Hei järjestökollegat,
ministeriö on viestinyt ensimmäisen hakukierroksen osalta tällä viikolla. Ilmoitus hakukelpoisuudesta pitäisi tulla sekä sähköisen järjestelmän kautta että sähköpostitse.
Toisen kierroksen osalta meillä ei ole uutta viestittävää. Tiedustelimme pyynnöstä ohjelmatuen ohjeiden päivitystä, ja ministeriö viittasi vastauksessaan kysymys ja vastaus -osiossa annettuihin tietoihin 1.hakukierroksen yhteydessä: "Ohjelmatuen ohjeet päivitetään ja julkaistaan haun toisen vaiheen yhteydessä. - - 28.10. julkaistun hakuilmoituksen mukaan ohjelmatuen ohjeet päivitetään ja julkaistaan viimeistään haun toisen vaiheen alkaessa. Valtionavustuslain nojalla ministeriö yleisesti ottaen päivittää ohjeita tarpeen mukaan ja julkaisee ne verkkosivuillaan sekä tiedottaa niistä avustuksensaajia."
Haun aukeamista odotellessa suunnitteluun voi saada tukea mm. 4.3 järjestettävästä Fingon oppimisen areenan koulutustapahtumasta liittyen globaalikasvatukseen ja kehitysviestinnän suunnitteluun. Toivottavasti myös moni on osallistumassa huomiseen LaVa-ryhmän ja oppimisen areenan yhteiseen Tuloksellisuuden mittarit -koulutukseen.
Kevätkauden ensimmäisten aamukahvien osalta palaamme asiaan myöhemmin: odottelemme vielä ministeriöstä vastausta sopivasta ajankohdasta.
Terveisin, Roosa ja Timo
Hei Roosa,
Kiitos viestistä. Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä viikko ja haetun avustuskelpoisuuden päätös on ollut positiivinen. Päätökseen oli kirjattu, että "hakukierroksen toisen vaiheen hakuohjeet ilmoitetaan hakuilmoituksessa, joka julkaistaan 17.3.2021". Tämä antaa valitettavasti ymmärtää ettei ministeriön tavoitteena ole julkaista ohjeistusta nopeutetussa aikataulussa.
Oliko meillä jo seuraava OT-järjestöjen tapaaminen kalenterissa vai oliko niin, että tähän palataan doodle-kyselyn kera myöhemmin?
Yst.terveisin, Piritta
Piritta Rikkonen Global Programme Coordinator Programme Development Unit Email: piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fimailto:piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi Tel. + 358 (0)40 739 6147 Skype: piritta.rikkonen
KUA - Kirkon Ulkomaanapu FCA- Finn Church Aid Eteläranta 8, P.O. Box 210, 00131 Helsinki www.finnchurchaid.fihttp://www.finnchurchaid.fi/ - www.kirkonulkomaanapu.fihttp://www.kirkonulkomaanapu.fi/
From: Ohjelmatukijarjestot ohjelmatukijarjestot-bounces+piritta.rikkonen=kirkonulkomaanapu.fi@lists.fingo.fi On Behalf Of Rantala Roosa Sent: keskiviikko 17. helmikuuta 2021 18.31 To: ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi Subject: [Ohjelmatukijarjestot] 1. vaiheen tulokset saapuneet + ohjelmatuen ohjeet päivitetään viimeistään haun toisen vaiheen alkaessa
Hei järjestökollegat,
ministeriö on viestinyt ensimmäisen hakukierroksen osalta tällä viikolla. Ilmoitus hakukelpoisuudesta pitäisi tulla sekä sähköisen järjestelmän kautta että sähköpostitse.
Toisen kierroksen osalta meillä ei ole uutta viestittävää. Tiedustelimme pyynnöstä ohjelmatuen ohjeiden päivitystä, ja ministeriö viittasi vastauksessaan kysymys ja vastaus -osiossa annettuihin tietoihin 1.hakukierroksen yhteydessä: "Ohjelmatuen ohjeet päivitetään ja julkaistaan haun toisen vaiheen yhteydessä. - - 28.10. julkaistun hakuilmoituksen mukaan ohjelmatuen ohjeet päivitetään ja julkaistaan viimeistään haun toisen vaiheen alkaessa. Valtionavustuslain nojalla ministeriö yleisesti ottaen päivittää ohjeita tarpeen mukaan ja julkaisee ne verkkosivuillaan sekä tiedottaa niistä avustuksensaajia."
Haun aukeamista odotellessa suunnitteluun voi saada tukea mm. 4.3 järjestettävästä Fingon oppimisen areenan koulutustapahtumasta liittyen globaalikasvatukseen ja kehitysviestinnän suunnitteluun. Toivottavasti myös moni on osallistumassa huomiseen LaVa-ryhmän ja oppimisen areenan yhteiseen Tuloksellisuuden mittarit -koulutukseen.
Kevätkauden ensimmäisten aamukahvien osalta palaamme asiaan myöhemmin: odottelemme vielä ministeriöstä vastausta sopivasta ajankohdasta.
Terveisin, Roosa ja Timo
Hei,
kiitos Piritta hyvistä huomioista. Tältä tilanne todella vaikuttaa, että ilmoitus tulisi vasta 17.3. Tämä aiheuttaa varmasti kaikille valtavia paineita suunnittelun suhteen. Tätä toimme esiin myös Timon kanssa sähköpostissamme KEO-30:lle, kun samassa yhteydessä kerroimme toiveista aamukahvien ja kumppanuusfoorumin suhteen. Jos saamme tähän jotain kommenttia, välitämme heti tiedon.
