Hei kaikki, Pahoittelen viime aikojen hiljaisuutta täältä puheenjohtajien toimistolta. Suunnittelemme yhteistä ot-järjestöjen kokousta ihan lähipäiville ja palaamme asiaan pian. Tarkoitus olisi käyttää Zoom-alustaa, jonka Outi kertoo toimineen ihan hyvin. Haluamme kuitenkin avata keskustelun jo näin sähköpostitsekin. Tulevan tapaamisen agendalla on varmasti ainakin järjestökohtaiset COVID-19 tilannepäivitykset sekä lisäkysymykset, joita meillä on ministeriölle alla olevan yleislinjauksen jälkeen. https://um.fi/ohjelmatuki-kansalaisjarjestoille Osa teistä on ehkä jo ollutkin yhteydessä omaan vastuuvirkamieheenne. Jos näin, älkää epäröikö jakaa tietoa meidän muidenkin kanssa. Nythän ministeriö on kommunikoinut meille mahdollisuudesta muutosesityksiin sekä käyttämättömien varojen siirtämisestä vuodelle 2021 (kunhan muutosesitys tehdään viimeistään lokakuussa 2020). Epäselvää on kuitenkin esim. kuinka isoa ohjelmavolyymia voidaan esittää uudelleen allokoitavaksi tai kuinka pitkään muita kuluja voidaan kattaa hankkeen tai maaohjelman ollessa pysähdyksissä ennen kuin muutosesitys on tehtävä. Muutosesitysten formaatista ja sisällöstä olisi myös hyvä käydä keskustelua, jotta ministeriö osoittaa tarvittavaa joustavuutta ja nopeutta tilanteen niin vaatiessa. Tilanne muuttuu päivittäin ja sen vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Vaikutuksia saattaa olla myös tuleviin kehy-määrärahoihin. Niin kuin sanoin, palaamme asiaan yhteisen kokousajankohdan kanssa toivottavasti vielä tänään. Kiitos etukäteen ja voimia kaikille tänä erityisenä aikana niin koti-toimistoille kuin muutenkin. Yst.terv. Piritta ja Lauri
Piritta Rikkonen Global Programme Coordinator Programme Development Unit Email: piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fimailto:piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi Tel. + 358 (0)40 739 6147 Skype: piritta.rikkonen
KUA - Kirkon Ulkomaanapu FCA- Finn Church Aid Eteläranta 8, P.O. Box 210, 00131 Helsinki www.finnchurchaid.fihttp://www.finnchurchaid.fi/ - www.kirkonulkomaanapu.fihttp://www.kirkonulkomaanapu.fi/
Hei,
tiedoksi, että pääsihteeriltämme on lähtenyt tänään eteenpäin alla oleva kirje ulkoministeriöön jakelulla Santala, Lindroos, Heikka. Voidaan keskustella lisää seuraavassa ohjelmatukijärjestöjen kokouksessa.
Tev. Tupuna
Tupuna Mäntysaari| Portfolio and Partnership Manager| International Programmes | Pelastakaa Lapset - Save the Children | Koskelantie 38, P.O.Box 95, FI-00601 HELSINKI | Mobile +358 40 759 8274 | Phone +358 10 843 5010 | Fax + 358 10 843 5000 | tupuna.mantysaari@savethechildren.fimailto:tupuna.mantysaari@savethechildren.fi |skype:tupuna.mantysaari
Ulkoministeriö julkaisi yleisiä linjauksia ja ohjeita koronaviruksen vaikutuksista kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyövaroin tuettuun toimintaan, kiitokset siitä.
Suomen Pelastakaa Lapset sekä koko kansainvälinen Save the Children sopeuttaa tällä hetkellä ohjelmia niin kehitysyhteistyössä kuin humanitaarisessa avussa siten, että toiminta on turvallista ja, että se tukee COVID-19-epidemian torjuntaa ja tilanteen merkittävien lapsenoikeusvaikutusten lieventämistä. Olemme julkaisseet globaalin ohjelmointioppaanhttps://resourcecentre.savethechildren.net/library/save-childrens-covid-19-program-framework-and-guidance-and-companion-pieces tukemaan tätä työtä. Tarjoamme myös kaikille kehitysyhteistyössä ja humanitaarisissa operaatioissa toimiville avoimen verkko-oppimispaketinhttps://kayaconnect.org/course/info.php?id=2249&utm_source=Twitter&utm_medium=cpc&utm_campaign=Kaya_COVID19.
