Hei globaalien teemojen parissa toimivat vapaaehtoistoiminnan kehittäjät ja koordinaattorit!
Nyt voimme vihdoin tavata livenä, ainakin niin haluamme uskoa ja toivoa. Kutsumme teidät yhteiselle pikkujouluaamupalalle Hotelli Arthuriin (Vuorikatu 19) torstaina 9.12. klo 9.00-10.30. Tapaamisessa haluamme kiittää teitä ja juhlistaa tätä vuotta, jolloin olemme onnistuneet pitämään toiminnan elävänä ja kiinnostavana etäilystä huolimatta. Aika on vaatinut vapaaehtoistoiminnassa monenlaista venymistä ja uusien toimintatapojen kokeilemista. Tule siis jakamaan kokemuksia ja saamaan inspiraatiota kollegoilta. Teemme tapaamisessa myös yhteistä suunnittelua ensi vuodelle. Ilmoittaudu mukaan ja vaikuta ensi vuoden tapaamisten teemoihin!
Mieluusti toivomme ilmoittautumisia jo 19.11. mennessä niin näemme miten iso ryhmästä olisi tulossa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 25.11. Linkki ilmoittautumiskaavakkeeseen: https://forms.office.com/r/1eCSa6Wj5k
Tapaamisiin pitkästä aikaa paikan päällä eikä verkossa 😊
t. Matias, Roosa ja Jaana
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän(*) seuraava tapaaminen tiistaina 9.11. klo 15-17 (Zoomissa) käsittelee vapaaehtoisten hyvinvointia ja motivaatiota. Kuulemme kaksi alustusta ja keskustelemme niiden pohjalta.
Ensimmäisenä meitä johdattelee hyvinvoinnin, myötätunnon ja viisauden teemoihin tutkija ja kouluttaja Jenni Spännäri<https://www.jennispannari.fi/>. Jenni on monipuolisesti tutkinut työelämää, hyvinvointia ja myötätuntoa. Hän sanoo, että yksi asia yhdistää hänen tutkimuksiaan: kiinnostus ihmisen kykyyn tehdä hyvää yhdessä muiden kanssa.
Jennin kanssa pääsemme pohtimaan seuraavia kysymyksiä:
* Miten voimme koordinaattoreina huolehtia vapaaehtoisten hyvinvoinnista?
* Mitä meidän on hyvä ymmärtää myötätunnosta ja toisaalta myötätuntouupumuksesta?
* Miten puolestaan myötäinto tukee vapaaehtoisten jaksamista?
* Miten voisimme parhaiten tukea vapaaehtoisiamme, kun työskentelemme vaativien ja viheliäisten globaalien ongelmien parissa?
Toisena alustajana meillä on valikkoryhmämme varapuheenjohtaja Roosa Rusanen, SASKin vapaaehtoistoiminnan asiantuntija. Roosa on perehtynyt motivaation eri puoliin nykyisen työnsä lisäksi mm. toimiessaan urheiluvalmentajana. Hänen kanssaan pääsemme oppimaan siitä mikä on sisäisen ja ulkoisen motivaation ero ja miten ne näkyvät vapaaehtoistyössä. Pohdimme myös, miten vapaaehtoisten motivaatiota voidaan parhaiten tukea.
Tapaaminen pidetään Zoomissa, ilmoittaudu täyttämällä ilmoittautumiskaavake viimeistään ma 8.11. klo 18, saat linkin tapaamispäivän aamuna. https://forms.office.com/r/vXUrED1vAz
(*)=Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä on globaalien teemojen parissa työskentelevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien avoin vertaisoppimisverkosto. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli Valikkoverkostosta vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä Fingo.fi sivuilla<https://fingo.fi/palvelut/uutiskirjeet-ja-sahkopostilistat/globaalivastuuja…>.
Tapaamisiin!
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Mitä koronapandemian jälkeen? – Onko ihmiskunnan mahdollista kääntää valtava katastrofi voitokseen?