Suunnitelmissa on, että doodlettaisimme kokousajankohdan. Olemme odottaneet aamukahvin ajankohdan varmistumista, jotta kokousaikaa voisi sovittaa siihen. On kuitenkin syytä olettaa, että keskustelunaiheita on enemmänkin maaliskuun puolivälin jälkeen, joten laitamme doodlella vaihtoehtoja tulemaan.
Terveisin, Roosa
Lähetetty laitteesta Galaxy
-------- Alkuperäinen viesti -------- Lähettäjä: Piritta Rikkonen Piritta.Rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi Päivämäärä: 17.2.2021 19.00 (GMT+02:00) Saaja: Rantala Roosa roosa.rantala@felm.org, ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi Aihe: RE: 1. vaiheen tulokset saapuneet + ohjelmatuen ohjeet päivitetään viimeistään haun toisen vaiheen alkaessa
Hei Roosa,
Kiitos viestistä. Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä viikko ja haetun avustuskelpoisuuden päätös on ollut positiivinen. Päätökseen oli kirjattu, että ”hakukierroksen toisen vaiheen hakuohjeet ilmoitetaan hakuilmoituksessa, joka julkaistaan 17.3.2021”. Tämä antaa valitettavasti ymmärtää ettei ministeriön tavoitteena ole julkaista ohjeistusta nopeutetussa aikataulussa.
Oliko meillä jo seuraava OT-järjestöjen tapaaminen kalenterissa vai oliko niin, että tähän palataan doodle-kyselyn kera myöhemmin?
Yst.terveisin, Piritta
Piritta Rikkonen Global Programme Coordinator Programme Development Unit Email: piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fimailto:piritta.rikkonen@kirkonulkomaanapu.fi Tel. + 358 (0)40 739 6147 Skype: piritta.rikkonen
KUA - Kirkon Ulkomaanapu FCA- Finn Church Aid Eteläranta 8, P.O. Box 210, 00131 Helsinki www.finnchurchaid.fihttps://eur03.safelinks.protection.outlook.com/?url=http%3A%2F%2Fwww.finnchurchaid.fi%2F&data=04%7C01%7Croosa.rantala%40felm.org%7Cf0e7843501b0474a22f608d8d36589b1%7Ca468eeb2e08b4c298e25be010d5da415%7C0%7C0%7C637491780355650701%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C1000&sdata=ESDwRBG4FDHhcatdLJcKvaRus2DQhOk53PUWDZqrFgU%3D&reserved=0 – www.kirkonulkomaanapu.fihttps://eur03.safelinks.protection.outlook.com/?url=http%3A%2F%2Fwww.kirkonulkomaanapu.fi%2F&data=04%7C01%7Croosa.rantala%40felm.org%7Cf0e7843501b0474a22f608d8d36589b1%7Ca468eeb2e08b4c298e25be010d5da415%7C0%7C0%7C637491780355660695%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C1000&sdata=JuSgLzfy35m8EhdXB2Zft8HRSFFetzuQ9IRfwnuPjig%3D&reserved=0
From: Ohjelmatukijarjestot ohjelmatukijarjestot-bounces+piritta.rikkonen=kirkonulkomaanapu.fi@lists.fingo.fi On Behalf Of Rantala Roosa Sent: keskiviikko 17. helmikuuta 2021 18.31 To: ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi Subject: [Ohjelmatukijarjestot] 1. vaiheen tulokset saapuneet + ohjelmatuen ohjeet päivitetään viimeistään haun toisen vaiheen alkaessa
Hei järjestökollegat,
ministeriö on viestinyt ensimmäisen hakukierroksen osalta tällä viikolla. Ilmoitus hakukelpoisuudesta pitäisi tulla sekä sähköisen järjestelmän kautta että sähköpostitse.
Toisen kierroksen osalta meillä ei ole uutta viestittävää. Tiedustelimme pyynnöstä ohjelmatuen ohjeiden päivitystä, ja ministeriö viittasi vastauksessaan kysymys ja vastaus -osiossa annettuihin tietoihin 1.hakukierroksen yhteydessä: ”Ohjelmatuen ohjeet päivitetään ja julkaistaan haun toisen vaiheen yhteydessä. - - 28.10. julkaistun hakuilmoituksen mukaan ohjelmatuen ohjeet päivitetään ja julkaistaan viimeistään haun toisen vaiheen alkaessa. Valtionavustuslain nojalla ministeriö yleisesti ottaen päivittää ohjeita tarpeen mukaan ja julkaisee ne verkkosivuillaan sekä tiedottaa niistä avustuksensaajia.”
Haun aukeamista odotellessa suunnitteluun voi saada tukea mm. 4.3 järjestettävästä Fingon oppimisen areenan koulutustapahtumasta liittyen globaalikasvatukseen ja kehitysviestinnän suunnitteluun. Toivottavasti myös moni on osallistumassa huomiseen LaVa-ryhmän ja oppimisen areenan yhteiseen Tuloksellisuuden mittarit -koulutukseen.
Kevätkauden ensimmäisten aamukahvien osalta palaamme asiaan myöhemmin: odottelemme vielä ministeriöstä vastausta sopivasta ajankohdasta.
Terveisin, Roosa ja Timo
ohjelmatukijarjestot@lists.fingo.fi