COVID-19 pandemia tulee seuraavan 12-18 kuukauden aikana koskettamaan kaikkia maita ja yhteisöjä maailmassa. Tilanne tulee vaatimaan merkittäviä muutoksia Pelastakaa Lasten, mutta varmasti myös muiden järjestöjen ohjelmointiin. Nopea ja joustava sopeutuminen on myös paras tapa maksimoida järjestöjen kyky toimia epidemian torjumiseksi ja sen vaikutusten lieventämiseksi.
Tämän perusteella esitämme, että kansalaisyhteiskuntayksikkö ja humanitaarinen yksikkö lisäävät järjestöille tarjoamansa tuen joustavuutta.
Antamissaan ohjeissa kansalaisyhteiskuntayksikkö toivoo alustavaa ilmoitusta ja perusteluja, mikäli koronavirustilanne vaikuttaa järjestön ohjelman/hankkeen toimintoihin yhteistyömaissa. Ja jos ja kun tilanne johtaa ohjelmassa/hankkeessa suunnitelmista poikkeavaan muutokseen, tulee järjestön tehdä yksikölle muutoshakemus ko. tukimuodon lisäehtojen edellyttämällä tavalla, kunhan tilannearvio ja vaikutusten kesto ja laajuus ovat selvillä. Haluaisimme kiinnittää huomiota ohjelmarahoituksen joustavuuteen. Monet YK-järjestöt ja avunantajat tarkastelevat parhaillaan nykyisiä hankkeita tapauskohtaisesti. Tämä on ongelmallista – monella järjestöllä on kymmeniä yksittäisiä hankkeita. Yksittäisten hankkeiden muutosten kannalta on myös ongelmallista se, että on varsin todennäköistä, että tulevina viikkoina/kuukausina on useita avainhenkilöitä poissa töistä sairauden takia. Välttämättömät muutoshakemukset hidastavat epidemiaan tehokkaasti vastaamista merkittävällä tavalla.
Koronavirusepidemia vaikuttaa myös järjestöjen mahdollisuuteen toteuttaa varainhankintaa. Kansalaisjärjestöille myönnettävään ohjelmarahoitukseen sekä EU-DEVCO-rahoitukseen on kuulunut kiinteänä osana omavastuuosuus, minkä järjestöt ovat kattaneet omalla varainhankinnallaan. Varainhankinnan työkaluna on käytetty mm. feissausta, jota tällä hetkellä on mahdotonta toteuttaa.
Esimerkiksi Norjan ulkoministeriö on tarttunut aktiivisesti koronavirustilanteeseen ja mahdollistaa järjestöille 20 % joustavuuden kumppanuussopimuksen suhteen (maiden, teemojen, kustannuspaikkojen välillä) sekä joustorahaston esiin nouseviin ja lisääntyviin tilanteisiin. Toivomme, että Suomen ulkoministeriö voisi toimia samalla tavoin.
Ehdotamme:
- Ohjelmarahoituksen 15 % omavastuuehdon poistoa siten, että järjestöllä on mahdollista käyttää omavastuuta puskurina, jos näyttää että hanke toteutuu odotettua pienemmällä volyymillä.
- 30 % joustavuus nykyisten ohjelmarahoitusten budjettikohdissa ja 100 % joustavuus uusissa rahoituksissa seuraavan kuuden kuukauden ajan.
- EU-rahoituksessa ulkoministeriö kattaisi kansallisen osuuden kokonaisuudessaan
- Ulkoministeriö tarjoaisi järjestöille lisätukea (ns. cofinancing/matching) COVID-19-tilanteeseen vastaamiseen haettuun kansainväliseen rahoitukseen.
