Viestin välitti, Sanna Rekola Fingo
* * *
Maailma kylässä -festivaalilla haetaan ratkaisua ilmastonmuutokseen yli 80 000 kävijän voimin – tulevaisuus puhututtaa aktivistinuoria ja poliitikkoja
Maailma kylässä -festivaali juhlii 20. tapahtumavuottaan 25.–26.5. Tapahtuman asiaohjelma on nyt julkaistu. Festivaalin pääteema ilmastonmuutos näkyy vahvasti kymmenistä yhteiskunnallisista keskusteluista koostuvassa
ohjelmistossa. Tapahtuma kerää vuosittain lähes 80 000 kävijää Kaisaniemen puistoon ja Helsingin Rautatientorille.
“Tänä vuonna festivaalin teemana on yksi maailman isoimmista haasteista: ilmastonmuutos. Tarve yhdessä tekemiselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle on suurempi kuin koskaan”, sanoo toiminnanjohtaja
Juha-Erkki Mäntyniemi
Fingosta.
Keskustelua tapahtumassa herättelevät pääyhteistyökumppanit Euroopan unioni, ympäristöministeriö, ulkoministeriö ja Maailman Kuvalehti sekä kymmenet muut ohjelmatuottajat. Festivaalin järjestää Fingo ry, joka on
yli 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö. Fingo tuottaa viikonlopun aikana ilmastonmuutosaiheisia FingoTalks-keskusteluja.
Festivaaliviikonloppuna on europarlamenttivaalien äänestyspäivä. Lauantain FingoTalks-vaalipaneelissa Mekong-lavalla pohditaan Euroopan kehityksen suuntaa. Keskustelemassa ovat
Mikkel Näkkäläjärvi (sd.),
Heidi Hautala (vihr.) ja
Merja Kyllönen (vas.). Fingon ilmastotentissä samana päivänä testataan, miten EU-vaaliehdokkaat
Sirpa Pietikäinen (kok.),
Ville Niinistö (vihr.) ja
Mia Haglund (vas.) hallitsevat ilmastopolitiikan.
Euroopan unionin keskustelussa lauantaina Kyläkinossa kansainvälisten ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia
ympäristöministeriöstä, maajohtaja Sini Harkki Greenpeacesta ja Ilmastoveivi 2019 -kampanjan perustaja
Laura Kolehmainen etsivät toimia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Nuorten näkökulmaa ilmastonmuutoskeskusteluun tuo esiin saksalaisen Ende Gelände -liikkeen ympäristöaktivisti
Nike Mahlhausin haastattelu Taiga-lavalla. Suomen UNICEF:n keskustelussa Nuorten Agenda 2030 -ryhmän jäsen
Sara Nyman, lapsiasiavaltuutettu
Elina Pekkarinen ja Suomen euroviisuedustaja Darude eli Ville Virtanen pohtivat nuorten vaikuttamismahdollisuuksia
ilmastonmuutoksen torjuntaan. Daruden ja Suomen UNICEF:n aloittama yhteistyö kumpuaa Look away -edustuskappaleen teemoista ja nostaa esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin eri puolilla maailmaa.
”Nuoret pelkäävät tulevaisuutensa puolesta ilmastonmuutoksen takia, ja haluan auttaa saamaan heidän äänensä kuuluville. Meidän aikuisten pitää tehdä osamme eikä katsoa poispäin”, Darude kommentoi.
Keskusteluissa pureudutaan myös kuluttajan rooliin ilmastonmuutoksen torjumisessa. Mekong-lavalla ympäristöministeriö etsii keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseen ja Sitra johdattaa kuulijat Elämäntapakympissä
kestävien elämäntapojen äärelle. Taiga-lavalla Reilun matkailun yhdistys nostaa tapetille matkailun ilmastovaikutukset.
Taiga-lavalla keskustellaan lisäksi median tehtävästä ilmastonmuutoksen ja kehitysmaiden uutisoijana. Ylen keskustelussa Ylen toimittaja
Jenni Frilander ja meteorologi
Kerttu Kotakorpi tarkastelevat ilmastonmuutosuutisoinnin eroja eri puolilla maailmaa. Maailman Kuvalehden paneelissa toimittajat
Jami Jokinen ja
Riikka Suominen pohtivat
sitä, onko media osa ilmastonmuutoksen ongelmaa vai ratkaisua. Ulkoministeriön paneelissa toimittaja Rauli Virtanen ja valokuvaaja
Meeri Koutaniemi kertovat työstään kehittyvissä maissa.
Suomen suurimman poikkitaiteellisen järjestötapahtuman juuret ulottuvat 1980-luvulle Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan. Ensimmäistä festivaalia vietettiin vuonna 1995 ja vuorovuosin järjestetty tapahtuma muuttui
jokavuotiseksi vuonna 2005. Tapahtuma tarjoaa konsertteja, lastenohjelmaa, elokuvia, keskusteluja ja performansseja yli sadan ohjelmanumeron verran. Omaa työtään esittelee 390 kansalaisjärjestöä, viranomaista ja muuta näytteilleasettajaa. Tapahtumaan on vapaa
pääsy.
