Ulkoministeriö on julkaissut päätökset kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustuesta vuosille 2021-2022
Ulkoministeriö on myöntänyt kansalaisjärjestöille viestintä- ja globaalikasvatustukea yhteensä 2,17 miljoonaa vuosille 2021-2022. Tukea hankkeisiinsa sai tällä hakukierroksella 19 järjestöä. Hankkeet keskittyvät globaalikasvatukseen, kehitysviestintään ja vastuullisen liiketoiminnan edistämiseen. Rahoitettavat hankkeet käsittelevät muassa syrjintään puuttumista, ilmastonmuutosta, tasa-arvoa sekä rauhanomaisten ja toimivien yhteiskuntien ja ihmisoikeuksien edistämistä.
Ulkoministeriö vastaanotti syyskuussa 2020 päättyneessä haussa 27 hakemusta. Järjestöt hakivat tukea yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa. Tällä hakukierroksella tukea myönnettiin 2,17 miljoonaa euroa, joka on noin 770 000 euroa enemmän kuin vuoden 2018 hakukierroksella.
VGK-tuella rahoitettavat hankkeet ja lisätietoa: https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/ulkominis...
VGK-tuen lisäksi Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä kaksi miljoonaa euroa toiminta-avustusta suomalaisten YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen perustoimintaan sekä viestintä- ja globaalikasvatustyöhön. Tukea sai tällä hakukierroksella kuusi järjestöä.
Lisätietoa toiminta-avustuksista suomalaisille YK-taustaisille kansalaisjärjestöille: https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/ulkominis...
Onnittelut kaikille tukea saaneille järjestöille!
Anna Kivimäki-Pelluz Asiantuntija, globaalikasvatus | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry +358 50 317 6697 | anna.kivimaki-pelluz@fingo.fimailto:anna.kivimaki-pelluz@fingo.fi twitter.com/annakivimaki_
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään. viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa fingo.fihttp://www.fingo.fi/ | Facebookhttps://www.facebook.com/FingoFi/ | Twitterhttps://twitter.com/FingoFi | LinkedInhttps://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/
Kepa ja Kehys ovat nyt Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.