Vikes myöntää tukea enintään 15 000 euron hankkeille globaalikasvatukseen. Hakukierros pienille ja keskisuurille järjestöille on auki 15.4.–14.5.2021
Vikes on mukana EU:n DEAR-rahoitusta saaneessa Olen eurooppalainen -hankkeessahttps://vikes.fi/portfolio/lisaamme-nuorten-ymmarrysta-maahanmuutosta-suomessa-ja-euroopassa, jonka tavoitteena on lisätä etenkin nuorten ymmärrystä maahanmuuton ja globaalin muuttoliikkeen eri puolista, vahvistaa empatiaa ja antaa eväitä arvioida kriittisesti eri lähteistä saatavaa tietoa. Pyrkimyksenä on, että kasvava ymmärrys myös johtaa toimintaan moninaisuuden lisäämiseksi. Osana hanketta Vikes myöntää hankeavustuksia suomalaisille pienille ja keskisuurille kansalaisjärjestöille, jotka toimivat globaalikasvatuksen, nuorten ja/tai muuttoliikkeen parissa.
Ensimmäiset avustuksethttps://vikes.fi/pakopeleja-podcasteja-ja-somekampanjoita-nuorille myönnettiin syksyllä 2020. Toinen hakukierros järjestetään 15.4.–14.5.2021.
Avustukset osoitetaan korkeintaan 15 000 euron hanke-ehdotuksille, joiden toiminta liittyy Olen eurooppalainen -hankkeen tavoitteisiin ja kohdistuu 15–35-vuotiaisiin nuoriin ja/tai nuoriin aikuisiin. Avustuksen saajalta edellytetään vähintään 5 % eli 750 euron omavastuuta. Jaossa on yhteensä 85 500 euroa.
Toivomme, että hankkeissa huomioidaan lisäksi joitakin seuraavista:
* tavoitetaan nuoria pääkaupunkiseudun ulkopuolella * toimintaa toteutetaan yhdessä maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa * tavoitetaan nuorten parissa toimivia globaalikasvattajia, kuten opettajia ja nuorisotyöntekijöitä * haastetaan nuoria toimimaan itse yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta * kokeillaan uusia kekseliäitä tapoja käsitellä muuttoliikettä * annetaan nuorille mahdollisuus tuottaa ja jakaa omaa mediasisältöä.
Hakemukset arvioi riippumaton arviointiraati ja päätökset ilmoitetaan kesäkuun aikana. Hankkeet voivat alkaa 1.8.2021 ja voivat jatkua 30.6.2022 asti.
Avustus maksetaan kahdessa erässä, ensimmäinen erä (80%) elokuussa 2021 ja viimeinen erä (20%) loppuraportin hyväksymisen jälkeen. Avustusta ei voi saada järjestö, joka on saanut avustusta ensimmäisellä hakukierroksella tai muuta rahoitusta vuoden 2018 DEAR-hausta. Yhteishankkeet ovat mahdollisia, mutta tällöin yksi järjestö merkitään vastuulliseksi hakijaksi.
Tarkemmat tiedot ja sähköinen hakulomake (englanniksi) julkaistaan 15.4.2021.
Lähetetty Windows 10:n Sähköpostihttps://go.microsoft.com/fwlink/?LinkId=550986sta
globaalikasvatus@lists.fingo.fi