Globaalivastuujärjestöjen Valikkoryhmä(*) kokoontuu keskustelemaan aamukahveille 3.6.
Olemme käyneet tänä keväänä keskustelua kansalaistoiminnan eri muodoista, niiden eduista ja haasteista. Moni toivoi, että jatkokeskustelulle ja asiaan syventymiselle olisi tarjolla uusi hetki. Nyt se on tarjolla kesäisenä aamuna, torstaina 3.6. klo 9-11 Zoomin verkkoalustalla.
Meitä johdattelee aiheeseen Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen<https://www.fingo.fi/yhteystiedot/outi-hakkarainen>, jolla on lähes 40 vuoden kokemus kansalaistoiminnan eri muodoista. Outi on ollut mukana lukuisissa kehitysyhteistyöhankkeissa, toimittanut ja kirjoittanut useita kirjoja<https://like.fi/kirjailijat/outi-hakkarainen/> sekä perustanut Crash-järjestön, joka yhdistää tutkimusta, taidetta ja toimintaa. Järjestötoiminnan kokemusta Outilla on mm. Ympäristö ja kehitys ry:stä, Demokratiafoorumi Vasudhaiva Kutumbakamista ja hän on toiminut myös SYL:n kehitysyhteistyösihteerinä. Hänen aktivistiverkostonsa ulottuvat Meksikosta Intiaan ja Malawiin. Teemoina hänelle ovat tärkeitä kestävän talouden ja verokysymysten lisäksi alkuperäiskansat, maaoikeudet, demokratiakehitys ja rauhankysymykset, joista hän toimitti uusimman kirjansa Rauhaa rakentamassa<https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/rauhaa_rakentamassa/>. Outin kanssa onkin siis todella kiinnostavaa käynnistää keskusteluaamumme koskien järjestötoimintaa, vapaaehtoistoimintaa ja vapaampaa aktivismia.
Outin johdannon jälkeen käymme kaksi kierrosta puolen tunnin ryhmäkeskusteluja, ensimmäisessä pohdimme teemaa näiden kysymysten kautta:
Miten kaventaa aktivismin ja vapaaehtoistoiminnan välistä kuilua? Miten järjestöjen toiminnassa voi edistää suoralle toiminnalle ominaista ketteryyttä? Mitä voimme oppia toistemme toimintatavoista?
Toisella kierroksella käsittelemme teemaa näiden kysymysten avulla:
Mitä etuja ja toisaalta haittoja & uhkia on omassa toimintamallissa? Esimerkiksi varat vs. varattomuus/ miten rahoitus vaikuttaa toimintaan? Selkeä tieto järjestön omista vapaaehtoisista ja jäsenistä vs. matalan kynnyksen toiminta, johon voi osallistua ilman pidempää sitoutumista?
Tervetuloa tapaamaan kollegoita hyvien keskusteluiden pariin! Ilmoittaudu viimeistään 1.6. lähettämällä sähköpostia Jaana Viirimäelle, jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi> Saat osallistumislinkin 2.6.
Kannattaa myös huomata, että samaa teemaa käsiteltiin Maailma kylässä -festivaalilla sunnuntaina 30.5. klo 15.00-16.00 https://www.maailmakylassa.fi/ohjelma/aktivismin-tulevaisuus-powered-by-pec…. Festivaali oli tänä vuonna virtuaalinen ja ohjelmanumerot ovat katsottavissa vielä perjantaihin 4.6. saakka. Sunnuntain puheohjelman tallenteet löydät täältä https://event.prospectumlive.com/maailma-kylassa-festivaali/room/1530/tab/3…
(*)=Globaalivastuujärjestöjen Valikkoryhmä on globaalien teemojen parissa työskentelevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien vertaisoppimisverkosto. Valikkoryhmän puheenjohtajana toimii Matias Uusisilta Changemakerilta ja varapuheenjohtajana Roosa Rusanen SASKista. Valikkoryhmät kuuluvat valtakunnalliseen Valikkoverkostoon, jota koordinoi Kansalaisareena<https://kansalaisareena.fi/ammattilaiselle/valikkoverkosto/>
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Globaalivastuujärjestöjen Valikkoryhmä(*) kokoontuu keskustelemaan aamukahveille 3.6.
Olemme käyneet tänä keväänä keskustelua kansalaistoiminnan eri muodoista, niiden eduista ja haasteista. Moni toivoi, että jatkokeskustelulle ja asiaan syventymiselle olisi tarjolla uusi hetki. Nyt se on tarjolla kesäisenä aamuna, torstaina 3.6. klo 9-11 Zoomin verkkoalustalla.
Meitä johdattelee aiheeseen Fingon kestävän talouden asiantuntija Outi Hakkarainen<https://www.fingo.fi/yhteystiedot/outi-hakkarainen>, jolla on lähes 40 vuoden kokemus kansalaistoiminnan eri muodoista. Outi on ollut mukana lukuisissa kehitysyhteistyöhankkeissa, toimittanut ja kirjoittanut useita kirjoja<https://like.fi/kirjailijat/outi-hakkarainen/> sekä perustanut Crash-järjestön, joka yhdistää tutkimusta, taidetta ja toimintaa. Järjestötoiminnan kokemusta Outilla on mm. Ympäristö ja kehitys ry:stä, Demokratiafoorumi Vasudhaiva Kutumbakamista ja hän on toiminut myös SYL:n kehitysyhteistyösihteerinä. Hänen aktivistiverkostonsa ulottuvat Meksikosta Intiaan ja Malawiin. Teemoina hänelle ovat tärkeitä kestävän talouden ja verokysymysten lisäksi alkuperäiskansat, maaoikeudet, demokratiakehitys ja rauhankysymykset, joista hän toimitti uusimman kirjansa Rauhaa rakentamassa<https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/rauhaa_rakentamassa/>. Outin kanssa onkin siis todella kiinnostavaa käynnistää keskusteluaamumme koskien järjestötoimintaa, vapaaehtoistoimintaa ja vapaampaa aktivismia.
Outin johdannon jälkeen käymme kaksi kierrosta puolen tunnin ryhmäkeskusteluja, ensimmäisessä pohdimme teemaa näiden kysymysten kautta:
Miten kaventaa aktivismin ja vapaaehtoistoiminnan välistä kuilua? Miten järjestöjen toiminnassa voi edistää suoralle toiminnalle ominaista ketteryyttä? Mitä voimme oppia toistemme toimintatavoista?
Toisella kierroksella käsittelemme teemaa näiden kysymysten avulla:
Mitä etuja ja toisaalta haittoja & uhkia on omassa toimintamallissa? Esimerkiksi varat vs. varattomuus/ miten rahoitus vaikuttaa toimintaan? Selkeä tieto järjestön omista vapaaehtoisista ja jäsenistä vs. matalan kynnyksen toiminta, johon voi osallistua ilman pidempää sitoutumista?
Tervetuloa tapaamaan kollegoita hyvien keskusteluiden pariin! Ilmoittaudu viimeistään 1.6. lähettämällä sähköpostia Jaana Viirimäelle, jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi> Saat osallistumislinkin 2.6.
Kannattaa myös huomata, että samaa teemaa käsitellään Maailma kylässä -festivaalilla sunnuntaina 30.5. klo 15.00-16.00 https://www.maailmakylassa.fi/ohjelma/aktivismin-tulevaisuus-powered-by-pec…. Festivaali on tänä vuonna virtuaalinen ja täältä löydät lisätietoja kuinka pääset seuraamaan ohjelmia: https://www.maailmakylassa.fi/info/
(*)=Globaalivastuujärjestöjen Valikkoryhmä on globaalien teemojen parissa työskentelevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien vertaisoppimisverkosto. Valikkoryhmän puheenjohtajana toimii Matias Uusisilta Changemakerilta ja varapuheenjohtajana Roosa Rusanen SASKista. Valikkoryhmät kuuluvat valtakunnalliseen Valikkoverkostoon, jota koordinoi Kansalaisareena<https://kansalaisareena.fi/ammattilaiselle/valikkoverkosto/>
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Terveyhdys Globaalivastuujärjestöjen Valikkoryhmän sähköpostilistan jäsenet!
Olettehan huomanneet Vuoden maailmanparantaja -palkinnon, jonka saajiksi voi tehdä ehdotuksia 16.5. saakka:
https://www.fingo.fi/maailmanparantaja2021
Fingon uusi Vuoden maailmanparantaja -palkinto nostaa esiin reilumman ja kestävämmän maailman eteen tehtyä työtä. Palkinto luovutetaan toukokuun lopulla henkilölle, yhteisölle tai organisaatiolle, jonka toiminta ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Palkittavan tahon toiminnan on tullut tapahtua 1.5.2020 ja 30.4.2021 välisenä aikana. Tuomariston valitsema kolmen kärki julkistetaan toukokuun puolivälissä. Vuoden maailmanparantaja selviää Maailma kylässä -festivaalilla lauantaina 29. toukokuuta klo 20:30 alkaen.
Voit tehdä ehdotuksen tällä verkkolomakkeella.<https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuAH…> Liitä mukaan perustelut.
t. Jaana
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
From: Marjo Salmela <marjo.salmela(a)kansalaisareena.fi>
Sent: perjantai 23. huhtikuuta 2021 14.07
To: Marjo Salmela <marjo.salmela(a)kansalaisareena.fi>
Subject: Kansalaisareena etsii kahta työntekijää nuorten vapaaehtoistoiminnan hankkeeseen
Hei!
Kansalaisareena käynnistää elokuussa STEA-rahoitteisen hankkeen nuorten vapaaehtoistoiminnan lisäämiseksi. Haemme projektipäällikköä ja projektisuunnittelijaa määräaikaisiin tehtäviin 1.8.-2021-31.12.2023. Hae itse tai vinkkaa tutuille!
https://kansalaisareena.fi/kansalaisareena-hakee-projektipaallikkoa/https://kansalaisareena.fi/kansalaisareena-etsii-projektisuunnittelijaa-2/
Etsimme myös hankkeen syyskuussa käynnistyvään sparrausryhmään organisaatioita, jotka haluavat kehittää alle 18-vuotiaiden vapaaehtoistoimintaa. Käynnistämme haun sparrausryhmään lähiviikkoina.
Mukavin viikonlopputerveisin,
Marjo Salmela
Järjestöpäällikkö
Kansalaisareena ry
044 9720754
www.kansalaisareena.fi<http://www.kansalaisareena.fi>
Save the date, Globaalivastuujärjestöjen Valikkoryhmä tapaa 3.6.
Ihan alkuun haluamme toivottaa tervetulleeksi uuden Valikkoryhmän puheenjohtajan Matias Uusisillan Changemakerista. Saamme Maijun työlle tosi hyvän jatkajan! Samalla Maijulle lämpimät kiitokset pestin hyvästä hoitamisesta.
Olemme suunnitelleet seuraavaa tapaamista pidettäväksi torstaina 3.6. klo 9-11 ja jatkamme siellä keskustelua vapaamuotoisemman aktivismin ja järjestötoiminnan rajapinnoista. Pidimme aiheesta ensimmäisen tapaamisen maaliskuussa ja palautteessa moni toivoi jatkoa keskustelulle ja enemmän aikaa työryhmätyöskentelylle. Nyt haluaisimme kerätä teiltä ideoita työryhmissä käytävien keskusteluiden teemoiksi. Käy siis kirjaamassa muistiin ideoitasi tänne kaavakkeeseen: https://forms.office.com/r/srLdV5AqqS tai kommentoi Matiaksen viestiä Facebook-ryhmässämme: https://www.facebook.com/groups/222716345633719/ Pyydämme vastaamaan viikon kuluessa eli viimeistään perjantaina 30.4. Kaavakkeessa voit myös antaa ideoita syksyn tapaamisten aiheiksi.
Ja laitathan torstain 3.6. klo 9-11 varaukseen kalenteriisi, saat lisätietoja toukokuun puolessa välissä!
Tapaamisiin kesäkuussa,
Matias Uusisilta
Valikkoryhmän puheenjohtaja
Changemaker-koordinaattori/
Kirkon Ulkomaanapu
matias.uusisilta(a)kua.fi<mailto:matias.uusisilta@kua.fi>
Roosa Rusanen
Valikkoryhmän varapuheenjohtaja
Vapaaehtoistoiminnan asiantuntija
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
roosa.rusanen(a)outlook.com<mailto:roosa.rusanen@outlook.com>
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen
Suomalaiset kehitysjärjestöt - Fingo
jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Miten järjestöt voivat vastata lockdownin jälkeiseen yhteiskunnalliseen muutokseen?
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu torstaina 29.4. klo 9-11 Zoomiin keskustelemaan Sitran tuottaman Lifestyles after lockdown -raportin pohjalta. Raportin havaintoihin meitä on johdattelemassa Sitran kestävän arjen johtava asiantuntija Sari Laine<https://www.sitra.fi/ihmiset/sari-laine/>.
Raportissa esitellään havaintoja siitä, miten kriisi on vaikuttanut kaupunkilaisten arvoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen Suomessa. Raportti ei pyri ennustamaan tulevaisuutta vaan se tuo esille, miten pandemia on muuttanut arjen dynamiikkaa. Muutokset, joita tämä vuosi on tuonut meidän elämäämme, voisivat olla pohjana kohti kestävää elämäntapaa.
Raportissa tarkastellaan muutoksia eri elämänalueilla ja erotellaan kolme ihmisryhmää, joiden suhtautuminen muutokseen on erilaista. Edelläkävijät ovat nopeita omaksumaan uusia asioita, ja raportti tarkastelee heidän käyttäytymistään suhteessa kahteen muuhun ryhmään, nopeisiin omaksujiin ja verkkaiseen enemmistöön.
Raportti on tuotettu vuoden 2020 kesä- ja syyskuun aineistoilla ja se ei siis suoraan kuvaa pandemian pitkittynyttä vaihetta, mutta antaa osviittaa siitä millaisiin muutoksiin ihmiset voisivat olla valmiita pysyvämminkin.
Mikä on järjestöjen rooli tässä kaikessa? Millaista yhteiskunnallista muutosta järjestöt voivat edistää muuttuvien elämäntapojen maailmassa? Tule keskustelemaan siitä opintopiirin tapaamiseen!
Toiveena on, että opintopiirin osallistujat lukisivat ennakkoon raportin, se löytyy tältä sivulta<https://www.sitra.fi/uutiset/korona-aika-on-ravistellut-suomalaisten-arvoja…>, jossa on myös tiivistelmä raportin päähuomioista sekä katsottavissa SlideShare-esitys raportista.
Ilmoittaudu viimeistään tiistaina 27.4. täyttämällä ilmoittautumiskaavake https://forms.office.com/r/k6JjGDfMRG Saat Zoom-linkin tilaisuuteen keskiviikkona.
Lisätietoja voit tarvittaessa kysyä osoitteesta koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Tervetuloa Vertaisdialogiin - ministeriöt & valtion virastot, kunnat ja järjestöt
DialogiAkatemia on pitkään ollut rakentamassa yhteisöä dialogin kanssa toimivista henkilöistä ja organisaatioista. Olemme järjestäneet useamman vuoden Dialogi-iltoja ja viime vuonna Dialogin Talvipäivät. Ajatuksena on tuoda ihmisiä yhteen dialogin äärelle oppimaan toinen toisiltaan. Nyt järjestämme kolme Vertaisdialogia kohdennetuille ryhmille: ministeriöt ja valtion virastot, kunnat ja järjestöt.
Tavoitteena on saada samoilla kentillä toimivat ihmiset tutustumaan toisiinsa ja tuoda monipuolisesti esiin, millä tavoin dialogia käytetään eri yhteyksissä. Ketkä kaikki toimivat dialogin parissa? Millaisia dialogisia käytäntöjä on otettu käyttöön? Mitä on opittu ja millaisia haasteita on ilmennyt?
Vertaisdialogi-tapaamisessa painopiste on kokemusten vaihtamisessa ja yhteisessä oppimisessa. Keskusteluja ohjaavat DialogiAkatemian kouluttajat.