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu oppimaan ja keskustelemaan mahdollisuudesta yhteiskunnalliseen muutokseen pandemian jälkeisessä ajassa. Mikä voi olla järjestöjen rooli muutoksessa, kun asiaa katsoo erityisesti globaalin etelän näkökulmasta? Nyt saimme Into Kustannukselta<https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/mita-koronapandemian-jalkeen/> 25% alennuksen kirjan hinnasta, saat sen käyttöösi täyttämällä verkkokaupan ostoskorissa tilaukseesi koodin FINGO.
Saamme vieraaksemme tietokirjailija ja kansalaisaktivisti Risto Isomäen. Hänen alustuksensa ja uuden kirjansa Mitä koronapandemian jälkeen? pohjalta keskustelemme mm. seuraavista aiheista:
* Miten rokotepolitiikkaa pitäisi muuttaa?
* Miten pandemian jälkeisen elvytyksen pitää vastata myös ilmastonmuutoksen haasteeseen?
* Mikä on virusten muuntelun ja leviämisen yhteys lepakoihin ja tuotantoeläinlaitoksiin?
* Miten ennaltaehkäistä uudet epidemiat, mitkä toimenpiteet ovat tärkeimpiä? Mitä kansalaisjärjestöt voivat tehdä itse ja mitä niiden pitää vaatia hallituksilta?
Koronapandemian vastatoimet ovat olleet koko ihmiskunnan suurin yhteinen ponnistus uutta ja hyvin vaarallista taudinaiheuttajaa vastaan. Mitä tästä yhteistyöstä ja sen tuloksista voimme oppia ja miten oppimaamme hyödyntää muiden globaalien ongelmien ratkaisemisessa – tule keskustelemaan tästä mielenkiintoisesta teemasta opintopiiriimme.
Saat keskustelusta enemmän irti jos olet lukenut kirjan, mutta olet lämpimästi tervetullut mukaan vaikka kirja olisi vielä kesken tai lukematta.
Tapaaminen pidetään verkossa, Zoomissa keskiviikkona 27.10. klo 17-19. Ilmoittaudu viimeistään 25.10. Saat linkin tilaisuuteen edeltävänä päivänä.
Ilmoittautumiskaavake: https://forms.office.com/r/KkEWCNyT5Y
Lisätiedot koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Hei,
Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmäläiset tapasivat Kansalaisareenan Satu Puolitaipaleen kanssa ja oppivat vapaaehtoistyö.fi<https://vapaaehtoistyo.fi/fi/> -alustan käytöstä ja kävivät keskustelun meidän alan järjestöjen tarpeista liittyen alustaan. Tapaamisessa Satu saman tien lisäsi vapaaehtoistehtäviä kuvaaviin kategorioihin kaksi uutta, jotka voivat olla käyttökelpoisia globaalien teemojen parissa toimiville järjestöille. Nämä uudet hakusanat ovat Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja Kansainvälisyys ja globaali vastuu. Nyt toiveena on, että järjestöt ottavat termit aktiiviseen käyttöön ja ilmoittavat vapaaehtoistehtävistään alustalla.
Liitteenä on lyhyt tiivistelmä tapaamisesta ja siinä on linkki pidempiin alustan käyttöohjeisiin. Ja Kansalaisareenan suunnalta voi aina myös kysyä lisätietoja. Yhteenvedon lopussa on linkki koulutuksiin, jotka lähiaikoina järjestetään. Niihin kannattaa osallistua mikäli haluat oppia lisää alustan käytöstä.
Samalla save the date -tieto: valikkoryhmämme seuraava tapaaminen pidetään tiistaina 9.11. klo 15-17 teemalla vapaaehtoisten hyvinvointi ja motivaatio, alustajana Jenni Spännäri<https://www.jennispannari.fi/>. Lisätietoja lähiaikoina.
