Kestävät kaupungit ja yhteisöt - Rauli Virtasen matkassa maailmalla 22.4.2022-29.1.2023
Yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Erityisen nopeaa kaupungistuminen on kehittyvissä maissa. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä kaupungeissa asuu jo kaksi kolmasosaa maailman asukkaista. Nopea kaupungistuminen tuo uusia mahdollisuuksia, mutta myös suuria sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä haasteita.
Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen on raportoinut suomalaisille maailman tapahtumista 1970-luvulta lähtien. Lukuisilla matkoillaan hän on todistanut sotien, kriisien ja vallankaappausten lisäksi myös kehitystä ja onnistumisia.
Virtasen laajasta kuva-arkistosta näyttelyyn on valittu kestävästä kehityksestä kertovia kuvia Afganistanista, Nepalista, Myanmarista, Keniasta ja Etiopiasta. Kuvat vievät katsojan Kiberan slummiin, Kabulin kaduille ja Myanmarin Inle-järvelle. Kaikki kuvat on otettu Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaista, joissa Virtanen on vieraillut useasti. Kaikissa näissä maissa ihmisten huominen on pandemian ja poliittisten muutosten vuoksi nyt entistä epävarmempi.
Näyttelyn pääosassa ovat ihmiset ja heidän selviytymistarinansa. Matkoillaan Virtanen on nähnyt, miten äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa elävät naiset ja miehet tekevät kaikkensa rakentaakseen parempaa tulevaisuutta: ”Eri puolilla maailmaa kohtaamieni ihmisten peräänantamattomuus, usko parempaan huomiseen ja lasten tulevaisuuteen panostaminen ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen.”
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) ympärille rakentuva näyttely toteutetaan yhdessä Suomen YK-liiton kanssa. Näyttely on osa ulkoministeriön rahoittamaa, kaksivuotista globaalikasvatushanketta. Näyttelyn aikana järjestetään opastuksia ja muuta ohjelmaa koululaisille, erityisryhmille, ikääntyneille ja suurelle yleisölle.
Näyttelyssä tapahtuu:
Kestävät kaupungit ja yhteisöt – Rauli Virtasen matkassa maailmalla -näyttelyn avajaisten yhteydessä 22.4.2022 kello 17 järjestämme keskustelutilaisuuden maailmanpolitiikan kriiseistä ja globaaleista ponnisteluista YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Mitä on tehty, mitä on menetetty, miltä tulevaisuus näyttää?
Keskustelemassa tietokirjailija, toimittaja Rauli Virtanen, Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko, aktivisti May Kyeemyint-Kaski ja toimittaja Zahra Karimy. Tilaisuuden juontaa Suomen YK-liiton viestintävastaava Bruno Jäntti. Tilaisuus on englanninkielinen.
Lämpimästi tervetuloa!
Helinä Rautavaaran museo
Entressen kauppakeskus, Siltakatu 11
02770 Espoo
Vapaa pääsy!
www.helinamuseo.fi
Avoinna ti 11-19, ke 11-19, to 11-20, pe 11-19, la 12-18, su 12-16.
globaalikasvatus@lists.fingo.fi