Jos olet fasilitoinut tai ohjannut työssäsi vähintään yhden dialogin, haluamme sinut mukaan. Voit jakaa kutsun myös naapuriorganisaation kollegalle, jos ajattelet että hänen pitäisi päästä mukaan. Vertaisdialogit järjestetään etänä Zoomissa. Tilaisuudet ovat maksuttomia.
Kunnat 5.5. klo 10-12
Järjestöt 7.5. klo 10-12
Ministeriöt ja valtion virastot 8.6. klo 9-11
Valitse dialogi organisaatiosi mukaan ja ilmoittaudu saman tien osoitteeseen: toimisto(a)dialogiakatemia.fi<mailto:toimisto@dialogiakatemia.fi>
Lisätietoja DialogiAkatemian toiminnasta http://dialogiakatemia.fi/
*********************
Tiedon välitti Jaana Viirimäki, Fingo
Tervehdys globaalivastuujärjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjät ja koordinaattorit,
Valikkoryhmäämme on onnistuneesti luotsannut parin vuoden ajan puheenjohtajana Maiju Tuomainen Planista. Ryhmässä on ollut tapana se, että kahden vuoden pituinen pesti on riittävä panostus ja nyt olisi aika löytää Maijulle seuraaja. Varapuheenjohtajana jatkaa Roosa Rusanen SASKista.
Tehtävä sisältää ennen kaikkea ryhmän tapahtumien ideointia ja organisointia yhteistyössä varapuheenjohtajan ja minun kanssani. Tapahtumia on ollut kevät- ja syyskaudella suunnilleen joka toinen kuukausi. Valikkoryhmä on osa Kansalaisareenan Valikkoverkostoa<https://kansalaisareena.fi/ammattilaiselle/valikkoverkosto/> ja puheenjohtaja edustaa ryhmää Kansalaisareenan suuntaan ja osallistuu mahdollisuuksiensa mukaan valikkoryhmien puheenjohtajien tapaamisiin.
Jos tehtävä kiinnostaa niin otathan yhteyttä Maijuun tai minuun. Meiltä voi myös kysyä lisätietoja tehtävästä, Maijun osoite on Maiju.Tuomainen(a)plan-international.org<mailto:Maiju.Tuomainen@plan-international.org> (Lomalla Maiju on 26.3.-5.4.)
Nyt vaan rohkeasti ilmoittautumaan tehtävään jos yhtään tunnet kutsua siihen! Otathan yhteyttä viimeistään maanantaina 12.4.
Mukavaa kevään jatkoa toivotellen,
Jaana
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Miten järjestöt voivat vastata lockdownin jälkeiseen yhteiskunnalliseen muutokseen?
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu torstaina 29.4. klo 9-11 Zoomiin keskustelemaan Sitran tuottaman Lifestyles after lockdown -raportin pohjalta. Raportin havaintoihin meitä on johdattelemassa Sitran kestävän arjen johtava asiantuntija Sari Laine<https://www.sitra.fi/ihmiset/sari-laine/>.
Raportissa esitellään havaintoja siitä, miten kriisi on vaikuttanut kaupunkilaisten arvoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen Suomessa. Raportti ei pyri ennustamaan tulevaisuutta vaan se tuo esille, miten pandemia on muuttanut arjen dynamiikkaa. Muutokset, joita tämä vuosi on tuonut meidän elämäämme, voisivat olla pohjana kohti kestävää elämäntapaa.
Raportissa tarkastellaan muutoksia eri elämänalueilla ja erotellaan kolme ihmisryhmää, joiden suhtautuminen muutokseen on erilaista. Edelläkävijät ovat nopeita omaksumaan uusia asioita, ja raportti tarkastelee heidän käyttäytymistään suhteessa kahteen muuhun ryhmään, nopeisiin omaksujiin ja verkkaiseen enemmistöön.
Raportti on tuotettu vuoden 2020 kesä- ja syyskuun aineistoilla ja se ei siis suoraan kuvaa pandemian pitkittynyttä vaihetta, mutta antaa osviittaa siitä millaisiin muutoksiin ihmiset voisivat olla valmiita pysyvämminkin.
