ei köyhyyttä: Outi Hakkarainen, outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>, 050 317 6728
Tavoite 2, ei nälkää: Enni Kallio, enni.kallio(a)fingo.fi<mailto:enni.kallio@fingo.fi>, 050 317 6686
Tavoite 3, terveyttä ja hyvinvointia: Anne Peltonen, anne.peltonen(a)fingo.fi<mailto:anne.peltonen@fingo.fi>, 040 940 2262
Tavoite 4, hyvä koulutus: Sanna Rekola, sanna.rekola(a)fingo.fi<mailto:sanna.rekola@fingo.fi>, 050 317 6697
Tavoite 5, sukupuolten tasa-arvo: Anne Peltonen, anne.peltonen(a)fingo.fi<mailto:anne.peltonen@fingo.fi>, 040 940 2262
Tavoite 6, puhdas vesi ja sanitaatio: Outi Hakkarainen, outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>, 050 317 6728
Tavoite 7, edullista ja puhdasta energiaa: Elina Mikola, elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:elina.mikola@fingo.fi>, 046 851 5974
Tavoite 8, ihmisarvoista työtä ja talouskasvua: Elina Mikola, elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:elina.mikola@fingo.fi>, 046 851 5974
Tavoite 9, kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuuria: Mika Välitalo, mika.valitalo(a)fingo.fi<mailto:mika.valitalo@fingo.fi>, 050 317 6735
Tavoite 10, eriarvoisuuden vähentäminen: Outi Hakkarainen, outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>, 050 317 6728
Tavoite 11, kestävät kaupungit ja yhteisöt: Outi Hannula, outi.hannula(a)fingo.fi<mailto:outi.hannula@fingo.fi>, 050 317 6720
Tavoite 12, vastuullista kuluttamista: Elina Mikola, elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:elina.mikola@fingo.fi>, 046 851 5974
Tavoite 13, ilmastotekoja: Enni Kallio, enni.kallio(a)fingo.fi<mailto:enni.kallio@fingo.fi>, 050 317 6686
Tavoite 14, vedenalainen elämä: Jaana Viirimäki, jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>, 050 317 6737
Tavoite 15, maanpäällinen elämä: Enni Kallio, enni.kallio(a)fingo.fi<mailto:enni.kallio@fingo.fi>, 050 317 6686
Tavoite 16, rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto: Niina Tenhio, niina.tenhio(a)fingo.fi<mailto:niina.tenhio@fingo.fi>, 050 317 6726
Tavoite 17, yhteistyö ja kumppanuus: Niina Tenhio, niina.tenhio(a)fingo.fi<mailto:niina.tenhio@fingo.fi>, 050 317 6726
Yhteistyöterveisin,
Terhi Ylikoski
Terhi Ylikoski
Asiantuntija, organisaation kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6721 | terhi.ylikoski(a)fingo.fi<mailto:terhi.ylikoski@fingo.fi>
twitter.com/terhiy
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo valitsi uuden hallituksen – syyskokouksessa linjattiin vuoden 2020 päätavoitteet
Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon syyskokouksessa valittiin järjestön uusi hallitus ja hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Kokouksessa esiteltiin myös Fingon viisi uutta jäsenjärjestöä.
”Kehitysjärjestöillä on maailman tärkein tehtävä. Edistämme oikeudenmukaista ja kestävää maailmaa, jossa ihmisoikeudet toteutuvat”, totesi Fingon hallituksen väistyvä varapuheenjohtaja Karoliina Tikka avatessaan Fingon syyskokouksen Valkeassa talossa Helsingissä.
Tämän tehtävän jatkamiseksi Fingolle valittiin järjestön syyskokouksessa uusi hallitus vuosille 2020–2021. Kokouksessa hyväksyttiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätettiin jäsenmaksujen säilymisestä ennallaan.