Maailma kylässä -festivaalin asiaohjelma 2019
Ohjelmanumeron perään on merkitty ohjelman tuottaja. Osa keskusteluista käydään englanniksi.
Mekong-lava, Rautatientori
Lauantai 25.5.
11.55 Helsingin kaupungin apulaispormestari Anni Sinnemäen tervehdys I Helsingin kaupunki
12.00 FingoTalks: Mihin menet Eurooppa? – Suuri EU-vaalipaneeli I Fingo
13.10 Nuoret haastavat nykyistä ilmastopolitiikkaa – Mitä Suomi ja EU aikovat tehdä? I ympäristöministeriö
14.00 Ilmastonmuutos Suomen kehitysyhteistyössä I ulkoministeriö
16.30 FingoTalks: EU-vaaliehdokkaat järjestöjen ilmastotentissä I Fingo
17.35 Lisää liksaa, vähemmän päästöjä! I Sitra
18.10 Climate change as a driver of humanitarian crises I WFP, UNFPA & UNDP
18.55 Open mic: Vapaa sana ilmastosta I Luonto-Liitto
Sunnuntai 26.5.
12.00 Kolme ideaa hiilijalanjäljen puolittamiseen I ympäristöministeriö
12.25 Nordic youth working to change the world I Pohjoismainen ministerineuvosto ja Pohjoismainen kulttuuripiste
13.10 Vastausvartti: Mitä haluat tietää ilmastoneuvotteluista? Pääneuvottelija vastaa I ympäristöministeriö
13.35 Se voisit olla sinä -biisikilpailun voittajan julkistus I EHYT
14.00 Elämäntapakymppi – löydä se oikea kestävän arjen kumppani I Sitra
16.30 Maailmanmusiikki on satoja eri tyylilajeja I Maailman musiikin keskus
Taiga-lava, Kansallisteatterin Lavaklubi
Lauantai 25.5.
11.00 Kun ilmasto pakottaa lähtemään I Suomen Pakolaisapu
11.35 Turning climate anxiety into strength for change I Helsingin seurakuntayhtymä
12.05 Voinko minä pelastaa maailman? Asiantuntijat ympäristömyyttejä ratkomassa I Helsingin kesäyliopisto
12.40 FingoTalks: Interview with young climate activist Nike Mahlhaus of Ende Gelände I Fingo
13.05 Sotejärjestöt ja vapaaehtoiset ilmastonmuutosta torjumassa I Kansalaisareena
13.40 Nuoret vaativat ilmastotekoja lakkoilemalla – Mitä seuraavaksi? I Suomen UNICEF
14.30 FingoTalks: The role of civic activism in climate action I Fingo
15.15 Kehitysmaat mediassa – Journalistit kertovat työstään I ulkoministeriö
16.10 Ilmastonmuutos uutisaiheena – Pitääkö toimittajan tarjota tietoa vai tunnetta? I Yle
17.00 Median ilmastovastuu – Ulkopuolinen raportoija vai aktiivinen toimija? I Maailman Kuvalehti
17.45 Ilmastonmuutos uhkaa turvallisuuttamme I WISE
18.20 Climate change intensifies conflicts in the Middle East I ICAHD Finland
18.55 From barricades to hashtags – Social media in the Middle East I Anna Lindh -säätiö
19.30 Lapset sotien ja ilmastonmuutoksen taakankantajina I Pelastakaa Lapset
Sunnuntai 26.5.
11.00 Artists speak about adapting to climate change I Catalysti
11.30 FingoTalks: Miten Suomi on pärjännyt Agenda 2030 -tavoitteiden toteuttamisessa? I Fingo
12.05 Näin voit tehdä vaatekaapistasi vastuullisemman I Vaatevallankumous
12.30 Saanko enää lentää? Ja muita matkailun ilmastokysymyksiä I Reilun matkailun yhdistys
13.05 Mitä väliä on yhden ihmisen teoilla ilmastonmuutoksessa? I Fida International
13.40 Interview with documentarist and activist Iara Lee I Maailman Kuvalehti
14.05 FingoTalks: Ruoka vaarassa! I Fingo
14.50 Nauta – ilmastonmuutoksen roisto vai sankari? I Biodynaaminen yhdistys
15.25 We must adapt to a changing climate – but who will pay for it? I Suomen Lähetysseura
16.00 Community and off-grid power – Experiences from Mali & India I Siemenpuu-säätiö
16.35 Lämmitys – joka kodin ilmasto-ongelma I Maan ystävät
17.10 Ilmastonmuutos luo haasteita – myös Pohjolassa I Suomen Punainen Risti
Kyläkinon ja Amazon-lavan keskustelut ja muu kulttuuriohjelma:
maailmakylassa.fi