Lähettäjä: Ohjelmatukijarjestot ohjelmatukijarjestot-bounces+tupuna.mantysaari=pelastakaalapset.fi@lists.fingo.fi Puolesta Piritta Rikkonen Lähetetty: keskiviikko 25. maaliskuuta 2020 12.36 Vastaanottaja: ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi Aihe: [Ohjelmatukijarjestot] ot-järjestöjen tapaaminen COVID-19
Hei kaikki, Pahoittelen viime aikojen hiljaisuutta täältä puheenjohtajien toimistolta. Suunnittelemme yhteistä ot-järjestöjen kokousta ihan lähipäiville ja palaamme asiaan pian. Tarkoitus olisi käyttää Zoom-alustaa, jonka Outi kertoo toimineen ihan hyvin. Haluamme kuitenkin avata keskustelun jo näin sähköpostitsekin. Tulevan tapaamisen agendalla on varmasti ainakin järjestökohtaiset COVID-19 tilannepäivitykset sekä lisäkysymykset, joita meillä on ministeriölle alla olevan yleislinjauksen jälkeen. https://um.fi/ohjelmatuki-kansalaisjarjestoille Osa teistä on ehkä jo ollutkin yhteydessä omaan vastuuvirkamieheenne. Jos näin, älkää epäröikö jakaa tietoa meidän muidenkin kanssa. Nythän ministeriö on kommunikoinut meille mahdollisuudesta muutosesityksiin sekä käyttämättömien varojen siirtämisestä vuodelle 2021 (kunhan muutosesitys tehdään viimeistään lokakuussa 2020). Epäselvää on kuitenkin esim. kuinka isoa ohjelmavolyymia voidaan esittää uudelleen allokoitavaksi tai kuinka pitkään muita kuluja voidaan kattaa hankkeen tai maaohjelman ollessa pysähdyksissä ennen kuin muutosesitys on tehtävä. Muutosesitysten formaatista ja sisällöstä olisi myös hyvä käydä keskustelua, jotta ministeriö osoittaa tarvittavaa joustavuutta ja nopeutta tilanteen niin vaatiessa. Tilanne muuttuu päivittäin ja sen vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Vaikutuksia saattaa olla myös tuleviin kehy-määrärahoihin. Niin kuin sanoin, palaamme asiaan yhteisen kokousajankohdan kanssa toivottavasti vielä tänään. Kiitos etukäteen ja voimia kaikille tänä erityisenä aikana niin koti-toimistoille kuin muutenkin. Yst.terv. Piritta ja Lauri
Piritta Rikkonen Global Programme Coordinator Programme Development Unit Email: piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fimailto:piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi Tel. + 358 (0)40 739 6147 Skype: piritta.rikkonen
KUA - Kirkon Ulkomaanapu FCA- Finn Church Aid Eteläranta 8, P.O. Box 210, 00131 Helsinki www.finnchurchaid.fihttp://www.finnchurchaid.fi/ – www.kirkonulkomaanapu.fihttp://www.kirkonulkomaanapu.fi/
Hei, kiitos Tupuna kirjeen jakamisesta. Pääsihteerimme Ossi Heinänen on myös lähettänyt viestin KEO 30:lle toivoen joustavuuden lisäämistä. Omarahoitusosuuden poistaminen oli myös meillä viestissä mukana. Lisäksi palkanmaksun jatkaminen hanketyöntekijöille siinäkin tilanteessa, että heitä ei voi siirtää toisiin tehtäviin joihin haettaisiin muutoshakemusta. Joustavuus muutoshakemuksissa on erittäin kannatettavaa.
Jatketaan keskustelua kokouksessa! T.Eeva
Eeva Ervamaa – Head of Programmes
Plan International Finland Lautatarhankatu 6 00580 Helsinki Finland
Tel: + 358 40 450 9621 Email: eeva.ervamaa@plan.fimailto:eeva.ervamaa@plan.fi plan.fihttp://plan.fi/
From: Ohjelmatukijarjestot ohjelmatukijarjestot-bounces+eeva.ervamaa=plan-international.org@lists.fingo.fi On Behalf Of Tupuna Mäntysaari Sent: torstai 26. maaliskuuta 2020 16.16 To: Piritta Rikkonen Piritta.Rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi; ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi Subject: [EXTERNAL] Re: [Ohjelmatukijarjestot] ot-järjestöjen tapaaminen COVID-19
Attention: This email has originated from an external email system. Please take care when opening links and attachments even, if you recognise the sender. If in doubt, contact your local IT team. ________________________________ Hei,
tiedoksi, että pääsihteeriltämme on lähtenyt tänään eteenpäin alla oleva kirje ulkoministeriöön jakelulla Santala, Lindroos, Heikka. Voidaan keskustella lisää seuraavassa ohjelmatukijärjestöjen kokouksessa.