Mikä on järjestöjen rooli tässä kaikessa? Millaista yhteiskunnallista muutosta järjestöt voivat edistää muuttuvien elämäntapojen maailmassa? Tule keskustelemaan siitä opintopiirin tapaamiseen!
Toiveena on, että opintopiirin osallistujat lukisivat ennakkoon raportin, se löytyy tältä sivulta<https://www.sitra.fi/uutiset/korona-aika-on-ravistellut-suomalaisten-arvoja…>, jossa on myös tiivistelmä raportin päähuomioista sekä katsottavissa SlideShare-esitys raportista.
Ilmoittaudu viimeistään tiistaina 27.4. täyttämällä ilmoittautumiskaavake https://forms.office.com/r/k6JjGDfMRG Saat Zoom-linkin tilaisuuteen keskiviikkona.
Lisätietoja voit tarvittaessa kysyä osoitteesta koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Sinut on haastettu!
Tänä vuonna rasisminvastaisella viikolla haastamme kaikki toimimaan rasismia vastaan. Ei riitä, että tuomitsemme rasismin, vaan tarvitaan aktiivista syrjinnän vastustamista, yhdenvertaisuuden edistämistä ja rasismista oppimista. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja ja on tärkeää tunnistaa ne, jotta niistä voi päästä eroon.
Tutustu rasisminvastaisiin toimintaohjeisiin<https://www.eirasismille.fi/rasisminvastaiset-ohjeet> ja ota ne osaksi omaa arkeasi. Voit kertoa toiminnasta sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #rasisminvastainenviikko #veckanmotrasism #weekagainstracism ja jakamalla oheista kuvaa.
Kiitos kun jaat haastetta eteenpäin myös omissa verkostoissasi! Kopioi alla olevasta tekstistä osio jaettavaksi somessa tai sähköpostilla ja liitä viestiisi oheinen kuva. Löydät lisää jakokuvia SPR Aineistopankista<https://aineistopankki.punainenristi.fi/l/LqGVXdrHp5Xq>.
Haaste - Utmaning - Challenge
Nyt on tekojen aika! Haastamme kaikki toimimaan rasismia vastaan. Tutustu rasisminvastaisiin toimintaohjeisiin<https://www.eirasismille.fi/rasisminvastaiset-ohjeet> ja ota ne osaksi omaa, työpaikan tai oman yhteisön arkea.
Voit kertoa toiminnastasi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #rasisminvastainenviikko #veckanmotrasism #weekagainstracism ja jakamalla oheista kuvaa. Haasta myös muita mukaan!
Some-jakokuvat kampanjaviikolle SPR Aineistopankissa<https://aineistopankki.punainenristi.fi/l/LqGVXdrHp5Xq>
***
Nu är det dags att agera! Vi utmanar alla att komma med och motarbeta rasism. Bekanta dig med anvisningarna för hur agera mot rasism<https://www.eirasismille.fi/rasisminvastaiset-ohjeet> och låt dem bli en naturlig del av vardagen hos dig, din arbetsplats eller förening.
Berätta vad du gör för att minska rasismen och utmana andra. Använd hashtaggarna #rasisminvastainenviikko #veckanmotrasism #weekagainstracism och dela den bifogade bilden.
Kampanjveckans delningsbilder<https://aineistopankki.punainenristi.fi/l/LqGVXdrHp5Xq>
***
It's time for action! We challenge everyone to act against racism. Get to know the anti-racism guidelines<https://www.eirasismille.fi/rasisminvastaiset-ohjeet> and make them part of your everyday life, workplace and community.
You can share your actions in social media with tags #rasisminvastainenviikko #veckanmotrasism #weekagainstracism and by sharing this image. Challenge others too!
Campaign week's social media images here<https://aineistopankki.punainenristi.fi/l/LqGVXdrHp5Xq>
Maria Pikkarainen
Kotoutumistuen koordinaattori
Suomen Punainen Risti
maria.pikkarainen(a)punainenristi.fi<mailto:maria.pikkarainen@punainenristi.fi>
puh. 040 673 8841
PL 168, 00141 Helsinki
Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki