Hei!
Voin ilolla ilmoittaa, että globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän* varapuheenjohtajana aloittaa Roosa Rusanen SASKista 🎉
Roosa kuvailee itseään seuraavasti:
”Moikka! Olen Roosa Rusanen, globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän uusi varapuheenjohtaja. Toimin Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASKissa vapaaehtoistoiminnan asiantuntijana. Olen helposti innostuva sekä ratkaisukeskeinen ja rakastan käydä ihmisten kanssa keskusteluja eri aiheista. Vapaaehtoistoiminnasta olen itse saanut paljon ja aikaisemmassa työelämässäni jalkapallon parissa minulle viimeistään konkretisoitui se, kuinka korvaamattomia tyyppejä eri organisaatioiden vapaaehtoistoimijat ovat. Mun mielestä vapaaehtoistoiminta on kokonaisuutena niin mielenkiintoinen ja monialainen aihe, että jaksaisin pohtia ja höpöttää siitä loputtomiin! Yritän aina löytää asioille uusia ratkaisuja ja vaikka esimerkiksi Koronapandemia on aiheuttanut paljon päänvaivaa, se on avannut myös ihan huikeita mahdollisuuksia!”
Lämpimästi tervetuloa Roosa! Odotamme innolla, mitä on tulossa. Suuri kiitos myös vanhempainvapaalle jääneelle Kaisalle loistavasta panoksesta ryhmän toiminnan kehittämiseksi.
Seuraava tapaamisemme on 24.9. klo 9–11: Moninaisuus vapaaehtoistyössä Fingon tiloissa (Elimäenkatu 27). Kouluttajana Vesa Kukkamaa SPR:ltä. Ilmoittautumiset: jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>. Seuraamme koronatilannetta ja ilmoitamme mahdollisista muutoksista.
Muistathan, että meillä on myös Facebook -ryhmä täällä<https://www.facebook.com/groups/222716345633719>, jossa voi herätellä keskustelua kollegoiden kanssa.
Jos sinulla on ideoita, ajatuksia, palautetta – olethan meihin yhteydessä!
Aurinkoista elokuuta! 🌞
(*) Valikkoryhmät ovat vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattoreiden avoimia ryhmiä. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli Valikkoverkostosta<http://www.kansalaisareena.fi/tietoa-meista/valikkoverkosto/> vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä Fingon sivuilla<https://www.fingo.fi/palvelut/uutiskirje-ja-sahkopostilistat/globaalivastuu…>.
Parhain terveisin,
Valikkoryhmän puheenjohtaja
Maiju Tuomainen
Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija
Tel: (+358) 50 476 5411
Plan International Suomi
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki
plan.fi<http://plan.fi/>
________________________________
Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.
The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.
For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.
Plan International Finland: registered in Finland no. 1498487-2.
Registered address: Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland
________________________________
Finland Disclaimer Tag
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu tulevaisuusajattelun pariin 23.9.
Tulevaisuustaajuus on 3 tunnin mittainen työpaja, joka virittää osallistujat pohtimaan sellaista tulevaisuutta, joka on kuvittelemisen ja tavoittelemisen arvoinen. Tulevaisuustaajuus innostaa ajattelemaan tulevaisuutta uusista näkökulmista ja näkemään mahdottomassa mahdollisuuksia. Lisäksi se haastaa myös tunnistamaan keinot muuttaa huominen toivotunlaiseksi.
Menetelmän tarkoituksena on lisätä ihmisten tulevaisuuskyvykkyyksiä eli kykyä kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja toimia toivotun tulevaisuuden toteutumiseksi. Tavoitteena on myös lisätä keskustelua tulevaisuuksista.
Menetelmää on kehitetty Sitrassa yhteistyössä eri aloja edustavan kehittäjäryhmän kanssa. Työpajan vetää Fingon Terhi Ylikoski, joka on yksi 17-henkisen kehittäjäryhmän jäsenistä. Menetelmä ei ole vielä valmis, ja tämä työpaja on osa testausvaihetta. Siksi toivomme kaikilta osallistujilta palautetta menetelmän toimivuudesta.
Työpaja järjestetään virtuaalisesti Zoom-alustalla keskiviikkona 23.9. klo 9-12 ja mukaan mahtuu 25 osallistujaa. Jos ilmoittautuneita tulee enemmän, priorisoimme Fingon jäsenjärjestöjä. Ilmoittautumiset viimeistään 15.9. Tilaisuus on maksuton ja se on osa Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiirin toimintaa.
Linkki ilmoittautumiskaavakkeeseen löytyy sivulta https://www.fingo.fi/tapahtumat/2020-09-tulevaisuustaajuus-tyopaja-yhteisku… Huom! maksuttomissa tilaisuuksissa jätä kaavakkeen laskutustieto-kentät tyhjiksi.
Lisätietoja: koulutus(a)fingo.fi
Hei vapaaehtoistoiminnan kehittäjät ja koordinaattorit,
Laitoin kesäkuussa tiedoksi Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän syyskauden suunnitelmia, viesti vielä alla uudemman kerran hieman muokattuna. Kävi nimittäin niin että speed dating & open space -sessioon ei tullut kuin kaksi ilmoittautumista ja päätimme siirtää sen loppuvuoteen. Laitan siitä sitten aikanaan uuden kutsun. Pohdin että mistä johtui kiinnostuksen vähyys. Ehkä kaikilla alkoi ennen lomia olla mitta täynnä zoom-tilaisuuksia ja siksi ilmoittautumiset jäivät vähiin? Vai olikohan kutsuteksti liian avoin ja epämääräinen? Mieluusti kuulen kommentteja jos sinulla on ehdotus miten ko. tilaisuuden houkuttelevuutta voisi lisätä.