Mukavia syyspäiviä toivotellen,
Jaana
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Mitä koronapandemian jälkeen? – Onko ihmiskunnan mahdollista kääntää valtava katastrofi voitokseen?
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu oppimaan ja keskustelemaan mahdollisuudesta yhteiskunnalliseen muutokseen pandemian jälkeisessä ajassa. Mikä voi olla järjestöjen rooli muutoksessa, kun asiaa katsoo erityisesti globaalin etelän näkökulmasta?
Saamme vieraaksemme tietokirjailija ja kansalaisaktivisti Risto Isomäen. Hänen alustuksensa ja uuden kirjansa Mitä koronapandemian jälkeen? pohjalta keskustelemme mm. seuraavista aiheista:
* Miten rokotepolitiikkaa pitäisi muuttaa?
* Miten pandemian jälkeisen elvytyksen pitää vastata myös ilmastonmuutoksen haasteeseen?
* Mikä on virusten muuntelun ja leviämisen yhteys lepakoihin ja tuotantoeläinlaitoksiin?
* Miten ennaltaehkäistä uudet epidemiat, mitkä toimenpiteet ovat tärkeimpiä? Mitä kansalaisjärjestöt voivat tehdä itse ja mitä niiden pitää vaatia hallituksilta?
Koronapandemian vastatoimet ovat olleet koko ihmiskunnan suurin yhteinen ponnistus uutta ja hyvin vaarallista taudinaiheuttajaa vastaan. Mitä tästä yhteistyöstä ja sen tuloksista voimme oppia ja miten oppimaamme hyödyntää muiden globaalien ongelmien ratkaisemisessa – tule keskustelemaan tästä mielenkiintoisesta teemasta opintopiiriimme.
Saat keskustelusta enemmän irti jos olet lukenut kirjan, mutta olet lämpimästi tervetullut mukaan vaikka kirja olisi vielä kesken tai lukematta.
Tapaaminen pidetään verkossa, Zoomissa keskiviikkona 27.10. klo 17-19. Ilmoittaudu viimeistään 25.10. Saat linkin tilaisuuteen edeltävänä päivänä.
Ilmoittautumiskaavake: https://forms.office.com/r/KkEWCNyT5Y
Lisätiedot koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Tervetuloa Tunne oikeutesi -etäkoulutukseen keskiviikkona 13.10. klo 17.
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn toteuttama koulutus tarjoaa tietoa mielenosoituksen järjestäjän ja osallistujan oikeuksista, kokoontumisvapauden perusteista sekä mielenosoituksiin liittyvistä käytänteistä.
Perehdymme koulutuksessa mielenosoituksiin liittyviin oikeuksiin ihmisoikeusasiantuntijan ja poliisin kanssa sekä tapahtumajärjestäjän näkökulmasta.
Koulutus kestää kaksi tuntia. Osallistua voit mistä tahansa omalla tietokoneellasi, padillasi tai kännykälläsi. Koulutus on maksuton ja avoin kaikille mielenosoitusten järjestämisestä kiinnostuneille ja niihin osallistuville.
Ilmoittaudu mukaan täällä<https://www.amnesty.fi/tunne-oikeutesi-koulutus/>, saat osallistumislinkin sähköpostiisi koulutuspäivän aamuna.
Meillä kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumiseen, ja viranomaisilla on velvollisuus helpottaa rauhanomaisten kokoontumisten järjestämistä.
Tunne oikeutesi ja pidä niistä kiinni.
Parhain terveisin
Outi Pallasoja
Tuottaja, kansalaistoiminta ja aktivismi / Producer, Civic Participation and Activism
Amnesty International Suomen osasto / Finnish Section
outi.pallasoja(a)amnesty.fi<mailto:outi.pallasoja@amnesty.fi>
Tel./Whatsapp +358 50 558 9997
www.amnesty.fi<http://www.amnesty.fi/>
Tule mukaan kehittämään vapaaehtoisten rekrytointia
Vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien yksi vakiokysymyksistä koskee sitä, miten saisi vapaaehtoisia rekrytoitua. Mitä kanavia kannattaisi käyttää ja millä tavalla voisi kertoa oman järjestön vapaaehtoistehtävistä mahdollisimman kiinnostavasti?
Moni haluaisi toimia vapaaehtoisena globaalien teemojen parissa. Nyt voimme yhdessä tarjota kanavan, jonka kautta toimintaamme pääsee helposti mukaan.
Hyvä rekrytointikanava on vapaaehtoistyö.fi<https://vapaaehtoistyo.fi/fi> -sivusto, jota parhaillaan Kansalaisareenan toimesta kehitetään yhä paremmin palvelemaan niin vapaaehtoistoimintaa etsiviä kuin sitä tarjoaviakin. Minkälaisilla ilmoituksilla meidän alan järjestöt parhaiten saisivat toimintaansa näkyviin vapaaehtoistyö.fi -alustalla?
Tule mukaan miettimään kollegojesi ja Kansalaisareenan Satu Puolitaipaleen kanssa sitä, miten alustan hakutoimintoja voisi parantaa alamme järjestöjä palveleviksi. Pitäisikö esimerkiksi 'yhteiskunnallinen vaikuttaminen' olla yhtenä hakuterminä? Sopisiko 'globaali vastuu' hakutermiksi vai onko se liian laaja? Mikä palvelisi juuri sinua ja järjestöäsi, kun etsit toimintaanne mukaan uusia vapaaehtoisia?
Tapaamisessa saat myös perustiedot siitä, miten alustalla ilmoitetaan vapaaehtoistehtäviä, mitä tietoja alusta antaa tehtäviin hakeneista, ja mitkä ovat perusversion ja laajan version erot.
Tapaamme tämän kehittämishaasteen parissa keskiviikkona 29.9. klo 9-11 Zoomissa. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostia viimeistään 27.9. Jaana Viirimäelle Fingoon (jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>) Ilmoittautuneille lähetetään Zoom-linkki tapahtumaa edeltävänä päivänä. Tapaamisen järjestää Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä*
Tapaamisiin,
t. Valikkoryhmän puheenjohtaja Matias Uusisilta/Changemaker, varapuheenjohtaja Roosa Rusanen/SASK sekä Fingon vapaaehtoistoiminnan kehittämisen asiantuntija Jaana Viirimäki
ps. marraskuun alkuun on suunnitteilla tapaaminen teemalla vapaaehtoisten hyvinvointi ja motivaatio. Lisätietoja tulossa lähiaikoina!
*=Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä on globaalien teemojen parissa työskentelevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien avoin vertaisoppimisverkosto. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli Valikkoverkostosta<http://www.kansalaisareena.fi/tietoa-meista/valikkoverkosto/> vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä Fingon sivuilla<https://fingo.fi/palvelut/uutiskirjeet-ja-sahkopostilistat/globaalivastuuja…>.
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän syyskausi käynnistyy 29.9.
Vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien yksi vakiokysymyksistä koskee sitä, miten saisi vapaaehtoisia rekrytoitua. Mitä kanavia kannattaisi käyttää ja millä tavalla voisi kertoa oman järjestön vapaaehtoistehtävistä mahdollisimman kiinnostavasti?
Yksi rekrytointikanava voi olla vapaaehtoistyö.fi<https://vapaaehtoistyo.fi/fi> -sivusto, jota parhaillaan Kansalaisareenan toimesta kehitetään yhä paremmin palvelemaan niin vapaaehtoistoimintaa etsiviä kuin sitä tarjoaviakin. Moni haluaisi varmasti toimia globaalien teemojen parissa, mutta minkälaisilla ilmoituksilla meidän alan järjestöt parhaiten saisivat toimintaansa näkyviin vapaaehtoistyö.fi -alustalla?
