MÄÄRÄAIKAINEN YLEISÖMANAGERI
Helinä Rautavaaran etnografisen museon säätiö etsii osaavaa ja innostunutta yleisömanageria koordinoimaan 1.6.2019-30.10-2020 ulkoministeriön tukemaa kaksivuotista globaalikasvatushanketta ”Yhteinen ilmasto. Globaalin ja lokaalin kohtaaminen Helinä Rautavaaran museossa” sekä hoitamaan viestintään, museon avoinnapitoon ja yleisötyöhön liittyviä muita tehtäviä.
Ulkoministeriön rahoittaman hankkeen teemoja ovat Agenda 2030:n mukaisesti ilmastonmuutos eri puolilla maailmaa, kestävä luonnonvarojen ja energian käyttö sekä niiden tuotanto ja teemoihin liittyvät naisten oikeudet. Hankkeella halutaan antaa monipuolinen kuva kehittyvistä valtioista ja lisätä kohderyhmien ymmärrystä ilmastonmuutoksen vaikutuksista kehityskysymyksiin. Hankkeen kohderyhmään kuuluvat alle kouluikäiset lapset, ala- ja yläkoululaiset, toisen asteen opiskelijat, erityisryhmät, perheet, seniorit ja museoyleisö.
Hankkeen aikana järjestetään museon kokoelman ja Vargha Bahagirin valokuvanäyttelyyn liittyen opastuksia, työpajoja ja tapahtumia. Niiden avulla käsitellään ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia Nepalissa, Intiassa, Indonesiassa, Lähi-Idässä ja Somaliassa. Lisäksi hankkeen aikana tarjotaan kouluille ilmastonmuutosta käsitteleviä pakopelejä, valjastetaan Espoon kaupunginkirjaston tapahtumabussi Välkky levittämään tietoa ilmastonmuutoksesta ja osallistutaan HelsinkiDesign –viikon lastentapahtumaan.
Yleisömanageri vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta ja hoitaa itse osan opastuksista ja työpajoista. Työhön kuuluu pajaohjaajien rekrytointi ja perehdytys, opastusten kirjoittaminen, tapahtumien tuottaminen, hankkeen hallinnointi ja talouden seuraaminen, yhteistyö kumppaneiden kanssa, palautteen kokoaminen, loppuraportin valmistaminen sekä viestintä. Yleisömanageri osallistuu myös hankkeeseen sisältyvän valokuvanäyttelyn tuottamiseen ja toimii näyttelytiimissä kehityspoliittisena ja pedagogisena asiantuntijana. Yleisömanagerin työajasta 80% menee hanketyöhön ja 20% muuhun museotoimintaan. Muut tehtävät liittyvät museon avoinnapitoon, asiakaspalveluun, muuhun yleisötyöhön ja viestintään.
Sinulla on:
• kokemusta kasvatuksellisten hankkeiden toteuttamisesta • kokemusta nuorten ja lasten ohjaamisesta tai opastamisesta • viestintäosaamista • soveltuva korkeakoulututkinto • sujuva suullinen ja kirjallinen suomen ja englannin kielen taito (muu kielitaito luetaan eduksi). • halu tehdä globaalikasvatusta Suomen ainoassa toimivassa etnografisessa museossa • kyky kohdata erilaisia asiakkaita
Lisäksi arvostamme:
• perehtyneisyyttä kehityspoliittisiin teemoihin (erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvin kysymyksiin) • kiinnostusta museon eritysalaa kohtaan • asiakaspalvelukokemusta
Työsuhde on määräaikainen ajalla 1.6.2019-30.10.2020. Viikoittainen työaika on 37,5 tuntia. Museo noudattaa Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n museoita koskevaa työehtosopimusta. Palkka muodostuu vaativuusluokan mukaan määräytyvästä tehtäväkohtaisesta palkasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta. Tehtäväkohtainen palkka asettuu vaativuusluokkaan 3. Tehtävä sisältää ilta- ja viikonlopputyötä sekä satunnaista matkustamista.
Helinä Rautavaaran etnografisen museon säätiön ylläpitämä Helinä Rautavaaran museo sijaitsee Entressen kauppakeskuksessa Espoossa. Suomen ainoan toimivan etnografisen museon taustayhteisöjä ovat Helsingin yliopisto, Suomen museoliitto, Suomen Antropologinen Seura ja Espoon kaupunki. Osallistavan yleisötyön, osallistavan näyttelytoiminnan ja osallistavan dokumentoinnin avulla museo on mukana rakentamassa kulttuurisesti moninaista Suomea ja sosiaalisesti oikeudenmukaista maailmaa. Museossa työskentelee vakinaisesti viisi museoammattilaista. Lähetä hakemus palkkatoiveineen ja cv 5.5.2019 mennessä sähköisesti: ilona.niinikangas@helinamuseo.fi
Lisätietoja 23.4. kello 9-10 ja 2.5. kello 11-12: Ilona Niinikangas, museonjohtaja, p. 046 8511 815
globaalikasvatus@lists.fingo.fi