Moninaisuus -koulutukseen 24.9. on tullut jo mukavasti ilmoittautumisia, mutta mukaan mahtuu vielä muutama. Tämän tilaisuuden suhteen epävarmuutta lisää se, että koronarajoitukset saattavat tiukentua elokuun aikana. Tätä koulutustahan kouluttaja Vesa Kukkamaa ei haluaisi siirtää verkkoon. Toivotaan että voimme nähdä Fingon tiloissa.
Muut viestissä mainitut tapaamiset konkretisoituvat syksyn alussa ja laitamme niistä kutsuja tälle listalle.
Viimeisenä asiana viestissäni oli kutsu ilmoittautua valikkoryhmän varapuheenjohtajan tehtävään Kaisa Honkalan jäätyä vanhempainvapaalle. Deadlineksi olimme laittaneet 10.8. Eli laitathan maanantaina viimeistään viestiä jos tehtävä kiinnostaa. Meille on jo yksi oikein hyvä ehdokas ilmoittautunut, Roosa Rusanen SASKista olisi valmis tehtävään. Katsotaan tuleeko lisää ehdokkaita ja järjestämme äänestyksen vai valitaanko hänet suoraan.
Hyvää elokuun jatkoa toivotellen,
Jaana
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Viestini kesäkuussa:
Kesälomat lähestyvät ja onkin aika ottaa pieni katsaus tulevaan.
* Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän (*) verkkotapaamiset jatkuvat syksyllä. Syksyn ensimmäinen tapaaminen järjestetään loppuvuodesta (elokuun 19. peruttu) Zoom-alustalla. Tapaamisen teemana on verkostoituminen. Tapaamiseen järjestetään Speed dating, jossa pääset tutustumaan useisiin eri järjestöissä toimiviin kollegoihisi. Speed dating -osion jälkeen jatketaan Open space -keskusteluja osallistujien ehdottamilla teemoilla. Open space -keskustelut ovat vapaamuotoisia keskusteluja jonkin tietyn teeman ympärillä.
Tämä Speed datingin ja Open spacen verkossa toteutettava yhdistelmä on käytössämme ensimmäistä kertaa. Haluamme kokeilla miten kohtaamisia verkossa voisi tehdä kiinnostaviksi ja omaan työhön inspiraatiota tuoviksi. Tule siis mukaan avoimin mielin menetelmää yhdessä kehittämään. Otamme tähän ensimmäiseen kokeiluun mukaan 20 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittaudu Jaanalle sähköpostilla (jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi> )
* Seuraava tapaamisemme on keväältä syksyyn siirretty koulutus Moninaisuus vapaaehtoistyössä, joka pidetään Fingon tiloissa Elimäenkatu 27:sssa torstaina 24.9. klo 9-11 ja kouluttajana on SPR:n kouluttaja Vesa Kukkamaa. Toivotaan kovasti että syyskuussa livetilaisuuksia voidaan järjestää. Jos olet kiinnostunut osallistumaan niin ilmoitathan Jaanalle. Osa teistä ehti jo ilmoittautua kevään tapaamiseen, kiitos jos tekin vahvistatte sopiiko tämä uusi aika teille.
* Marraskuulle olemme kaavailleet tapaamista, joka käsittelisi vapaaehtoistoimintaa viestinnän näkökulmasta, tarkemmin sanoen sitä miten järjestön brändi vapaaehtoistoiminnan puolella suhteutuu järjestön brändiin esimerkiksi lahjoittajien suuntaan. Tämä on vielä alustava suunnitelma ja jos sinulla on tähän kommentteja tai alustajaideoita niin otathan meihin yhteyttä.
* Kun puheenjohtajien Maijun ja Kaisan kanssa valikkoryhmämme jatkoa mietimme, niin ideoimme jo ensi vuoden keväälle seminaaria, jossa voisimme käsitellä vapaaehtoistoiminnan suhdetta aktivismiin. Miksi toisaalla puhutaan aktivisteista ja toisaalla vapaaehtoisista, mitä samaa ja mitä eroja löytyy? Mitä järjestöt voisivat oppia uudelta vapaamuotoiselta aktivismilta ja muilta kansalaisvaikuttamisen muodoilta? Tähänkin seminaarin kehittelytyöhön otamme mielellämme vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattoreiden ideoita mukaan.
* Jos sinulla on kiinnostusta osallistua valikkoryhmämme työn suunnitteluun ja toteutukseen hieman tiiviimmin, niin nyt on tarjolla mahdollisuus ryhtyä varapuheenjohtajaksi nykyisen varapuheenjohtajan Kaisa Honkalan jäädessä vanhempainvapaalle. Ilmoita itsesi viimeistään 10.8. Jaanalle tai Maijulle (Maiju.Tuomainen(a)plan-international.org<mailto:Maiju.Tuomainen@plan-international.org> ) jos tehtävä kiinnostaa!
Tule mukaan verkostoitumaan ja etsimään sopivaa kulmaa yhteistyölle!
(*) Valikkoryhmät ovat vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattoreiden avoimia ryhmiä. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli Valikkoverkostosta<http://www.kansalaisareena.fi/tietoa-meista/valikkoverkosto/> vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä Fingon sivuilla<https://www.fingo.fi/palvelut/uutiskirje-ja-sahkopostilistat/globaalivastuu…>.
Tervetuloa tapaamaan kollegoita ja oppimaan yhdessä!
t. Maiju, Kaisa ja Jaana