Hei kaikille,
OLEMME JUURI SAANEET TARKENTAVAN VIESTIN MINISTERITAPAAMISELLE (alla).
Siihen liittyen olemme saaneet teiltä ilmoittautumisia seuraavasti;
Ossi Heinänen, Plan
Anne Tarviainen, WVF
Kristiina Kumpula, SPR
Juha-Erkki Mäntyniemi, Fingo
Hanna Markkula-Kivisilta, Pela
Rolf Steffansson, Lähetysseura
Robert Salin, Solidaarisuus
Muilta TOIVOMME VIELÄ ILMOITTAUTUMISIA TÄLLÄ VIIKOLLA, jotta saamme
osallistujalistan eteenpäin toiveiden mukaisesti. Mikäli joku
ilmoittautuminen on jäänyt kesäsähköpostisuman vuoksi
huomaamatta, pahoittelemme etukäteen.
Kuten alla olevan ministeriön viestistä näettekin, toiveena on
jokaisen järjestön esittely sekä yhteisen viestin tuominen.
Annetten kanssa hahmottelimme ajatuksia mitä meidän puheenvuoromme
voisi sisältää. Tämä hahmotelma on liitteenä. UM:n kanssa on
alustavasti sovittu että ennen järjestöjen omia esittelyjä me pj:t
kertoisimme lyhyesti OT-ryhmästä. (Luonnoksen osa 1) Mikäli teillä
nousee vielä ajatuksia järjestöjen yhteisiin viesteihin liittyen,
otamme ne mielellään vastaan sähköpostitse. Tarkoitus on että
loppuun jää kohtuullisesti aikaa keskustelulle.
SYKSYN ENSIMMÄINEN OHJELMATUKIJÄRJESTÖJEN KOKOUS PIDETÄÄN
TORSTAINA 15 ELOKUUTA KLO 13-15 KIOSIN TILOISSA. Lähetämme tarkemman
kutsun ja agendan ministeritapaamisen jälkeen, jotta varmasti saamme
kaikki tärkeimmät aiheet mukaan.
ystävällisin terveisin,
Annette ja Kim
Kim Remitz
Executive Director
Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki
Tel. +358-40-751 6061
e-mail kim(a)kios.fi website:
www.kios.fi [1]
Follow us on Facebook [2]
& Twitter [3]
Subscribe to newsletter here! [4]
Hei Kristiina ja Hanna,
Toivottavasti olette nauttineet kesän valosta ja lämmöstä!
Ministeritapaamiselle ke 7.8. on varattu 1,5 h aikaa ja tarkoituksena
tässä ensimmäisessä yhteistapaamisessa on vaihtaa kuulumisia ja
käydä keskustelua tulevasta yhteistyöstä. Olemme ajatelleet
seuraavaa juoksutusta ja aikataulutusta:
- Yp Heikan avaussanat (5 min)
- Esittelykierros 20 järjestöä (25 min)
- Ministeri Skinnarin puheenvuoro (15 min)
- Järjestöjen yhteiset viestit (15 min)
- Keskustelua (30 min)
Kaikki saisivat alkuun esitellä itsensä ja järjestönsä muutamalla
sanalla. Ministerin puheenvuoron jälkeen toivoisimme teiltä
yhteisiä viestejä ennen vapaata keskustelua, jolle myös on hyvin
aikaa. Toivottavasti tämä kuulostaa tarkoituksenmukaiselta
juoksutukselta tilaisuudelle. Paikalla on paitsi ministeri myös KEO:n
johdon edustaja ja KEO-30:n väkeä.
OT-puheenjohtajina varmasti koordinoitte nuo yhteiset viestit.
Pyytäisimme myös, että toimittaisitte meille pe 2.8. mennessä (tai
aivan viimeistään ma 5.8. klo 10) listan osallistujista.
Toivottavasti tämä lomista huolimatta onnistuu. Tilarajoitteen
vuoksi mukaan mahtuu vain yksi edustaja per järjestö.
Nyt kun on näin lomakausi niin pyytäisin, että kuittaatte tämän
viestin vastaanotetuksi, kiitos!
Mukavaa, helteistä viikonloppua toivottaen,
Anu
ANU ALA-RANTALA
Ylitarkastaja
Kansalaisyhteiskuntayksikkö KEO-30
Puh. +358 295 351 305
anu.ala-rantala(a)formin.fi
ANNETTE GOTHÓNI
Suomen World Vision / World Vision Finland
Ohjelmajohtaja / International Programme Director
Tel. +358 40 5950 892
annette.gothoni(a)worldvision.fi
Lapinlahdenkatu 3 A, FI-00180 Helsinki
worldvision.fi [5] |
facebook.com/Suomen World Vision [6]
|instagram.com/suomenworldvision [7] |
twitter.com/WorldVisionFI [8]
[9]
FROM: Suoheimo Maria <Maria.Suoheimo(a)redcross.fi>
SENT: 3. heinäkuuta 2019 16:09
TO: Miikka Niskanen <miikka.niskanen(a)wveu.org>rg>; von Kaufmann, Annukka
<Annukka.vonKaufmann(a)plan-international.org>rg>; Anja Malm
<anja.malm(a)vammaiskumppanuus.fi>fi>; Tupuna Mäntysaari
<Tupuna.Mantysaari(a)pelastakaalapset.fi>fi>; Hanna Matinpuro
<hanna.matinpuro(a)siemenpuu.org>rg>; ohjelmatukijarjestot(a)lists.fingo.fi;
Katri.Suomi(a)kirkonulkomaanapu.fi; kim(a)kios.fi; Roosa Rantala
<roosa(a)kios.fi>fi>; Janne Ronkainen <janne.ronkainen(a)sask.fi>fi>;
anne.haverinen(a)fida.info; Outi Hannula <outi.hannula(a)fingo.fi>fi>; Tikka,
Karoliina <Karoliina.Tikka(a)plan-international.org>rg>;
paula.lounasheimo(a)fingo.fi; Sari Loijas <Sari.Loijas(a)nkl.fi>fi>;
robert.salin(a)solidaarisuus.fi; Lauri Peltonen
<lauri.peltonen(a)taksvarkki.fi>fi>; juha-erkki.mantyniemi(a)fingo.fi; Rilli
Lappalainen <rilli.lappalainen(a)fingo.fi>fi>; Annette Gothoni
<annette.gothoni(a)wveu.org>rg>; Anne Tarvainen <anne.tarvainen(a)wwf.fi>
SUBJECT: OT-järjestöjen viime kokouksen pöytäkirja & hand-over
KIOSille ja World Visionille
Hyvät OT-järjestöedustajat,
Ohessa viime kokouksen pöytäkirja. Kokouksessa puhuimme
mahdollisesta ennen kesää-kokouksesta, mutta koska silloin
budjettivaikuttaminen uuteen ministeriin oli kiihkeimmillään,
kokoukselle ei nähty tarvetta. Ministerin esitys
Valtionvarainministeriölle lähti jo 17.6. ja saamme tietää
esitetyt summat vasta VM:n käsittelyn jälkeen elokuussa kun
budjettiriihi alkaa. Budjettiesityksille ennen budjettiriihtä ei voi
tehdä nyt mitään ja koska Skinnari ilmeisesti ehdotti pieniä
korotuksia niin järjestöille kuin humanitaariseen apuun, hän on
tavallaan kuullutkin pyyntömme.
Koska puheenjohtajuus vaihtuu nyt SPR:ltä ja Siemenpuusäätiöltä
KIOSille ja World Visionille, laitan pöytäkirjan lisäksi tähän
pienen koonnin asioista, joita uusien puheenjohtajien agendalla on
heti kesälomien jälkeen, tärkeimpänä niistä Skinnarin ehdottama
tapaaminen (vastineena kirjeeseemme):
* Skinnarin tapaamisen valmistelu - kts. alle
* Budjettiriiheen vaikuttaminen
* Mahdolliset uudet uuden hallituksen kehityspoliittiset prosessit:
kehityspoliittisten painopisteiden mahdollinen revisointi,
hallituskauden ylittävän politiikan luominen etc.
* KPT:n tulevaan rooliin vaikuttaminen - tästä on tullut
kokouskutsu elokuulle FINGOn tiloihin
* FINGOn esiselvitys järjestöjen yhteisestä raportoinnista
* Etc.
Kehitys- ja kauppaministeri Ville Skinnari vastaili tosiaan
kesäkuussa lähettämäämme kirjeeseen suoraan puheenjohtajille
näin:
_Hyvät ohjelmatukijärjestöjen edustajat,_
_ _
_Kiitos onnitteluistanne ja yhteydenotostanne kaikkien
ohjelmatukijärjestöjen puolesta. Kansalaisjärjestöt ovat
ulkoministeriölle tärkeitä, arvostettuja ja asiantuntevia
kumppaneita, joilla on iso rooli kohdemaiden kumppaneiden tukemisessa.
Kestävän kehityksen tavoitteisiin vastaaminen edellyttää meiltä
kaikilta laaja-alaista yhteistyötä. Pidän tärkeänä aktiivista
vuoropuhelua ja yhteistyötä järjestöjen kanssa._
_ _
_Nykyisen hallituksen ohjelmassa tunnustetaan kansalaisjärjestöjen
työn painoarvo niin kotimaassa kuin maailmalla. Suomalaisilla
kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli monen hallitusohjelmassa
mainitun kehityspoliittisen painopisteen edistämisessä. _
_Ohjelmassa pureudutaan myös kansalaisyhteiskunnan tilan
ajankohtaisiin haasteisiin toteamalla, että kansalaisyhteiskunnan
tilaa ja toimintaedellytyksiä Suomessa ja maailmalla vahvistetaan
systemaattisesti. Tämä on tärkeä yhteinen vaikuttamistavoite.
Yhteistyömme näkökulmasta keskeinen kirjaus koskee
kansalaisjärjestöille suunnatun kehitysyhteistyörahoituksen
nostamista. Tähän tavoitteeseen tullaan vastaamaan kestävillä,
valtionavustuslainsäädäntöön nojautuvilla ratkaisuilla, joista
ministeriö tulee myöhemmin informoimaan järjestökenttää._
_ _
_Mielelläni keskustelisin yhteisesti kaikkien
ohjelmatukijärjestöjen kanssa yhteistyöstä ja ajankohtaisista
kuulumisista keskiviikkona 7. elokuuta klo 10.00-11.30 osoitteessa
Kirkkokatu 12, nh Aleksanteri._
_ _
_Ystävällisin terveisin _
_ _
_Ville Skinnari_
_Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri_
LAITOIN VIESTIÄ UUSILLE PUHEENJOHTAJILLE (KIM REMITZ/KIOS, LOMALLA JA
ANETTE GOTHONI /WORLD VISION, JA ANETTE EHDOTTI ETTÄ JÄRJESTÖT
OTTAISIVAT KANTAA SÄHKÖPOSTILLA:
* Tapaamisen kokoonpanoon - ketkä menevät. Ministerihän toivoi
kaikkia järjestöjä paikalle, eli kuka organisaatiostanne pääsee.
Ehdotan, että tsekkaatte ensimmäiseksi toiminnanjohtajatason
osallistumisen.
* Agendaan (esittely, pj-puheenvuoro, keskusteluaiheet etc.). Pj:t
voivat sopia kuka pitää aloituspuheenvuoron.
À 2.8. MENNESSÄ. Tapaaminen on seuraavan viikon keskiviikkona 7.8.,
eli kauheasti tässä ei ole aikaa organisoitua. Eli meiliä joko
listan kautta tai suoraan Anettelle ja Kimille.
Kristiina Kumpula/pääsihteerimme kuittasi jo Skinnarille kutsun
ok:ksi ja että järjestöt tulevat paikalle 7.8. Itse olen lomalla
onnellisesti 7.8. mutta meiltä tulee ylempi edustus.
Hauskaa kesää kaikille ja tapaamisiin elokuussa !
T. Maria Suoheimo
Links:
------
[1]
http://www.kios.fi/
[2]
http://www.facebook.com/kiosfoundation
[3]
http://www.twitter.com/KIOSFoundation
[4]
http://kios.us11.list-manage1.com/subscribe?u=cee83dc9f5b0460c00297b9b1&…
[5]
http://www.worldvision.fi/
[6]
http://webmail.kepa.fi/facebook.com/suomenworldvision
[7]
http://webmail.kepa.fi/instagram.com/suomenworldvision
[8]
http://webmail.kepa.fi/twitter.com/WorldVisionFI
[9]
https://worldvision.fi/kummiksi
_______________________________________________
Ohjelmatukijarjestot mailing list
Ohjelmatukijarjestot(a)lists.fingo.fi
https://lists.fingo.fi/cgi-bin/mailman/listinfo/ohjelmatukijarjestot