Kouluyhteistyön korkeakouluharjoittelija Suomen Punaisen Ristin keskustoimistoon
Haemme Suomen Punaisen Ristin keskustoimistoon, vapaaehtois- ja nuorisoyksikköön
kouluyhteistyön korkeakouluharjoittelijaa kolmeksi kuukaudeksi tammikuun 2020 alusta
alkaen. Työharjoittelussa Punaisella Ristillä pääset tutustumaan monipuolisesti ison
järjestön toimintaan ja osaksi auttamisen ketjua.
Kouluyhteistyön harjoittelijan tehtävänä on kehittää ja tukea Suomen Punaisen Ristin
kouluyhteistyötä ja nuorisotoimintaa. Tehtävän ydintä on uuden, digitaalisen
oppimateriaaliportaalin rakentaminen, päivitys ja markkinointi. Tehtävä sisältää myös itse
oppimateriaalien päivitystä uuteen opetussuunnitelmaan ja eri luokka-asteille sopivaksi.
Harjoittelijan tehtäviin voi myös sisältyä opettajien koulutuspäivissä vierailuja sekä
Punaisen Ristin kouluyhteistyöstä viestiminen järjestön eri tilaisuuksissa ja kanavissa.
Harjoittelijan osaamisalueet määrittävät mahdolliset muut tehtävät.
Etsimme oma-aloitteista, itsenäiseen työhön pystyvää ja idearikasta tulevaa kasvatus- ja
opetusalan ammattilaista, joka osaa organisoida omaa työtään ja laittaa tehtäviä
tärkeysjärjestykseen. Lisäksi on tärkeää, että harjoittelija pystyy myös varsinaiseen
sisällöntuotantoon ja toteuttamaan suunnitelmia käytännössä.
Toimistomme sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingissä Tehtaankadulla. Perehdytämme
tehtävään ja tuemme sinua siinä. Odotamme kuitenkin oma-aloitteisuutta, huolellisuutta,
kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä IT-valmiuksia ja taitoa käyttää sosiaalista mediaa
sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Edellytämme valitulta henkilöltä Punaisen Ristin arvojen
kunnioitusta. Toivomme tehtävään hakijoita eri taustoista ja sukupuolista. Ruotsin kielen
taito katsotaan eduksi.
Harjoittelu alkaa joustavasti tammikuun alussa ja jatkuu maalis-huhtikuulle 2020.
Harjoittelu vaatii jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä sekä kotimaan matkustamista.
Jos kiinnostuit paikasta, lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 15.11. mennessä ja
harjoittelupaikkaan mahdollisesti liittyvät kysymykset 8.11. mennessä osoitteeseen
johanna.korkeamaki(a)redcross.fi. Mahdolliset haastattelut pidetään viikolla 47.
Ajankohta ja kesto: Tammikuun alku 2020 - 3 kk
Työn luonne: Harjoittelu
Harjoittelijoiden määrä: 1
Sijainti: Tehtaankatu 1 a, Helsinki
Viimeinen hakupäivä: 15.11.2019
Terveisin,
Johanna Korkeamäki
Koulu-ja oppilaitosyhteistyön koordinaattori
Suomen Punainen Risti, Keskustoimisto
Tehtaankatu 1a, PL 168, 00141 Helsinki
Puhelin 040 635 4368
[
http://intra.redcross.fi/sites/intra.redcross.fi/files/SPR_Nalkapaiva2019_a…]