Viestin välitti, Sanna Rekola Fingo * * *
Maailma kylässä -festivaalilla haetaan ratkaisua ilmastonmuutokseen yli 80 000 kävijän voimin – tulevaisuus puhututtaa aktivistinuoria ja poliitikkoja
Maailma kylässä -festivaali juhlii 20. tapahtumavuottaan 25.–26.5. Tapahtuman asiaohjelma on nyt julkaistu. Festivaalin pääteema ilmastonmuutos näkyy vahvasti kymmenistä yhteiskunnallisista keskusteluista koostuvassa ohjelmistossa. Tapahtuma kerää vuosittain lähes 80 000 kävijää Kaisaniemen puistoon ja Helsingin Rautatientorille.
“Tänä vuonna festivaalin teemana on yksi maailman isoimmista haasteista: ilmastonmuutos. Tarve yhdessä tekemiselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle on suurempi kuin koskaan”, sanoo toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi Fingosta.
Keskustelua tapahtumassa herättelevät pääyhteistyökumppanit Euroopan unioni, ympäristöministeriö, ulkoministeriö ja Maailman Kuvalehti sekä kymmenet muut ohjelmatuottajat. Festivaalin järjestää Fingo ry, joka on yli 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö. Fingo tuottaa viikonlopun aikana ilmastonmuutosaiheisia FingoTalks-keskusteluja.
Festivaaliviikonloppuna on europarlamenttivaalien äänestyspäivä. Lauantain FingoTalks-vaalipaneelissa Mekong-lavalla pohditaan Euroopan kehityksen suuntaa. Keskustelemassa ovat Mikkel Näkkäläjärvi (sd.), Heidi Hautala (vihr.) ja Merja Kyllönen (vas.). Fingon ilmastotentissä samana päivänä testataan, miten EU-vaaliehdokkaat Sirpa Pietikäinen (kok.), Ville Niinistö (vihr.) ja Mia Haglund (vas.) hallitsevat ilmastopolitiikan.
Euroopan unionin keskustelussa lauantaina Kyläkinossa kansainvälisten ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia ympäristöministeriöstä, maajohtaja Sini Harkki Greenpeacesta ja Ilmastoveivi 2019 -kampanjan perustaja Laura Kolehmainen etsivät toimia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Nuorten näkökulmaa ilmastonmuutoskeskusteluun tuo esiin saksalaisen Ende Gelände -liikkeen ympäristöaktivisti Nike Mahlhausin haastattelu Taiga-lavalla. Suomen UNICEF:n keskustelussa Nuorten Agenda 2030 -ryhmän jäsen Sara Nyman, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja Suomen euroviisuedustaja Darude eli Ville Virtanen pohtivat nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Daruden ja Suomen UNICEF:n aloittama yhteistyö kumpuaa Look away -edustuskappaleen teemoista ja nostaa esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin eri puolilla maailmaa.
”Nuoret pelkäävät tulevaisuutensa puolesta ilmastonmuutoksen takia, ja haluan auttaa saamaan heidän äänensä kuuluville. Meidän aikuisten pitää tehdä osamme eikä katsoa poispäin”, Darude kommentoi.
Keskusteluissa pureudutaan myös kuluttajan rooliin ilmastonmuutoksen torjumisessa. Mekong-lavalla ympäristöministeriö etsii keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseen ja Sitra johdattaa kuulijat Elämäntapakympissä kestävien elämäntapojen äärelle. Taiga-lavalla Reilun matkailun yhdistys nostaa tapetille matkailun ilmastovaikutukset.
Taiga-lavalla keskustellaan lisäksi median tehtävästä ilmastonmuutoksen ja kehitysmaiden uutisoijana. Ylen keskustelussa Ylen toimittaja Jenni Frilander ja meteorologi Kerttu Kotakorpi tarkastelevat ilmastonmuutosuutisoinnin eroja eri puolilla maailmaa. Maailman Kuvalehden paneelissa toimittajat Jami Jokinen ja Riikka Suominen pohtivat sitä, onko media osa ilmastonmuutoksen ongelmaa vai ratkaisua. Ulkoministeriön paneelissa toimittaja Rauli Virtanen ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertovat työstään kehittyvissä maissa.
Suomen suurimman poikkitaiteellisen järjestötapahtuman juuret ulottuvat 1980-luvulle Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan. Ensimmäistä festivaalia vietettiin vuonna 1995 ja vuorovuosin järjestetty tapahtuma muuttui jokavuotiseksi vuonna 2005. Tapahtuma tarjoaa konsertteja, lastenohjelmaa, elokuvia, keskusteluja ja performansseja yli sadan ohjelmanumeron verran. Omaa työtään esittelee 390 kansalaisjärjestöä, viranomaista ja muuta näytteilleasettajaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Maailma kylässä -festivaalin asiaohjelma 2019
Ohjelmanumeron perään on merkitty ohjelman tuottaja. Osa keskusteluista käydään englanniksi.
Mekong-lava, Rautatientori
Lauantai 25.5. 11.55 Helsingin kaupungin apulaispormestari Anni Sinnemäen tervehdys I Helsingin kaupunki 12.00 FingoTalks: Mihin menet Eurooppa? – Suuri EU-vaalipaneeli I Fingo 13.10 Nuoret haastavat nykyistä ilmastopolitiikkaa – Mitä Suomi ja EU aikovat tehdä? I ympäristöministeriö 14.00 Ilmastonmuutos Suomen kehitysyhteistyössä I ulkoministeriö 16.30 FingoTalks: EU-vaaliehdokkaat järjestöjen ilmastotentissä I Fingo 17.35 Lisää liksaa, vähemmän päästöjä! I Sitra 18.10 Climate change as a driver of humanitarian crises I WFP, UNFPA & UNDP 18.55 Open mic: Vapaa sana ilmastosta I Luonto-Liitto
Sunnuntai 26.5. 12.00 Kolme ideaa hiilijalanjäljen puolittamiseen I ympäristöministeriö 12.25 Nordic youth working to change the world I Pohjoismainen ministerineuvosto ja Pohjoismainen kulttuuripiste 13.10 Vastausvartti: Mitä haluat tietää ilmastoneuvotteluista? Pääneuvottelija vastaa I ympäristöministeriö 13.35 Se voisit olla sinä -biisikilpailun voittajan julkistus I EHYT 14.00 Elämäntapakymppi – löydä se oikea kestävän arjen kumppani I Sitra 16.30 Maailmanmusiikki on satoja eri tyylilajeja I Maailman musiikin keskus
Taiga-lava, Kansallisteatterin Lavaklubi
Lauantai 25.5. 11.00 Kun ilmasto pakottaa lähtemään I Suomen Pakolaisapu 11.35 Turning climate anxiety into strength for change I Helsingin seurakuntayhtymä 12.05 Voinko minä pelastaa maailman? Asiantuntijat ympäristömyyttejä ratkomassa I Helsingin kesäyliopisto 12.40 FingoTalks: Interview with young climate activist Nike Mahlhaus of Ende Gelände I Fingo 13.05 Sotejärjestöt ja vapaaehtoiset ilmastonmuutosta torjumassa I Kansalaisareena 13.40 Nuoret vaativat ilmastotekoja lakkoilemalla – Mitä seuraavaksi? I Suomen UNICEF 14.30 FingoTalks: The role of civic activism in climate action I Fingo 15.15 Kehitysmaat mediassa – Journalistit kertovat työstään I ulkoministeriö 16.10 Ilmastonmuutos uutisaiheena – Pitääkö toimittajan tarjota tietoa vai tunnetta? I Yle 17.00 Median ilmastovastuu – Ulkopuolinen raportoija vai aktiivinen toimija? I Maailman Kuvalehti 17.45 Ilmastonmuutos uhkaa turvallisuuttamme I WISE 18.20 Climate change intensifies conflicts in the Middle East I ICAHD Finland 18.55 From barricades to hashtags – Social media in the Middle East I Anna Lindh -säätiö 19.30 Lapset sotien ja ilmastonmuutoksen taakankantajina I Pelastakaa Lapset
Sunnuntai 26.5. 11.00 Artists speak about adapting to climate change I Catalysti 11.30 FingoTalks: Miten Suomi on pärjännyt Agenda 2030 -tavoitteiden toteuttamisessa? I Fingo 12.05 Näin voit tehdä vaatekaapistasi vastuullisemman I Vaatevallankumous 12.30 Saanko enää lentää? Ja muita matkailun ilmastokysymyksiä I Reilun matkailun yhdistys 13.05 Mitä väliä on yhden ihmisen teoilla ilmastonmuutoksessa? I Fida International 13.40 Interview with documentarist and activist Iara Lee I Maailman Kuvalehti 14.05 FingoTalks: Ruoka vaarassa! I Fingo 14.50 Nauta – ilmastonmuutoksen roisto vai sankari? I Biodynaaminen yhdistys 15.25 We must adapt to a changing climate – but who will pay for it? I Suomen Lähetysseura 16.00 Community and off-grid power – Experiences from Mali & India I Siemenpuu-säätiö 16.35 Lämmitys – joka kodin ilmasto-ongelma I Maan ystävät 17.10 Ilmastonmuutos luo haasteita – myös Pohjolassa I Suomen Punainen Risti
Kyläkinon ja Amazon-lavan keskustelut ja muu kulttuuriohjelma: maailmakylassa.fihttp://www.maailmakylassa.fi
globaalikasvatus@lists.fingo.fi