Fingon hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Liisa Laakso ja varapuheenjohtajiksi Tytti Nahi sekä Lotta Staffans. Uuden hallituksen jäseniksi valittiin Tapio Laakso, Matleena Moisio, Miia Nuikka, Piritta Rikkonen, Juha Ruippo, Maija Santalahti, Amu Urhonen sekä Juha Vauhkonen. Tytti Nahi toimi Fingon edellisen hallituksen varapuheenjohtajistossa ja Miia Nuikka sekä Juha Ruippo hallituksen jäseninä. Jäsenten valinnasta käytiin kokouksessa äänestys, jonka vaalivaliokunnan esitys voitti.
Puheenjohtaja Laakso toimii vanhempana tutkijana Pohjoismaiden Afrikka-instituutissa Uppsalassa. Laakso on toiminut aikaisemmin muun muassa Tampereen yliopiston rehtorina vuosina 2016–2018. Hänen ehdokkuuttaan kannatti laaja joukko järjestöjä, kuten CMI, Plan International Suomi ja Reilu kauppa.
”Fingo on kiinnostavassa vaiheessa. Kahden kattojärjestön yhdistymisprosessi on edennyt hyvin ja joukko tuntuu motivoituneelta. Kehitysyhteistyössäkin on uudenlaista virtaa ja keskustelua. Lähden oikein innostuneena hallituksen puheenjohtajana mukaan tähän työhön”, Laakso sanoo.
Fingolle hyväksyttiin syyskokouksessa toimintasuunnitelma vuodelle 2020, jossa kolmeksi päätavoitteeksi hyväksyttiin vahvempi kansalaisyhteiskunta, tuloksellinen vaikuttaminen sekä jäsenjärjestöjen vahva omistajuus. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio ja päätettiin Fingon jäsenmaksujen säilyttämisestä ennallaan.
Syyskokouksessa esiteltiin myös Fingon viisi uutta jäsenjärjestöä: Seta, Suomen OneWorld -portaaliyhdistys, Furaha, Pyhän maan kristityt ja Rajaton Farmasia Suomi. Fingoon liittymisensä syiksi järjestöt mainitsivat esimerkiksi kattojärjestön tarjoaman tuen ja mahdollisuudet yhteistyöhön.
Aivan syyskokouksen aluksi kuultiin kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin puheenvuoro. Skinnari korosti systeemiajattelun ja kumppanuuksien merkitystä kehityskysymysten ratkaisussa. Hän myös kiitti kansalaisjärjestöjen pitkäjänteistä työtä esimerkiksi eriarvoisuuden ja köyhyyden poistamiseksi.
Fingon syyskokous järjestettiin Valkeassa talossa Helsingissä 27.11.2019.
Korjaus ja lisäys aikaisempaan viestiin: Lause "Uusina hallituksen jäseninä aloittavat" korjattu muotoon "Uuden hallituksen jäseniksi valittiin". Tekstiin lisätty myös tieto hallituksessa jatkavista henkilöistä.
Tiedote Fingon verkkosivuilla: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tiedotteet/suomalaiset-kehitysjarjestot-…
*
Ystävällisin terveisin
Mika Niskanen
Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo valitsi uuden hallituksen – syyskokouksessa linjattiin vuoden 2020 päätavoitteet
Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon syyskokouksessa valittiin järjestön uusi hallitus ja hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Kokouksessa esiteltiin myös Fingon viisi uutta jäsenjärjestöä.
”Kehitysjärjestöillä on maailman tärkein tehtävä. Edistämme oikeudenmukaista ja kestävää maailmaa, jossa ihmisoikeudet toteutuvat”, totesi Fingon hallituksen väistyvä varapuheenjohtaja Karoliina Tikka avatessaan Fingon syyskokouksen Valkeassa talossa Helsingissä.
Tämän tehtävän jatkamiseksi Fingolle valittiin järjestön syyskokouksessa uusi hallitus vuosille 2020–2021. Kokouksessa hyväksyttiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätettiin jäsenmaksujen säilymisestä ennallaan.
Fingon hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Liisa Laakso ja varapuheenjohtajiksi Tytti Nahi sekä Lotta Staffans. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Tapio Laakso, Matleena Moisio, Miia Nuikka, Piritta Rikkonen, Juha Ruippo, Maija Santalahti, Amu Urhonen sekä Juha Vauhkonen. Jäsenten valinnasta käytiin kokouksessa äänestys, jonka vaalivaliokunnan esitys voitti.
Puheenjohtaja Laakso toimii vanhempana tutkijana Pohjoismaiden Afrikka-instituutissa Uppsalassa. Laakso on toiminut aikaisemmin muun muassa Tampereen yliopiston rehtorina vuosina 2016–2018. Hänen ehdokkuuttaan kannatti laaja joukko järjestöjä, kuten CMI, Plan International Suomi ja Reilu kauppa.
”Fingo on kiinnostavassa vaiheessa. Kahden kattojärjestön yhdistymisprosessi on edennyt hyvin ja joukko tuntuu motivoituneelta. Kehitysyhteistyössäkin on uudenlaista virtaa ja keskustelua. Lähden oikein innostuneena hallituksen puheenjohtajana mukaan tähän työhön”, Laakso sanoo.
Fingolle hyväksyttiin syyskokouksessa toimintasuunnitelma vuodelle 2020, jossa kolmeksi päätavoitteeksi hyväksyttiin vahvempi kansalaisyhteiskunta, tuloksellinen vaikuttaminen sekä jäsenjärjestöjen vahva omistajuus. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio ja päätettiin Fingon jäsenmaksujen säilyttämisestä ennallaan.
Syyskokouksessa esiteltiin myös Fingon viisi uutta jäsenjärjestöä: Seta, Suomen OneWorld -portaaliyhdistys, Furaha, Pyhän maan kristityt ja Rajaton Farmasia Suomi. Fingoon liittymisensä syiksi järjestöt mainitsivat esimerkiksi kattojärjestön tarjoaman tuen ja mahdollisuudet yhteistyöhön.
Aivan syyskokouksen aluksi kuultiin kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin puheenvuoro. Skinnari korosti systeemiajattelun ja kumppanuuksien merkitystä kehityskysymysten ratkaisussa. Hän myös kiitti kansalaisjärjestöjen pitkäjänteistä työtä esimerkiksi eriarvoisuuden ja köyhyyden poistamiseksi.
Fingon syyskokous järjestettiin Valkeassa talossa Helsingissä 27.11.2019.
Tiedote Fingon verkkosivuilla: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tiedotteet/suomalaiset-kehitysjarjestot-…
*
Ystävällisin terveisin
Mika Niskanen
Fingo ry on 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntija. Viestimme, koulutamme, kasvatamme, tuemme ja vaikutamme, jotta elämä olisi reilumpaa - ihan kaikkialla.
Etsimme viestintämme vahvistukseksi tehokasta viestinnän monitaituria, jonka toimenkuvaan kuuluu Maailman Kuvalehden toimitussihteerin tehtävät sekä monipuolinen sisällöntuotanto Fingon viestintäkanaviin. Työsuhde on vakituinen (37,5h/ viikko) ja työ alkaa mahdollisimman pian.
Viestinnän asiantuntijana teet palkittua, kuudesti vuodessa ilmestyvää Maailman Kuvalehteä ja Maailman Kuvalehden verkkolehteä. Lisäksi osallistut Fingon viestintään tuottamalla globaali- ja kehitysaiheista sisältöä, viestit erilaisista tapahtumista sekä tuet Fingon asiantuntijoita viestinnällisissä kysymyksissä. Osallistut myös viestinnän suunnitteluun sekä sosiaalisen median sisällöntuotantoon. Ymmärrät verkon analytiikkaa ja saat lukijat kiinnostumaan vaikeistakin aiheista.
Katso koko ilmoitus täältä: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tyopaikat/arkisto/2019/viestinnan-asiant…
[cid:5b8e030c-5edd-4f07-bf08-e42df768ff79]
FINGO’S TRAINING: Service Design Journey Map Operations
Date: 29th January 2020, 9 AM-4 PM.
Place: Fingo´s Amazon-training room, 6th floor
Elimäenkatu 25-27
Helsinki, Finland
The space is accessible.
Do you want to get hands on facilitation tips and tricks on how to use service design tools in your organization? Do you also want to learn how to scale service design throughout teams and organizations by using it as a customer-centric management tool?
This training is meant for CSO/NGO employees or volunteers with basic understanding of and some experience in service design.
Besides covering the basics of service design and its core tools such as personas, system maps, and journey maps, this training focuses on how to embed and scale service design throughout teams and organizations by using journey maps as a customer-centric management tool to coordinate projects around customer and/or employee experiences. Journey Map Operations is a system of digital journey maps and respective coordinators who are in charge of projects impacting customer experience. We will outline the system and give hands-on tips how to set this up in your organization. You'll also get 20 lessons learned of embedding and scaling service design in teams and organizations. Moreover, you'll experience facilitation tips on how to use journey maps successfully in research workshops as well as a management tool.
The trainer Marc Stickdorn is the CEO and co-founder of More than Metrics, a company developing service design software for service designers. As editor and co-author of the award-winning book “This is Service Design Thinking” and the second edition “This is Service Design Doing”, Marc has contributed to the development of the field for many years. Besides having gained many years of experience as a trainer and a consultant, he is also associate of renowned service design agencies and professor at various business and design schools.
Fingo will prioritize its member organizations and other civil society organizations in the registration, maximum 2 participants per organization. After submitting your registration please send us a short description (3 bullet points is sufficient) of how you will utilize the learnings of the training in your organization’s work. Send the description to koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>. These descriptions will be used in selecting the training participants if the training will be overbooked.
Register here.<https://www.fingo.fi/tapahtumat/2020-01-service-design-journey-map-operatio…>
Training fee:
Fingo’s member organizations 30€
Other CSOs/NGOs 60€
Other participants 120€
The training is held in English.
For more info: koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Emmi Liulia
Koulutussihteeri | Fingo
+358 50 317 6693 |emmi.liulia(a)fingo.fi<mailto:%7Ckalle.korhonen@fingo.fi>
Fingo – vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta elämä olisi reilumpaa. Ihan kaikkialla. Olemme yli 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
________________________________
[cid:e420e5df-bb03-4b53-98a2-c0a7a064a1b2]
FINGON KOULUTUS: KEHITYSYHTEISTYÖHANKKEEN SUUNNITTELU, osa 4: Budjetoinnin perusteet, viimeinen ilmoittautumispäivä 22.11.
Hankesuunnittelun koulutussarja on perustason koulutuskokonaisuus kansalaisjärjestöille, jotka suunnittelevat kehitysyhteistyöhankkeita. Osallistuminen edellyttää sitä, että osallistujan järjestöllä on kehitysyhteistyöhanke vähintäänkin ideavaiheessa. Suosittelemme myös tutustumista etukäteen kehitysyhteistyön hankehallinnon itseopiskelupakettiin https://itseopiskelu.kepa.fi/fi/.<https://itseopiskelu.kepa.fi/fi/> Itseopiskelupaketti on saatavilla suomeksi ja englanniksi.
Aika: 30.11. 10:00-16:30
Paikka: Fingon Amazon-koulutustila, 6 krs.
Elimäenkatu 25-27
Helsinki
Tila on esteetön.
Hankesuunnittelun koulutussarjan neljännessä osassa paneudutaan kehitysyhteistyöhankkeen kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman laatimiseen käytännön esimerkkien avulla.
Koulutuksessa tutustut hankebudjetoinnin perusteisiin ja saat vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Miten hankesuunnitelma muutetaan euroiksi? Miten järjestön omarahoitusosuus ja hallintokulut lasketaan? Kouluttajana toimii Sarianne Palmula.
Hinnat:
Fingon jäsenet 30 euroa
Muut järjestötoimijat 60 euroa
Muut toimijat 120 euroa
<https://www.fingo.fi/tapahtumat/2019-11-kehitysyhteistyohankkeen-suunnittel…>
Ilmoittaudu tästä.<https://www.fingo.fi/tapahtumat/2019-11-kehitysyhteistyohankkeen-suunnittel…>
<https://www.fingo.fi/tapahtumat/2019-11-kehitysyhteistyohankkeen-suunnittel…>
Lisätietoja: koulutus(a)fingo.fi
Emmi Liulia
Koulutussihteeri | Fingo
+358 50 317 6693 |emmi.liulia(a)fingo.fi<mailto:%7Ckalle.korhonen@fingo.fi>
Fingo – vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta elämä olisi reilumpaa. Ihan kaikkialla. Olemme yli 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
________________________________
Asiantuntijoilta vahvat suositukset – YK:n kestävän kehityksen tavoite 4.7 toimeenpantava Euroopassa
YK:n kestävän kehityksen tavoite 4.7:n mukaan kaikilla ihmisillä tulee olla tiedot ja taidot edistää kestävää kehitystä. 200 päättäjää, tutkijaa ja kansalaisjärjestöjen asiantuntijaa 54 maasta laativat marraskuun alussa Helsingissä järjestetyssä Envision 4.7 -konferenssissa tiekartan ja suositukset tavoitteen toimeenpanemiseksi Euroopassa.
Kansainvälisten asiantuntijoiden laatimalla tiekartalla<https://www.bridge47.org/sites/default/files/2019-11/envision_4.7_roadmap_0…> pyritään edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoite 4.7:n toimeenpanoa Euroopassa. Tiekartta luotiin kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon koordinoiman Bridge 47:n, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ulkoministeriön järjestämässä Envision 4.7 -konferenssissa.
”YK:n kestävän kehityksen tavoite 4.7 on avain kestävämpään tulevaisuuteen. Jos onnistumme saavuttamaan sen, olemme pitkällä paremman huomisen ja myös kaikkien muiden Agenda 2030:n tavoitteiden saavuttamisessa. Tämän takia on ensiarvoisen tärkeää, että tavoitteen toimeenpanoa vauhditetaan Euroopassa. Tähän mennessä merkittäviä poliittisia panostuksia ei ole vielä tehty”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja ja Bridge 47:n perustaja Rilli Lappalainen.
Kansainvälisten asiantuntijoiden laatimassa tiekartassa korostetaan muun muassa, että Euroopassa tulee luoda vuoteen 2021 mennessä kokonaisvaltainen strategia tavoite 4.7:n saavuttamiseksi. Tiekartassa alleviivataan myös, että tavoitetta tulee edistää poliittisilla päätöksillä kaikilla koulutusasteilla ja formaalin opetuksen ulkopuolella.
Tavoite 4.7:n mukaan jokaisella oppijalla tulee olla vuoteen 2030 mennessä tiedot ja taidot edistää kestävää kehitystä esimerkiksi ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja maailmankansalaisuutta arvostavan koulutuksen kautta. Suomi on yhdessä muiden valtioiden kanssa sitoutunut tavoitteen toimeenpanoon osana YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelmaa.
Bridge 47:n projektipäällikkö Nora Forsbacka muistuttaa, että Envision 4.7 -konferenssissa laaditun tiekartan valmistuminen on tärkeä, mutta vasta ensimmäinen askel tavoitteen saavuttamisessa.
”Nyt tiekartta ja sen suositukset täytyy toimeenpanna. Paremman huomisen saavuttaminen on mahdotonta, jos emme muuta ajattelutapaamme ja käytöstämme. Siksi koko Euroopan tulee toimia kiireisesti tavoite 4.7:n eteen”, Forsbacka sanoo.
Envision 4.7 -konferenssin järjestivät 6–7.11. Helsingissä Fingon koordinoima Bridge 47, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä ulkoministeriö osana Suomen EU-puheenjohtajuuskautta. Konferenssin avasi opetus- ja kulttuuriministeri Li Andersson.
Materiaalipankki ja kuvia.<https://www.dropbox.com/sh/7nxetrdg08u4vyc/AAAGEygy26ahYZ-zCiFaCuFSa?dl=0>
Lisätietoja:
Rilli Lappalainen
Vaikuttamistyön johtaja, Fingo
+358 50 5613 456<tel:%2B358505613456>
rilli.lappalainen(a)fingo.fi<mailto:rilli.lappalainen@fingo.fi>
Nora Forsbacka
Projektipäällikkö, Bridge 47
+358 43 824 1167<tel:%2B358438241167>
nora.forsbacka(a)bridge47.org<mailto:nora.forsbacka@bridge47.org>
Tiedote Fingon verkkosivustolla: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tiedotteet/asiantuntijoilta-vahvat-suosi…
*
Mika Niskanen
asiantuntija, viestintä | Fingo
+358 50 317 6715 | mika.niskanen(a)fingo.fi<mailto:mika.niskanen@fingo.fi>
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
[cid:6010fda2-ebdd-442d-a196-eda31e2592b6]
FINGON KOULUTUS: Puhtia varainhankintaan la 23.11.
Viimeinen ilmoittautumispäivä tänään 19.11.
Mitä jos varainhankinta olisikin helppoa? Mistä onnistuneessa varainhankinnassa on kyse, ja mitä ”kuningasideoita” kannattaa välttää? Entä kuinka innostat yleisösi jäseniksi, seuraajasi lahjoittajiksi ja satunnaiset vapaaehtoiset aktiiveiksi?
Aika: 23.11. 12:00-16:30
Paikka: Fingon Amazon-tila, 6 krs.
Elimäenkatu 25-27,
Helsinki
Tila on esteetön.
Koulutuksen tavoitteena on tarjota uutta puhtia järjestösi jäsen- ja varainhankintaan esimerkkien ja käytännön harjoituksien kautta.
Koulutus antaa tuoreita näkökulmia ja käytännöllisiä työkaluja muun muassa seuraaviin aiheisiin:
* Potentiaalisten lahjoittajien ja jäsenten innostaminen aktiivisiksi osallistujiksi
* Varainhankinnan tehokas suunnittelu ja toteuttaminen
* Oman lahjoitus- tai jäsenhankintaviestin kiteyttäminen omille yleisöillesi sopivaksi
* Rahankeräystä koskevat luvat ja säännökset
Saat koulutuksesta eniten irti, jos osallistut siihen toisen samasta järjestöstä tulevan henkilön kanssa. Näin pääsette työstämään varainhankinnan peruspalikoita heti oman tiiminne kanssa. Myös yksilöosallistujat ovat erittäin tervetulleita koulutukseen.
Koulutus on suunnattu erityisesti pienille ja keskikokoisille järjestöille, sekä vapaaehtoistoimijoille.
Kouluttajana toimivat Konsta Erola ja Virpi Vepsäläinen. Konsta Erola on varainhankinnan moniosaaja, joka on työskennellyt yli 13 vuoden ajan muun muassa Suomen Unicefille, Greenpeacelle ja Aalto-yliopistolle. Hän on tottunut yhdistämään varainhankintaa, viestintää ja kampanjointia luovilla sekä innostavilla tavoilla. Virpi Vepsäläinen FinnWidistä jakaa koulutuksessa kokemuksiaan osallistavasta varainhankinnasta pienessä yhdistyksessä.
Hinnat:
Fingon jäsenet 20 euroa
Muut järjestöt 40 euroa
Muut osallistujat 80 euroa
Ilmoittaudu mukaan.<https://www.fingo.fi/tapahtumat/2019-11-puhtia-varainhankintaan>
Lisätietoja: koulutus(a)fingo.fi
Emmi Liulia
Koulutussihteeri | Fingo
+358 50 317 6693 |emmi.liulia(a)fingo.fi<mailto:%7Ckalle.korhonen@fingo.fi>
Fingo – vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta elämä olisi reilumpaa. Ihan kaikkialla. Olemme yli 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
________________________________
Kutsu järjestöille: tule mukaan arvioimaan, miten Suomi on edistänyt kestävän kehityksen tavoitteita
Suomi raportoi toisen kerran YK:n kestävän kehityksen seurantakokouksessa (High level political forum on sustainable development) ensi heinäkuussa New Yorkissa. Raportin työstäminen alkaa jo nyt ja se julkaistaan keväällä 2020 raportoiden siitä miten Suomi on edistänyt kestävän kehityksen tavoitteita viimeisen neljän vuoden aikana (https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys/kestavan-kehityksen-tavoi…). Kansalaisjärjestöt on nyt kutsuttu mukaan tämän arvioinnin tekemiseen. Haluaako järjestösi mukaan tähän työhön? Tule mukaan työryhmiin tai projektin esittelytilaisuuteen 9.12. klo 14.
Käytännössä raportissa tulee olemaan jokaisesta tavoitteesta Suomen oma arvio, ja sen rinnalla järjestöjen arvio. Raportti keskittyy Suomen toimiin, joita myös järjestöt arvioivat. Jokaisen tavoitekohtaisen arvion työstämiseksi on perustettu järjestöjen työryhmä, joka työstää sivun mittaisen arvion yhdessä. Työryhmät ovat avoimia kaikille kiinnostuneille kansalaisjärjestöille, joiden toiminta liittyy ko. tavoitteeseen. Osallistuminen edellyttää sitoutumista tiiviillä aikataululla toteutettavaan, intensiiviseen työskentelyyn; deadline työryhmien raporteille on 17.2. Lisäksi se edellyttää halua osallistua yhteisten näkemysten muodostamiseen ja valmiutta kompromisseihin. Kukin tavoitekohtainen työryhmä kokoontuu n. 1-2 kertaa ja työstää tekstiä etänä yhteisellä online-alustalla.
Jos kiinnostuit, mutta et ole varma, mihin työryhmään järjestönne kannattaisi liittyä tai haluat kuulla lisää prosessista ennen siihen sitoutumista, voit ottaa yhteyttä minuun, kerron mielelläni lisää prosessista ja työryhmistä. Lisätietoa saat myös esittelytilaisuudesta, joka järjestetään 9.12. klo 14 Fingon toimistolla Vallilassa (Elimäenkatu 25-27, 5. krs). Tapaamiseen voit ilmoittautua vastaamalla tähän sähköpostiviestiin.
Jos sen sijaan jo tiedät, että järjestönne haluaa osallistua ja sinulle on selvää, mikä on oman järjestösi kannalta tärkein ryhmä (tai tärkeimmät ryhmät, voitte osallistua myös useampaan ryhmään), voit ottaa suoraan yhteyttä ryhmien koordinaattoreihin. Ryhmät aloittavat toimintansa marraskuussa.
Tavoite 1, ei köyhyyttä: Outi Hakkarainen, outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>, 050 317 6728
Tavoite 2, ei nälkää: Enni Kallio, enni.kallio(a)fingo.fi<mailto:enni.kallio@fingo.fi>, 050 317 6686
Tavoite 3, terveyttä ja hyvinvointia: Anne Peltonen, anne.peltonen(a)fingo.fi<mailto:anne.peltonen@fingo.fi>, 040 940 2262
Tavoite 4, hyvä koulutus: Sanna Rekola, sanna.rekola(a)fingo.fi<mailto:sanna.rekola@fingo.fi>, 050 317 6697
Tavoite 5, sukupuolten tasa-arvo: Anne Peltonen, anne.peltonen(a)fingo.fi<mailto:anne.peltonen@fingo.fi>, 040 940 2262
Tavoite 6, puhdas vesi ja sanitaatio: Outi Hakkarainen, outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>, 050 317 6728
Tavoite 7, edullista ja puhdasta energiaa: Elina Mikola, elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:elina.mikola@fingo.fi>, 046 851 5974
Tavoite 8, ihmisarvoista työtä ja talouskasvua: Elina Mikola, elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:elina.mikola@fingo.fi>, 046 851 5974
Tavoite 9, kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuuria: Mika Välitalo, mika.valitalo(a)fingo.fi<mailto:mika.valitalo@fingo.fi>, 050 317 6735
Tavoite 10, eriarvoisuuden vähentäminen: Outi Hakkarainen, outi.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:outi.hakkarainen@fingo.fi>, 050 317 6728
Tavoite 11, kestävät kaupungit ja yhteisöt: Outi Hannula, outi.hannula(a)fingo.fi<mailto:outi.hannula@fingo.fi>, 050 317 6720
Tavoite 12, vastuullista kuluttamista: Elina Mikola, elina.mikola(a)fingo.fi<mailto:elina.mikola@fingo.fi>, 046 851 5974
Tavoite 13, ilmastotekoja: Enni Kallio, enni.kallio(a)fingo.fi<mailto:enni.kallio@fingo.fi>, 050 317 6686
Tavoite 14, vedenalainen elämä: Jaana Viirimäki, jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>, 050 317 6737
Tavoite 15, maanpäällinen elämä: Enni Kallio, enni.kallio(a)fingo.fi<mailto:enni.kallio@fingo.fi>, 050 317 6686
Tavoite 16, rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto: Niina Tenhio, niina.tenhio(a)fingo.fi<mailto:niina.tenhio@fingo.fi>, 050 317 6726
Tavoite 17, yhteistyö ja kumppanuus: Niina Tenhio, niina.tenhio(a)fingo.fi<mailto:niina.tenhio@fingo.fi>, 050 317 6726
Jo haluat virittäytyä työryhmien toimintaan jo nyt, tässä vielä lukulista kestävän kehityksen tavoitteista ja niiden tilasta Suomessa:
Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79854/VNK_J0317_n…
Suomen HLPF -raportti vuodelta 2016: https://kestavakehitys.fi/documents/2167391/2186383/VNK_J1016_National_repo…
Kestävän kehityksen tila -raportti: https://kestavakehitys.fi/documents/2167391/2186383/Kest%C3%A4v%C3%A4n+kehi…
Kansalaisjärjestöjen seurantaraportit 2017-2019:
https://www.fingo.fi/ajankohtaista/julkaisut/suomi-ja-agenda-2030-kansalais…https://www.fingo.fi/uutiset-media/julkaisut/suomi-ja-agenda-2030-kansalais…https://www.fingo.fi/ajankohtaista/julkaisut/suomi-ja-agenda-2030-kansalais…
Yhteistyöterveisin,
Terhi Ylikoski
Terhi Ylikoski
Asiantuntija, organisaation kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6721 | terhi.ylikoski(a)fingo.fi<mailto:terhi.ylikoski@fingo.fi>
twitter.com/terhiy
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Linkki ilmoitukseen: https://ats.talentadore.com/apply/Vaikuttamisty%C3%B6n-johtaja/ZAgQqm
Terveisin,
Kirsi Tuovinen
HR-vastaava
Plan International Suomi
Lindström talo
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki
Finland
Tel: +358 50 367 6785
Email: kirsi.tuovinen(a)plan.fi<mailto:kirsi.tuovinen@plan.fi>
[cid:image002.jpg@01D59E1C.9EEC8030]
________________________________
Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.
The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.
For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.
Plan International Finland: registered in Finland no. 1498487-2.
Registered address: Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland
________________________________
Finland Disclaimer Tag
________________________________
Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.
The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.
For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.
Plan Limited
A Limited Company Registered in England No. 03001663.
Registered Office: Dukes Court, Duke Street, Woking, GU21 5BH, United Kingdom
Plan Limited is a wholly-owned subsidiary of Plan International, Inc. (a not-for-profit corporation registered in New York State, USA) DF
________________________________
Plan Disclaimer Tag