Tev. Tupuna
Tupuna Mäntysaari| Portfolio and Partnership Manager| International Programmes | Pelastakaa Lapset - Save the Children | Koskelantie 38, P.O.Boxhttp://P.O.Box 95, FI-00601 HELSINKI | Mobile +358 40 759 8274 | Phone +358 10 843 5010 | Fax + 358 10 843 5000 | tupuna.mantysaari@savethechildren.fimailto:tupuna.mantysaari@savethechildren.fi |skype:tupuna.mantysaari
Ulkoministeriö julkaisi yleisiä linjauksia ja ohjeita koronaviruksen vaikutuksista kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyövaroin tuettuun toimintaan, kiitokset siitä.
Suomen Pelastakaa Lapset sekä koko kansainvälinen Save the Children sopeuttaa tällä hetkellä ohjelmia niin kehitysyhteistyössä kuin humanitaarisessa avussa siten, että toiminta on turvallista ja, että se tukee COVID-19-epidemian torjuntaa ja tilanteen merkittävien lapsenoikeusvaikutusten lieventämistä. Olemme julkaisseet globaalin ohjelmointioppaanhttps://resourcecentre.savethechildren.net/library/save-childrens-covid-19-program-framework-and-guidance-and-companion-pieces tukemaan tätä työtä. Tarjoamme myös kaikille kehitysyhteistyössä ja humanitaarisissa operaatioissa toimiville avoimen verkko-oppimispaketinhttps://kayaconnect.org/course/info.php?id=2249&utm_source=Twitter&utm_medium=cpc&utm_campaign=Kaya_COVID19.
COVID-19 pandemia tulee seuraavan 12-18 kuukauden aikana koskettamaan kaikkia maita ja yhteisöjä maailmassa. Tilanne tulee vaatimaan merkittäviä muutoksia Pelastakaa Lasten, mutta varmasti myös muiden järjestöjen ohjelmointiin. Nopea ja joustava sopeutuminen on myös paras tapa maksimoida järjestöjen kyky toimia epidemian torjumiseksi ja sen vaikutusten lieventämiseksi.
Tämän perusteella esitämme, että kansalaisyhteiskuntayksikkö ja humanitaarinen yksikkö lisäävät järjestöille tarjoamansa tuen joustavuutta.
Antamissaan ohjeissa kansalaisyhteiskuntayksikkö toivoo alustavaa ilmoitusta ja perusteluja, mikäli koronavirustilanne vaikuttaa järjestön ohjelman/hankkeen toimintoihin yhteistyömaissa. Ja jos ja kun tilanne johtaa ohjelmassa/hankkeessa suunnitelmista poikkeavaan muutokseen, tulee järjestön tehdä yksikölle muutoshakemus ko. tukimuodon lisäehtojen edellyttämällä tavalla, kunhan tilannearvio ja vaikutusten kesto ja laajuus ovat selvillä. Haluaisimme kiinnittää huomiota ohjelmarahoituksen joustavuuteen. Monet YK-järjestöt ja avunantajat tarkastelevat parhaillaan nykyisiä hankkeita tapauskohtaisesti. Tämä on ongelmallista – monella järjestöllä on kymmeniä yksittäisiä hankkeita. Yksittäisten hankkeiden muutosten kannalta on myös ongelmallista se, että on varsin todennäköistä, että tulevina viikkoina/kuukausina on useita avainhenkilöitä poissa töistä sairauden takia. Välttämättömät muutoshakemukset hidastavat epidemiaan tehokkaasti vastaamista merkittävällä tavalla.
Koronavirusepidemia vaikuttaa myös järjestöjen mahdollisuuteen toteuttaa varainhankintaa. Kansalaisjärjestöille myönnettävään ohjelmarahoitukseen sekä EU-DEVCO-rahoitukseen on kuulunut kiinteänä osana omavastuuosuus, minkä järjestöt ovat kattaneet omalla varainhankinnallaan. Varainhankinnan työkaluna on käytetty mm. feissausta, jota tällä hetkellä on mahdotonta toteuttaa.
Esimerkiksi Norjan ulkoministeriö on tarttunut aktiivisesti koronavirustilanteeseen ja mahdollistaa järjestöille 20 % joustavuuden kumppanuussopimuksen suhteen (maiden, teemojen, kustannuspaikkojen välillä) sekä joustorahaston esiin nouseviin ja lisääntyviin tilanteisiin. Toivomme, että Suomen ulkoministeriö voisi toimia samalla tavoin.
