Hei opetus- tai kasvatusalan osaaja!
Oletko kiinnostunut oppimaan lisää kehityskysymyksistä? Kiinnostaako sinua opettajien
koulutus ja koulutussektorin kehittäminen laadukkaan koulutuksen edistämiseksi?
Haluaisitko hyödyntää ja kehittää omaa ammattitaitoasi kiinnostavissa tehtävissä
maailmalla?
Opettajat ilman rajoja –verkosto hakee vapaaehtoisia opetus- ja kasvatusalan osaajia
kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen avun hankkeisiin Ugandaan, Keniaan, Kambodzaan,
Myanmariin ja Palestiinalaisalueille.
Tehtävät vaihtelevat riippuen paikkakuvauksesta: työ voi olla esimerkiksi opettajien
mentorointia ja koulutusta pedagogisten taitojen vahvistamiseksi, koulutustarpeiden
arviointia tai opinto-ohjauksen kehittämistä. Vapaaehtoisjaksot sijoittuvat vuodelle 2020
ja vaihtelevat kestoltaan 3-12 kuukauden välillä.
Jos lyhyempiaikainen vapaaehtoistyö kiinnostaa, haussa on myös osallistujat kolmen viikon
World Teacher –ohjelmaan, joka järjestetään Ugandassa ensi kesänä. Intensiivijakson aikana
noin kahdenkymmenen vapaaehtoisen opettajan ja rehtorin ryhmä kehittää paikallisten
opettajien pedagogista osaamista mentoroinnin ja yhteisten työpajojen avulla.
Hae 10.11. mennessä!
Katso kaikki avoimet paikat ja hae täältä:
https://www.opettajatilmanrajoja.fi/opettajat-maailmalla/paikkojen-kriteeri…
Hakukriteerit:
• vähintään 25 vuoden ikä
• opetusalan tutkinto suomalaisesta oppilaitoksesta ja kahden vuoden työkokemus
suomalaisessa koululaitoksessa
• hyvä suullinen ja kirjallinen englannin kielitaito (paikallisen kielen taito on etu)
• kansainvälinen kokemus, erityisesti toimimisesta ja/tai työskentelystä
kehitysmaaolosuhteissa on huomattava lisäetu
• hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja taito toimia eri sidosryhmien kanssa
• kulttuurienvälinen osaaminen, avoimuus, joustavuus, luovuus ja sopeutumiskyky
• taito jakaa pedagogisia taitoja ja omaa ammattitaitoa paikalliseen kontekstiin sopivalla
tavalla
• taito suunnitella työtä ja toteuttaa sitä tavoitteellisesti ottaen huomioon hankkeen ja
KUA:n tavoitteet ja strategiat
• hyvät viestintävalmiudet
• hyvä terveys
• hyvät stressinhallintataidot, kyky työskennellä fyysisesti ja henkisesti haastavissa
olosuhteissa myös vaatimattomissa olosuhteissa
• toimeksiannossa määritelty opetusalan erityisosaaminen
Lisätietoja:
www.opettajatilmanrajoja.fi
opettajatilmanrajoja@kua.fi<mailto:opettajatilmanrajoja@kua.fi>
Ystävällisin terveisin,
Suvi Aaltonen
Assistant, International Voluntary Work
+358 40 162 6010
suvi.aaltonen(a)kua.fi
FCA - Finn Church Aid
P.O. Box 210, Eteläranta 8, FI-00131 Helsinki, Finland
finnchurchaid.fi