Tule mukaan miettimään kollegojesi ja Kansalaisareenan Satu Puolitaipaleen kanssa sitä, miten alustan hakutoimintoja voisi parantaa alamme järjestöjä palveleviksi. Pitäisikö esimerkiksi 'yhteiskunnallinen vaikuttaminen' olla yhtenä hakuterminä? Sopisiko 'globaali vastuu' hakutermiksi vai onko se liian laaja? Mikä palvelisi juuri sinua ja järjestöäsi, kun etsit toimintaanne mukaan uusia vapaaehtoisia?
Tapaamisessa saat myös perustiedot siitä, miten alustalla ilmoitetaan vapaaehtoistehtäviä, mitä tietoja alusta antaa tehtäviin hakeneista, ja mitkä ovat perusversion ja laajan version erot.
Tapaamme tämän kehittämishaasteen parissa keskiviikkona 29.9. klo 9-11 Zoomissa. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostia viimeistään 27.9. Jaana Viirimäelle Fingoon (jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>) Ilmoittautuneille lähetetään Zoom-linkki tapahtumaa edeltävänä päivänä.
Tapaamisiin,
t. Valikkoryhmän puheenjohtaja Matias Uusisilta/Changemaker, varapuheenjohtaja Roosa Rusanen/SASK sekä Fingon vapaaehtoistoiminnan kehittämisen asiantuntija Jaana Viirimäki
ps. marraskuun alkuun on suunnitteilla tapaaminen teemalla vapaaehtoisten hyvinvointi ja motivaatio. Lisätietoja tulossa lähiaikoina!
Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä on globaalien teemojen parissa työskentelevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien avoin vertaisoppimisverkosto. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli Valikkoverkostosta<http://www.kansalaisareena.fi/tietoa-meista/valikkoverkosto/> vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä Fingon sivuilla<https://fingo.fi/palvelut/uutiskirjeet-ja-sahkopostilistat/globaalivastuuja…>.
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Olettehan huomanneet tämän kampanjan? Olisi hienoa jos ehdokkaita nimettäisiin myös globaalikasvatus- ja kehitysjärjestöjen vapaaehtoisten joukosta.
Vuoden vapaaehtoinen 2021-kampanja on käynnistynyt!
Kahdeksas Vuoden vapaaehtoinen -kampanja on käynnistynyt. Kansalaisareena hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka esimerkillään inspiroi muita vapaaehtoistoiminnan saralla.
Vapaaehtoistoiminta elää yhteiskunnallisten muutosten mukana. Erilaiseen tilanteeseen mukautuminen on synnyttänyt luovia toimintamalleja ja innostanut mukaan uusia vapaaehtoisia. Pandemia-aika on synnyttänyt lukuisia uusia tapoja osallistua kansalaistoimintaan.
Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen. Vuoden vapaaehtoiseksi ei voi valita henkilöä, joka saa hyväntekeväisyystyöstään myös rahallista korvausta (esim. vapaaehtoistyötä tarjoavan järjestön työntekijä).
Kuka tahansa - niin yksityishenkilö kuin yhteisökin - voi ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa Kansalaisareenan verkkosivuilla. Ehdotusaika päättyy 9.9.2021. Ehdota palkinnon saajaa<https://link.webropolsurveys.com/S/8DAB0491C7E45500>.
Ehdotusten pohjalta suoritetaan yleisöäänestys 1.-29.10. Valitsijaraati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2021 yleisöäänestyksen kymmenen kärjen joukosta. Vuoden vapaaehtoinen julkistetaan ja palkitaan kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän alla 3.12.2021.
Kampanjan tavoitteena on lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.
Vuoden vapaaehtoinen 2020 -palkinto jaettiin Paula-Sirkka Vähämäelle.
Lisätiedot:
Outi Platan: outi.platan(at)kansalaisareena.fi (Pinja Nieminen, pinja.nieminen(at)kansalaisareena.fi 17.8.-20.8.2021)
http://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/