Ehdotamme:
* Ohjelmarahoituksen 15 % omavastuuehdon poistoa siten, että järjestöllä on mahdollista käyttää omavastuuta puskurina, jos näyttää että hanke toteutuu odotettua pienemmällä volyymillä. * 30 % joustavuus nykyisten ohjelmarahoitusten budjettikohdissa ja 100 % joustavuus uusissa rahoituksissa seuraavan kuuden kuukauden ajan. * EU-rahoituksessa ulkoministeriö kattaisi kansallisen osuuden kokonaisuudessaan * Ulkoministeriö tarjoaisi järjestöille lisätukea (ns. cofinancing/matching) COVID-19-tilanteeseen vastaamiseen haettuun kansainväliseen rahoitukseen.
Lähettäjä: Ohjelmatukijarjestot <ohjelmatukijarjestot-bounces+tupuna.mantysaari=pelastakaalapset.fi@lists.fingo.fimailto:ohjelmatukijarjestot-bounces+tupuna.mantysaari=pelastakaalapset.fi@lists.fingo.fi> Puolesta Piritta Rikkonen Lähetetty: keskiviikko 25. maaliskuuta 2020 12.36 Vastaanottaja: ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fimailto:ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi Aihe: [Ohjelmatukijarjestot] ot-järjestöjen tapaaminen COVID-19
Hei kaikki, Pahoittelen viime aikojen hiljaisuutta täältä puheenjohtajien toimistolta. Suunnittelemme yhteistä ot-järjestöjen kokousta ihan lähipäiville ja palaamme asiaan pian. Tarkoitus olisi käyttää Zoom-alustaa, jonka Outi kertoo toimineen ihan hyvin. Haluamme kuitenkin avata keskustelun jo näin sähköpostitsekin. Tulevan tapaamisen agendalla on varmasti ainakin järjestökohtaiset COVID-19 tilannepäivitykset sekä lisäkysymykset, joita meillä on ministeriölle alla olevan yleislinjauksen jälkeen. https://um.fi/ohjelmatuki-kansalaisjarjestoillehttps://um.fi/ohjelmatuki-kansalaisjarjestoille Osa teistä on ehkä jo ollutkin yhteydessä omaan vastuuvirkamieheenne. Jos näin, älkää epäröikö jakaa tietoa meidän muidenkin kanssa. Nythän ministeriö on kommunikoinut meille mahdollisuudesta muutosesityksiin sekä käyttämättömien varojen siirtämisestä vuodelle 2021 (kunhan muutosesitys tehdään viimeistään lokakuussa 2020). Epäselvää on kuitenkin esim. kuinka isoa ohjelmavolyymia voidaan esittää uudelleen allokoitavaksi tai kuinka pitkään muita kuluja voidaan kattaa hankkeen tai maaohjelman ollessa pysähdyksissä ennen kuin muutosesitys on tehtävä. Muutosesitysten formaatista ja sisällöstä olisi myös hyvä käydä keskustelua, jotta ministeriö osoittaa tarvittavaa joustavuutta ja nopeutta tilanteen niin vaatiessa. Tilanne muuttuu päivittäin ja sen vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Vaikutuksia saattaa olla myös tuleviin kehy-määrärahoihin. Niin kuin sanoin, palaamme asiaan yhteisen kokousajankohdan kanssa toivottavasti vielä tänään. Kiitos etukäteen ja voimia kaikille tänä erityisenä aikana niin koti-toimistoille kuin muutenkin. Yst.terv. Piritta ja Lauri
Piritta Rikkonen Global Programme Coordinator Programme Development Unit Email: piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fimailto:piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi Tel. + 358 (0)40 739 6147 Skype: piritta.rikkonen
KUA - Kirkon Ulkomaanapu FCA- Finn Church Aid Eteläranta 8, P.O. Box 210, 00131 Helsinki www.finnchurchaid.fihttp://www.finnchurchaid.fi/ – www.kirkonulkomaanapu.fihttp://www.kirkonulkomaanapu.fi/
________________________________ Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.
The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.
For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.
Plan International Finland: registered in Finland no. 1498487-2. Registered address: Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland
________________________________
Finland Disclaimer Tag
ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi