Nuorten timantti on täällä taas!
Haluamme kutsua kouluryhmäsi seuraamaan Nuorten timantti -tapahtumaa. Tapahtuman voi katsoa tallenteelta jälkikäteen tai suorana striiminä perjantaina 6.5. klo 13–14 luokan kanssa.
13–18-vuotiaille oppilas- ja opiskelijaryhmille suunnattu vaikuttamistapahtuma kannustaa nuoria pohtimaan, miten rakentaa hyvää keskustelukulttuuria. Tänä vuonna Nuorten timantti on osa Ylen Hyvin sanottu<https://yle.fi/aihe/hyvin-sanottu> -kampanjaa. Muun muassa kuuntelemisen taitoa, mokaamista somessa ja sananvapautta pohditaan paneelikeskustelussa yhdessä upeiden puhujien kanssa!
Nuorten timantti sopii parhaiten yläkoulun ja toisen asteen opetukseen. Tapahtumassa ja oppimateriaalissa nousevat esiin myös monet laaja-alaisen osaamisen tavoitteet. Siksi tapahtumaan osallistuminen sopii useisiin oppiaineisiin ja osaksi monialaisia oppimiskokonaisuuksia
Livelähetyksen juontajina toimivat Planin toiminnassa mukana olevat nuoret.
Paneelikeskustelussa upeat vieraat nostavat monipuolisesti esiin hyvän keskustelukulttuurin edellytyksiä:
Isaac Sene on monipuolinen artisti, joka peräänkuuluttaa ihmisten moninaisuutta. Isaac käsittelee musiikissaan monipuolisesti aiheita laidasta laitaan, unohtamatta hauskanpitoa! Kirsikkana kakun päällä kuulet livenä Isaac Senen musiikkiesityksen!
Zahra Karimy on ihmisoikeuksien ja tyttöjen oikeuksien puolustaja, Planin toimija ja toimittaja. Aktivistina Zahra on ottanut julkisesti kantaa muun muassa häirinnästä vapaan sosiaalisen median puolesta ja vihapuhetta vastaan.
Aurora Blomberg on Planin ilmastotsemppari, ja hän on ollut aktiivinen myös Elokapinassa. Paneelissa Aurora pohtii muun muassa sitä, miten ilmastokriisistä voidaan puhua ilman turhaa vastakkainasettelua.
Tapahtumaan liittyy vaikuttava tehtäväpaketti oppilaille ja opiskelijayhmille, ja se julkaistaan vapaaseen käyttöön lähempänä tapahtumaa.
Nuorten timantti on nähtävissä myös jälkikäteen, jolloin se on helppo ottaa osaksi opetusta. Oikeudet lähetykseen saat ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistuminen tapahtumaan on maksuton eikä osallistujamäärää ole rajattu. Ilmoita kouluryhmääsi tapahtumaan osoitteessa www.plan.fi/nuortentimantti<http://www.plan.fi/nuortentimantti>
Tapahtuman FB-sivun löydät täältä: https://www.facebook.com/events/1417612642009100<https://www.facebook.com/events/1417612642009100>
Emmi Uutela
Nuorten toiminnan suunnittelija
Plan International Suomi
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki
Tel: +358 41 452 8732
Email: emmi.uutela(a)plan.fi<mailto:emmi.uutela@plan.fi>
________________________________
Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.
The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.
For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.
Plan International Finland: registered in Finland no. 1498487-2.
Registered address: Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland
________________________________
Finland Disclaimer Tag
Helsinki Cine Aasia 5.-8.5.2022, Kino Regina, Orion & Kinopalatsi
Suomen ainoa aasialaisen nykyelokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia juhlii 10. juhlavuottaan! Festivaali järjestetään torstaista sunnuntaihin 5.-8.5.2022 Kino Reginassa, Orionissa ja uutena teatterina Kinopalatsissa. Suomen ensi-iltansa saa jälleen 20 uutta itä- ja kaakkoisaasialaista elokuvaa kahdeksasta eri maasta.
Avajaiselokuvana nähdään torstaina 5.5. klo 17 Kino Reginassa thaimaalainen Anatomy of Time (2021), joka jatkaa ohjaajalle ominaista pureutumista aikaan ja Thaimaan historiaan, sen ihmisten traagisiin kohtaloihin ja menetyksen tunteeseen runollisen hitaan kerronnan kautta. Elokuva palkittiin TOKYO FILMeX 2021 -festivaalin pääpalkinnolla.
Vuoden 2018 avajaiselokuvan The Seen and Unseen (2017) indonesialaisohjaajalta Kamila Andinilta nähdään ohjelmistossa kaksi tuoretta elokuvaa. Nuoren tytön elämänvalintoja kuvaava Yuni (2021) palkittiin Toronton elokuvajuhlilla ohjaajavisiota painottavalla Platform-palkinnolla ja Indonesian historian eri vaiheisiin linkittyvä vaikuttava naistarina Before, Now & Then (2022) sai ensi-iltansa vuoden 2022 Berlinalen pääkilpasarjassa.
Japanilaisohjaaja Ogigami Naokon uusin elokuva Riverside Mukolitta (2021) on yksi festivaalin monipuolisesta japanilaisohjelmistosta. Naisohjaaja on tullut Suomessa monille tutuksi Punavuoreen sijoittuneesta Ruokala Lokki (2006) elokuvastaan ja omintakeisista lämminhenkisistä henkilöhahmoistaan. Hän vieraili Suomessa viimeksi vuonna 2019 elokuviensa retrospektiivin yhteydessä. Toisenlainen kulma Japaniin löytyy puolestaan mm. elokuvasta Onoda: 10 000 Nights in the Jungle (2021). Kyseessä on tositarina japanilaisesta erikoisjoukkojen sotilaasta, joka uskoi Japanin Tyynenmeren sodan jatkuvan ja taisteli Filippiineillä aina vuoteen 1974 asti. Näytökseen liittyy keskustelu japanilaisesta nationalismista.
Turvapaikanhakijoiden tilannetta luotaa japanilaiselokuva My Small Land (2021). Ohjaaja Emma Kawawada kuvaa aihetta kurditaustaisen lukiolaistytön kautta, jonka perhe joutuu vaikeuksiin, kun isän oleskeluviisumi perutaan.
Filippiinien yhteiskunnan korruptiota valottaneen Erik Mattin toimintajännärin On the Jobin (HCA 2015) jatko-osa On the Job: The Missing 8 (2021) on Venetsian elokuvajuhlien pääsarjassa kisannut kolme- ja puolituntinen intensiivinen eepos, joka pureutuu median asemaan Filippiineillä Sicariomaisissa tunnelmissa. Elokuvaa ennen järjestetään näkökulmakeskustelu aiheesta Toimittajat ilman rajoja kanssa ja jokaisesta elokuvaan myydystä lipusta lahjoitetaan 1 € järjestölle.
Ohjelmistossa nähdään myös mm. karismaattisen Hongkong-tähden Anita Muin elämänkertaelokuva Anita (2021) ja sen yhteydessä keskustelu Hongkongin viihdeteollisuuden 1980-90-lukujen kulta-ajasta ja kehityksestä sen jälkeen. Keskusteluohjelmaan kuuluu myös katsaus kiinalaisen riippumattoman elokuvan tilaan Chinese Independent Film Archiven tutkijan kanssa elokuvan Ripples of Life (2021) jälkeen sekä keskustelu K-pop-kulttuurin suosiosta Suomessa.
Helsinki Cine Aasian vuoden 2022 koko ohjelmisto löytyy netistä www.helsinkicineaasia.fi/ohjelmisto ja lipunmyynti on käynnissä samalla sivustolla. Festivaalin aikana lippuja voi ostaa myös elokuvien esityspaikoilta Kinopalatsista, Kino Reginasta ja Orionista.
www.helsinkicineaasia.fiwww.facebook.com/HelsinkiCineAasiawww.instagram.com/HelsinkiCineAasia
Eija Niskanen
Programming director
Helsinki Cine Aasia
www.helsinkicineaasia.fi
+35850 3553189
Hei sinä globaalikasvatuksen osaaja ja globaalikasvatustyötäsi aloittava, tämä on sinulle:
Tervetuloa mukaan oppimismatkalle kohti uudistuvaa globaalikasvatusta, aloitamme yhteisen matkan nyt toukokuussa! Syvyyttä uudistuvaan globaalikasvatukseen -oppimiskokonaisuudessa hyödynnetään taustamateriaalina Fingon Globaalikasvatuksen verkkokurssia<https://fingo.fi/palvelut/koulutus/verkkokurssit/globaalikasvatuksen-verkko…>, jonka oppeja kukin osallistuja soveltaa työpajoissa oman järjestönsä globaalikasvatustyöhön.
Työpajoissa syvennytään muun muassa kriittisen globaalikasvatuksen ytimeen, beyond-ajatteluun, arvoihin, muutokseen, kumppanuuksiin ja antirasistiseen globaalikasvatukseen. Myöhemmin syksyllä järjestettävät työpajat käsittelevät muun muassa hankkeiden seurantaa ja vaikuttavuutta.
Lue lisää koulutuskokonaisuudesta täällä<https://fingo.fi/syvyytta-uudistuvaan-globaalikasvatukseen/>, tästä et halua jäädä paitsi. Tervetuloa mukaan!
Annan mielelläni lisätietoja.
Ystävällisin terveisin
Anni Vihriälä
Asiantuntija, oppiminen
Oppimisyksikkö| Fingo
+358 50 317 6738 | anni.vihriala(a)fingo.fi<mailto:anni.vihriala@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi>
Maailma kylässä -festivaali
Tiedote 21.4.2022
In English, please scroll down
[A picture containing logo Description automatically generated]
Tuure Kilpeläinen, SUAD, taidetta ja elokuvia Maailma kylässä -ohjelmistoon
Toukokuun viimeisellä viikolla järjestettävä Maailma kylässä -festivaali täydentää ohjelmistoaan kovilla kotimaisilla keikoilla, taideohjelmalla, elokuvilla sekä näytteilleasettajien Mahdollisuuksien torilla. Ilmaistapahtuman ohjelmaa järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti monessa eri paikassa Helsingissä: Allas Sea Poolilla, Kauppatorilla, Tiivistämössä, Temppeliaukion kirkossa sekä Kino Reginassa. Osa ohjelmasta toteutetaan virtuaalisesti verkossa.
Maailma kylässä -festivaalin keikkakokonaisuus Allas Sea Poolilla sunnuntaina 29.5. täydentyy kahdella kovalla kotimaisella nimellä. Yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, jää kesän jälkeen pitkälle tauolle, joten Maailma kylässä -keikka on yksi viimeisistä mahdollisuuksista nähdä yhtye.
Altaan sunnuntaikeikkojen toinen täydennys on kriitikoiden ylistämä laulaja-lauluntekijä SUAD, jonka musiikki liikkuu dark popin ja indierockin tummanpuhuvissa ja tunteikkaissa sävyissä. Ennen soolouraa indiehelmi SUADin laulua kuultiin esimerkiksi Uuden Fantasian, Jaakko Eino Kalevin ja Freemanin levyillä.
Elokuvanäytös Kino Reginassa ja kaksi leffaa Online Cinemaan
Maailma kylässä -festivaalin ohjelma täydentyy elokuvanäytöksellä Kino Reginassa, jonne Euroopan unioni tuo tanskalaisen dokumentaarisen animaation Pako (2021). Keskiviikkona 25.5. klo 13-16 nähtävä elokuva on saanut kolme Oscar-ehdokkuutta ja on parhaillaan LUX-palkintoehdokkaana. Elokuvaa ennen keskustellaan EU:n roolista Ukrainan pakolaisten auttamiseksi.
Maanantaista sunnuntaihin 23.-29.5. avoinna oleva Online Cinema täydentyy kahdella dokumenttielokuvalla. Luomakunnan vartijat (2022) on kansainvälisesti palkitun ohjaaja Iiris Härmän kiehtova tarina ihmiskunnan kehdosta, ikiaikaisista lauluista, paimentolaisten selviytymistaistelusta, kadonneista eläimistä, heimosodista ja esihistoriallisista fossiileista.
Suomen ensi-iltansa Maailma kylässä -festivaalilla saavassa Into the Ice -elokuvassa (2022) ohjaaja Lars Henrik Ostenfeld seuraa kolmen uraauurtavan jäätikkötutkijan tutkimusmatkaa Grönlannin sisämaan jäätiköille. Visuaalisesti häikäisevässä elokuvassa Ostenfeld ja tutkija Alun Hubbard laskeutuvat 180 metrin syvyyteen jään sisään ymmärtääkseen paremmin ilmastonmuutoksen seurauksia.
Taidetta, dj-musiikkia ja kestävän kehityksen Mahdollisuuksien tori
Allas Sea Poolilla voi keikkojen lisäksi osallistua Pölyttäjän paratiisi -taideteoksen toteuttamiseen. Aalto-yliopisto Juniorin non-stop-työpajassa valmistetaan tekstiilijätteestä kävijöiden yhteinen niitty ja puhutaan pölyttäjien sekä niittyjen tärkeydestä.
Tiivistämöön pystytettävä Samanarvoinen elämäni -näyttely tuo välähdyksiä tavallisten bangladeshilaisten arjesta. Kansainvälisesti palkitun valokuvaaja GMB Akashin kuvia on julkaistu muun muassa The Guardianissa, Voguessa ja Timessa. Lauantaina ja sunnuntaina Tiivistämössä toimii myös Elephant Lounge, jossa voi rentoutua dj-musiikin, virvokkeiden ja ruuan ääressä. Lauantaina terassilla esiintyy nouseva räppärikyky NaharY.
Kestävän kehityksen toimijoita esittelevällä Mahdollisuuksien torilla on reilut 50 näytteilleasettajaa järjestöistä viranomaisiin ja yrityksiin sunnuntaina 29.5. Kauppatorilla. Mukana ovat festivaalin pääjärjestäjä Fingo sekä Maailman Kuvalehti, Kirkko Helsingissä, ulkoministeriö, YK-liitto, Sosped-säätiön Mieletöntä Valoa ja lukuisia muita järjestöjä. Mahdollisuuksien tori tarjoaa innostavaa tekemistä ja tietoa ihmisoikeuksista, rauhantyöstä, ilmasto- ja ympäristökysymyksistä, eläinten oikeuksista, kehitysyhteistyöstä, politiikasta sekä vapaaehtoistyöstä.
Mahdollisuuksien torilla sijaitsevassa Ernie's Pop Up Spassa voi nauttia taiteellisista terapioista, kokonaisvaltaisesta hiustenhoidosta ja spa-spektaakkelista. Taiteilija Ernest Truely on kehittänyt performanssiaan kansainvälisillä festivaaleilla, kulttuuritapahtumissa ja kaduilla vuodesta 2015.
Maailma kylässä 23.-29.5.2022, Helsinki & maailmakylassa.fi
Online Cinema maailmakylassa.fi ma 23.5. klo 10 - su 29.5. klo 23. Elokuvaohjelmisto.
Kino Regina ke 25.5. klo 13-16. Keskustelu ja elokuva.
Tiivistämö Live la 28.5. 11-23, su 29.5. 11-19. Puheohjelmaa, iltakonsertti, taidenäyttely, dj-terassi.
Online maailmakylassa.fi la 28.5. 11-19, su 29.5. 11-18. Puheohjelmaa.
Allas Sea Pool su 29.5. 11-20. Konsertteja ja taidetta.
Kauppatori su 29.5. 11-19. Mahdollisuuksien tori ja taidetta.
Temppeliaukion kirkko su 29.5. 18-19. Konsertti.
Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.
Lue lisää ohjelmasta<https://www.maailmakylassa.fi/ohjelma/> >>
Tutustu Mahdollisuuksien torin näytteilleasettajiin<https://www.maailmakylassa.fi/mahdollisuuksien-tori/> >>
Lisätiedot
Viestintäpäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi(a)fingo.fi<mailto:nelli.korpi@fingo.fi>, +358 50 317 6698
Ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski(a)fingo.fi<mailto:johanna.eurakoski@fingo.fi>, +358 50 317 6696
Pressikuvat Flickristä<https://www.flickr.com/photos/kepa-ry/albums/72177720296276880>
<https://www.maailmakylassa.fi>Facebook
<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>Twitter
Instagram
<https://twitter.com/maailmakylassa>#MaailmaKylässä
Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen kulttuurifestivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 23.-29.5.2022 Helsingissä ja verkossa teemalla Planeettamme rajat. Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs Fingo<https://www.fingo.fi/> ry, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Pääyhteistyökumppanit ovat Kirkko Helsingissä<https://www.helsinginseurakunnat.fi/>, ulkoministeriö<https://um.fi/etusivu>, Euroopan komission Suomen-edustusto<https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi> ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto<https://www.europarl.europa.eu/finland/fi/home.html> sekä Maailman Kuvalehti<https://www.maailmankuvalehti.fi/>.
World Village Festival
Press release 21.4.2022
Tuure Kilpeläinen, SUAD, art and films added to World Village Festival lineup
Organised during the last week of May, the World Village Festival lineup is expanding with the addition of great Finnish gigs, art programme, films and Market of Possibilities exhibitors. This year will see the programme of the free event brought to you exceptionally on multiple venues in Helsinki: Allas Sea Pool, Market Square, Tiivistämö event venue, Temppeliaukio Church and Kino Regina. Some of the programme will be produced virtually online.
Two top Finnish names have been added to the World Village Festival music lineup at Allas Sea Pool on Sunday 29 May. One of Finland's most popular bands, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani will take a long break after the summer, so their gig at the World Village Festival will be one of the last opportunities to see them live.
The other addition to the Sunday gigs at Allas Sea Pool is the critically acclaimed singer-songwriter SUAD, whose music moves between brooding dark pop and indie rock with intense emotionality. Before going solo, the indie pearl SUAD was heard singing on albums of groups and artists including Uusi Fantasia, Jaakko Eino Kalevi and Freeman.
Film screening at Kino Regina and two more films at Online Cinema
The World Village Festival programme will expand with the screening of the Danish animated documentary Flee (2021) at Kino Regina on Wednesday 25 May from 13.00 to 16.00. The film was nominated for three Oscars and is currently nominated for the 2022 LUX Audience Award. The pre-screening discussion will be themed on the EU's role to help Ukrainian refugees.
Open from Monday to Sunday 23-29 May, the Online Cinema will feature another two new documentaries. Shepherds of the Earth (2022) by international award-winning Finnish director Iiris Härmä tells a fascinating story about the Cradle of Humankind, ancient songs, the nomadic people's struggle to survive, lost animals, tribal wards and prehistoric fossils.
Premiering in Finland at the World Village Festival, Into the Ice (2022) follows director Lars Henrik Ostenfeld on his travels with three pioneering glaciologists into the inland ice of Greenland. The visually stunning documentary shows Ostenfeld and Professor Alun Hubbard descend 180 metres into the ice to better understand the consequences of climate change.
Art, DJs and Market of Possibilities for sustainable development
Besides the music gigs, at Allas Sea Pool you will also be able to take part in creating a collaborative work of art - Pollinator Paradise. The non-stop Aalto University Junior workshop will involve festivalgoers using textile waste to create a meadow and will also feature discussions about the significance of pollinators and meadows.
Produced at the Tiivistämö event venue, My Equal Life is an exhibition that provides glimpses into the everyday lives of ordinary people in Bangladesh. The work of internationally awarded photographer GMB Akash has been featured in publications including The Guardian, Vogue and Time. On Saturday and Sunday, Tiivistämö will also feature the Elephant Lounge, where you can relax to the tunes played by DJs and enjoy drinks and food. Saturday will also see the rising rap talent NaharY perform on the terrace.
Showcasing sustainable development actors, the Market of Possibilities will bring more than 50 exhibitors from CSOs to authorities and enterprises to Helsinki's Market Square on Sunday 29 May. Organisations taking part include the Festival's main organiser, Fingo, as well as the Maailman Kuvalehti magazine, the Church in Helsinki, the Finnish Ministry for Foreign Affairs, UN Association of Finland, the Sosped Foundation's Mieletöntä Value (Epic Light) programme and many more. The Market of Possibilities offers inspiring things to do as well as information about human rights, peace work, climate and environmental issues, animal rights, development cooperation, policy, and volunteering.
The Market of Possibilities will also feature Ernie's Pop Up Spa where you can treat yourself to artistic therapies, holistic haircare and a spa spectacle. Artist Ernest Truely has developed his performance at international festivals, cultural events as well as on the street since 2015.
World Village Festival 23.-29.5.2022, Helsinki & worldvillage.fi
Online Cinema maailmakylassa.fi 23.-29.5. Films.
Kino Regina ke 25.5. 13-16. A film and a discussion.
Tiivistämö Live 28.5. 11-23, 29.5. 11-19. Talks and discussions, evening concert, art exhibition, terrace.
Online maailmakylassa.fi 28.5. 11-19, 29.5. 11-18. Talks and discussions.
Allas Sea Pool 29.5. 11-20. Concerts and art.
Market Square 29.5. 11-19. Market of Possibilities and art.
Temppeliaukio Church 29.5. 18-19. A concert.
Read more about the programme<https://www.maailmakylassa.fi/en/programme/> >>
Check out the Market of Possibilities<https://www.maailmakylassa.fi/en/market-of-possibilities/> >>
More information
Communications manager: Nelli Korpi, nelli.korpi(a)fingo.fi<mailto:nelli.korpi@fingo.fi>, +358 50 317 6698
Programme manager: Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski(a)fingo.fi<mailto:johanna.eurakoski@fingo.fi>, +358 50 317 6696
Press photos<https://www.flickr.com/photos/kepa-ry/albums/72177720296276880>
Worldvillage.fi<https://www.maailmakylassa.fi/en/in-english/>
<https://www.maailmakylassa.fi/>Facebook<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>
<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>Twitter<https://twitter.com/maailmakylassa>
<https://twitter.com/maailmakylassa>Instagram<https://www.instagram.com/maailmakylassa/>
#WorldVillageFestival
World Village Festival is Finland's leading event for global action for the whole family, an admission free cultural festival, and a trade fair for sustainable development. The event will be organized in Helsinki and online 23.-29.5.2022 with "The boundaries of our planet" as the theme. The main organizer is Finnish Development NGOs Fingo<https://www.fingo.fi/>. The main partners of the festival are the Helsinki Federation of Parishes<https://www.helsinginseurakunnat.fi/>, the Ministry for Foreign Affairs<https://um.fi/frontpage>, the European Commission Representation in Finland<https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi>, the European Parliament Liaison Office in Finland<https://www.europarl.europa.eu/finland/fi/home.html> and the Maailman Kuvalehti<https://www.maailmankuvalehti.fi/> magazine.
Kehityspolitiikan murros: Näkökulmia kehitysyhteistyön ja -politiikan muutokseen ja muuttuvaan maailmaan
Fingon ja Kehityspoliittisen toimikunnan yhdessä järjestämä webinaari maanantaina 2.5.2022 klo 14-16 Zoomissa
Maailmaa ravistelee moni samanaikainen kriisi, kuten biodiversiteettikato ja ilmastokriisi, sodat, terveysuhat pandemiasta antibioottiresistenssiin, hyökkäykset ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastaan, ja energiakriisi. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa kriiseihin tarvitaan yhteisiä ratkaisuja.
Kehityspolitiikalla on tärkeä rooli, osana muita politiikan toimialoja, vastata näihin kriiseihin. Muuttuvassa toimintaympäristössä siihen kohdistuu uusia odotuksia. Black Lives Matter, dekolonisaatio ja lokalisaatio keskustelut vahvistuvat, myös kehityspolitiikan kentällä, vaatien, ettei kehityspolitiikalla saa vahvistaa rakenteellista eriarvoisuutta.
Mitä tämä tarkoittaa? Miltä kehityspolitiikan tulevaisuus näyttää? Miten se vaikuttaa erilaisiin toimijoihin? Näihin kysymyksiin pureudutaan kahdessa Fingon ja Kehityspoliittisen toimikunnan yhdessä järjestämässä webinaarissa.
Tervetuloa pohtimaan ja keskustelemaan kehityspolitiikan murroksesta!
Ilmoittaudu mukaan to 28.4. klo 16 mennessä: https://forms.office.com/r/sjkHtLHR2e
Tilaisuus järjestetään Zoomissa ja osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille.
Ohjelma
14:00 Avaus ja tervetulosanat - Moderaattori: Anni Valtonen, Maailman Kuvalehden päätoimittaja, Fingo
14:10 Suomen kehitysyhteistyön jatkumot, muutokset ja ristipaineet - Marikki Karhu, Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri
14:25 Kehitysyhteistyö ristiriitaisten paineiden alla - Eija Ranta, Helsingin yliopisto
Yksityissektorin rooli tulevaisuudessa - Juho Uusihakala, Finnfund
Kansalaisjärjestöjen globaalin yhteistyön tulevaisuus - Tiina Kontinen, Jyväskylän yliopisto
15:00 Kysymykset ja keskustelua
15:45 Lopetussanat
Silla Ristimäki
Asiantuntija, kehityspolitiikka
+358 50 3176702 | silla.ristimaki(a)fingo.fi<mailto:silla.ristimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Suomenkielisen tekstin löydät viestin lopusta.
Är du intresserad av att främja ungdomars inkludering i form av organisationsarbete? Vill du fördjupa dig i global fostran och vara delaktig i verkningsfull svenskspråkig skolverksamhet? Sök då tjänsten som koordinator för Dagsverke rf:s svenskspråkiga skolsamarbeten!
Dagsverke rf är en expertorganisation för utvecklingssamarbeten och global fostran. Vår globala fostran främjar likaberättigande och mänskliga rättigheter, strävar efter att avverka stereotypier och uppmuntrar ungdomar till att vara aktiva globala medborgare. Vi genomför årligen hundratals workshoppar om global fostran för grundskole- och gymnasieelever i hela Finland. Som koordinator för Dagsverkes skolsamarbeten erbjuder du workshoppar till läroanstalter, ansvarar för att samordna skolbesöksverksamheten och stödjer Dagsverkes volontära skolbesökarna i deras arbete.
Vi söker en koordinator för svenskspråkigt skolsamarbete till läsåret 2022–2023 för att stärka och utveckla Dagsverkes svenskspråkiga globala utbildningsverksamhet.
I arbetsuppgifterna ingår att:
* Koordinera svenskspråkiga skolbesök och ansvara för kontakten med läroanstalter
* handleda och erbjuda stöd till volontära skolbesökare
* leda svenskspråkiga workshoppar på läroanstalter, t.ex. om ungdomars inkludering och möjligheter att påverka eller om barnets rättigheter
* producera svenskspråkigt kommunikationsmaterial för Dagsverkes kanaler på sociala medier
* representera Dagsverke rf vid svenskspråkiga evenemang
* delta i uppföljning, utvärdering och utveckling av Dagsverkes skolbesöksverksamhet
.
Anställningsförhållandet är tidsbundet från 8.8.2022 till 31.5.2023. Arbetet sker på timbasis med en lön på 11,36 €/h. Beroende på din aktivitet är antalet timmar 10–40 h/månad. Rese- och telefonkostnader som ingår i arbetet ersätts. Som koordinator arbetar du i ett team med fem andra koordinerare. Som koordinerare kan bo och arbeta var som helst i Finland. Koordinatorn får en introducerande skolning till arbetet och därutöver regelbunden handledning av Dagsverke rf:s planerare i global fostran.
Vi söker en koordinator med:
* en självständig och initiativtagande arbetsinställning
* aktiv attityd vad gäller kontakten med skolor
* förmåga att inspirera och motivera elever och volontära skolbesökare
* utmärkt svenska och god muntlig och skriftlig förmåga i finska
* beredskap att själv genomföra svenskspråkiga workshoppar om global fostran i skolor
* dessutom ser vi personlig erfarenhet av volontärarbete och kunskap om skolvärlden och global fostran som meriterande.
Om du blir vald är du skyldig att närvara vid skolningar 8.8. och 3.–4.9. under vilka koordinatorns arbetsuppgifter, Dagsverkes kampanj för läsåret 2022–2023 samt Dagsverkes globala fostran och skolbesöksverksamhet introduceras. Dessutom måste du kunna binda dig till tjänsten för hela läsåret 2022–2023.
Vi välkomnar sökande av alla åldrar, kön, funktionsvariationer och från olika kulturella och andra minoriteter. Deltidsuppdraget är idealiskt för exempelvis studeranden.
Skicka din ansökan och CV senast den 8.5.2022 till aura.alarto(a)taksvarkki.fi
Intervjuer kommer att hållas på distans under veckorna 20 och 21 och valet kommer att offentliggöras senast den 1.6.
För frågor eller tilläggsinfo, hör av dig till:
Aura Alarto
Planerare i global fostran
aura.alarto(a)taksvarkki.fi
tel. 050348 5668
//
Taksvärkki ry hakee ruotsinkielisen kouluyhteistyön koordinaattoria!
Kiinnostaako sinua järjestötyö nuorten osallisuuden edistämisen parissa? Haluatko oppia globaalikasvatuksesta ja olla mukana toteuttamassa vaikuttavaa ruotsinkielistä kouluvierailutoimintaa? Hae Taksvärkki ry:n ruotsinkielisen kouluyhteistyön koordinaattoriksi!
Taksvärkki ry on kehitysyhteistyön ja globaalikasvatuksen asiantuntijajärjestö. Globaalikasvatuksemme edistää yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia, herättelee purkamaan stereotypioita ja kannustaa nuoria toimimaan aktiivisina maailmankansalaisina. Ohjaamme vuosittain satoja toiminnallisia globaalikasvatuksen työpajoja peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille eri puolilla Suomea. Kouluyhteistyön koordinaattorit tarjoavat Taksvärkin työpajoja oppilaitoksille, vastaavat kouluvierailutoiminnan koordinoinnista ja tukevat vapaaehtoisia kouluvierailijoita työssään.
Haemme lukuvuodeksi 2022–2023 ruotsinkielisen kouluyhteistyön koordinaattoria vahvistamaan ja kehittämään Taksvärkin ruotsinkielistä globaalikasvatustoimintaa.
Ruotsinkielisen kouluyhteistyön koordinaattorin työtehtäviin kuuluu:
* ruotsinkielisten kouluvierailuiden koordinointi ja yhteydenpito oppilaitoksiin
* vapaaehtoisten kouluvierailijoiden ohjaus ja tukeminen
* ruotsinkielisten työpajojen ohjaaminen oppilaitoksissa mm. nuorten osallisuuteen ja vaikuttamiseen sekä lapsen oikeuksiin liittyen
* ruotsinkielisen viestintämateriaalin tuottaminen Taksvärkin sosiaalisen median kanaviin
* Taksvärkin edustaminen ruotsinkielisissä tapahtumissa
* Taksvärkin kouluvierailutoiminnan seurantaan, arviointiin ja kehittämiseen osallistuminen
Työsuhde on määräaikainen ajanjaksolle 8.8.2022–31.05.2023. Työ on tuntiperusteista, ja siitä maksetaan palkkaa 11,36 €/h. Tunteja kertyy oman aktiivisuuden mukaan 10–40 h/kk. Työhön ja koulutuksiin liittyvät matka- ja puhelinkulut korvataan. Koordinaattori työskentelee viiden kouluyhteistyön koordinaattorin tiimissä. Koordinaattori voi asua ja työskennellä missäpäin Suomea tahansa. Koordinaattori saa tehtäväänsä perehdytyksen sekä säännöllistä ohjausta Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelijalta.
Tehtävässä onnistuakseen koordinaattori tarvitsee:
* itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta
* reipasta asennetta koulujen kontaktointiin
* kykyä innostaa ja motivoida oppilaita ja vapaaehtoisia kouluvierailijoita
* erinomaisia ruotsin kielen ja hyviä suomen kielen suullisia ja kirjallisia taitoja
* valmiutta ohjata ruotsinkielisiä globaalikasvatuksen työpajoja kouluissa myös itse
* Lisäksi eduksi katsomme omakohtaisen kokemuksen vapaaehtoistyöstä sekä tuntemusta koulumaailmasta ja globaalikasvatuksesta.
Valitun henkilön edellytetään osallistuvan 8.8. ja 3.–4.9. järjestettäviin perehdytyksiin, joiden aikana tutustutaan koordinaattorin työtehtäviin, lukuvuoden 2022–2023 Taksvärkki-kampanjaan sekä Taksvärkin globaalikasvatukseen ja kouluvierailutoimintaan. Valittujen henkilöjen tulee sitoutua tehtävään koko lukuvuodeksi 2022–2023.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia, vammaisia sekä eri kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Osa-aikainen tehtävä sopii erinomaisesti esimerkiksi opiskelijoille.
Lähetä hakemuksesi ja CV viimeistään 8.5.2022 osoitteeseen aura.alarto(a)taksvarkki.fi<mailto:aura.alarto@taksvarkki.fi>
Haastattelut järjestetään etänä viikoilla 20 ja 21 ja valinnoista ilmoitetaan 1.6. mennessä.
Kysy lisää:
Aura Alarto
globaalikasvatuksen suunnittelija
aura.alarto(a)taksvarkki.fi<mailto:aura.alarto@taksvarkki.fi>
p. 050 348 5668
www.taksvarkki.fi<http://www.taksvarkki.fi/> / facebook Taksvärkki ry<https://www.facebook.com/Taksvarkki/> / twitter Taksvarkki_ry<https://twitter.com/Taksvarkki_ry> / instagram taksvarkki_ry<http://www.instagram.com/taksvarkki_ry/>
Yhdistystoiminnan Pöllyttämö on kaikille yhdistystoimijoille avoin ja maksuton verkostoitumisen ja järjestökentän ajankohtaisten asioiden?kehittämisen foorumi, jossa "pöllytetään" yhdessä lyhyiden alustusten herättämiä ajatuksia.
Aika: 12.5.2022 13:15 - 15:30
Paikka: Verkossa + Hki, Tre ja Oulu
Maksu: Maksuton
Ilmoittautuminen: 6.5.2022 mennessä
YHDISTYKSET RAUHANTEKIJÖINÄ - MITÄ KAIKKEA VOI TEHDÄ?
Kevään 2022 Yhdistystoiminnan Pöllyttämössä teemana on rauha. Alustukset kutsuvat katsomaan tulevaisuutta optimistisesti sekä haastavat pohtimaan, millaisia mahdollisuuksia yhdistystoimijoilla on rakentaa oikeudenmukaisempaa ja myötätuntoisempaa maailmaa. Miten voimme toimia rauhan puolesta paikallisesti omissa yhteisöissämme tai globaalilla tasolla? Tavoitteena on tarjoilla uusia ja oivaltavia näkökulmia sekä muutoksen työkaluja yhdistystoimijoiden arkeen.
Tilaisuuden alustajina toimivat Terhi Ylikoski Sitrasta ja Hanna Niittymäki Rauhankasvatusneuvolasta.
Alustusten jälkeen työskentelemme ryhmissä ja pöllytämme ajatuksia siitä, mitä yhdistystoimijat voivat konkreettisesti tehdä rauhan edistämiseksi. Tapahtumaa ja ryhmätyöskentelyä fasilitoivat Kansalaisfoorumin koulutussuunnittelijat Maiju Hirviniemi, Mari Tapio, Minna Lepistö, Pekka Kinnunen ja Raisa Laukkanen.
Tilaisuuteen voi osallistua Tampereella, Oulussa tai Helsingissä niin, että alustukset katsotaan verkon välityksellä ja ryhmätyöskentely jatkuu sen jälkeen kullakin paikkakunnalla paikan päällä. Koulutustilat ovat esteettömiä.
Tapahtumapaikat:
Kansalaisfoorumin koulutustila, Käenkuja 1 B, 00500 Helsinki
Voionmaan koulutuskeskus, Ratapihankatu 55, 33100 Tampere
Kumppanuuskeskus, Kansankatu 53, 90100 Oulu
Tapahtumaan voi osallistua myös pelkästään verkossa Zoomin kautta. Osallistuaksesi tarvitset tietokoneen, jossa on toimiva verkkoyhteys, mikrofoni ja webkamera. Ryhmätyöskentelyn takia toivomme tietokoneella osallistumista (puhelimella tai tabletilla osallistumisen sijaan).
Osallistujille lähetetään ennen tilaisuutta sähköpostitse infokirje, jossa on ohjeet verkkotapaamiseen liittymiseen ja saapumisohjeet lähitilaisuuksiin. Lähitilaisuuksissa on kahvitarjoilu.
Ilmoittautuminen: https://kansalaisfoorumi.fi/tapahtuma/yhdistystoiminnan-pollyttamo-yhdistyk…
Lisätiedot: mari.tapio(a)kansalaisfoorumi.fi<mailto:mari.tapio@kansalaisfoorumi.fi>
Maiju Hirviniemi
Koulutussuunnittelija
Sivistysliitto ja Opintokeskus Kansalaisfoorumi
Hämeentie 19, 00500 Helsinki
+358503372285
maiju.hirviniemi(a)kansalaisfoorumi.fi<mailto:maiju.hirviniemi@kansalaisfoorumi.fi>
kansalaisfoorumi.fi
[cid:image001.png@01D8540C.C116D770]
Kansalaisfoorumi on taidelähtöisen yhteisöllisen oppimisen ja kansalaistoiminnan asiantuntija. Tarjoamme koulutusta ja tukea kulttuuri- ja kansalaisjärjestöille sekä kaikille itsensä kehittämisestä kiinnostuneille.
Kestävät kaupungit ja yhteisöt - Rauli Virtasen matkassa maailmalla 22.4.2022-29.1.2023
Yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Erityisen nopeaa kaupungistuminen on kehittyvissä maissa. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä kaupungeissa asuu jo kaksi kolmasosaa maailman asukkaista. Nopea kaupungistuminen tuo uusia mahdollisuuksia, mutta myös suuria sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä haasteita.
Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen on raportoinut suomalaisille maailman tapahtumista 1970-luvulta lähtien. Lukuisilla matkoillaan hän on todistanut sotien, kriisien ja vallankaappausten lisäksi myös kehitystä ja onnistumisia.
Virtasen laajasta kuva-arkistosta näyttelyyn on valittu kestävästä kehityksestä kertovia kuvia Afganistanista, Nepalista, Myanmarista, Keniasta ja Etiopiasta. Kuvat vievät katsojan Kiberan slummiin, Kabulin kaduille ja Myanmarin Inle-järvelle. Kaikki kuvat on otettu Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaista, joissa Virtanen on vieraillut useasti. Kaikissa näissä maissa ihmisten huominen on pandemian ja poliittisten muutosten vuoksi nyt entistä epävarmempi.
Näyttelyn pääosassa ovat ihmiset ja heidän selviytymistarinansa. Matkoillaan Virtanen on nähnyt, miten äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa elävät naiset ja miehet tekevät kaikkensa rakentaakseen parempaa tulevaisuutta: ”Eri puolilla maailmaa kohtaamieni ihmisten peräänantamattomuus, usko parempaan huomiseen ja lasten tulevaisuuteen panostaminen ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen.”
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) ympärille rakentuva näyttely toteutetaan yhdessä Suomen YK-liiton kanssa. Näyttely on osa ulkoministeriön rahoittamaa, kaksivuotista globaalikasvatushanketta. Näyttelyn aikana järjestetään opastuksia ja muuta ohjelmaa koululaisille, erityisryhmille, ikääntyneille ja suurelle yleisölle.
Näyttelyssä tapahtuu:
Kestävät kaupungit ja yhteisöt – Rauli Virtasen matkassa maailmalla -näyttelyn avajaisten yhteydessä 22.4.2022 kello 17 järjestämme keskustelutilaisuuden maailmanpolitiikan kriiseistä ja globaaleista ponnisteluista YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Mitä on tehty, mitä on menetetty, miltä tulevaisuus näyttää?
Keskustelemassa tietokirjailija, toimittaja Rauli Virtanen, Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko, aktivisti May Kyeemyint-Kaski ja toimittaja Zahra Karimy. Tilaisuuden juontaa Suomen YK-liiton viestintävastaava Bruno Jäntti. Tilaisuus on englanninkielinen.
Lämpimästi tervetuloa!
Helinä Rautavaaran museo
Entressen kauppakeskus, Siltakatu 11
02770 Espoo
Vapaa pääsy!
www.helinamuseo.fi
Avoinna ti 11-19, ke 11-19, to 11-20, pe 11-19, la 12-18, su 12-16.
Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä! Tuhannen euron palkinnon saajaksi etsitään henkilöä, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Palkinto jaetaan nyt toista kertaa. Kuka tahansa voi nimetä ehdokkaita 30.4. asti.
Palkittava voi olla esimerkiksi kansalaisaktivisti, hyväntekeväisyyteen aikaansa laittava vapaaehtoinen, kehitysyhteistyötä tekevän järjestön työntekijä, globaaleja teemoja työssään käsittelevä opettaja tai toimittaja, terveydenhuollon ammattilainen, kulttuurialan vaikuttaja tai vastuullisuuteen panostava yrittäjä.
Palkinnon saajan valitsee tuomaristo, johon kuuluvat toimittaja Liselott Lindström, rap-artisti Karri Miettinen alias Paleface, Moniheli ry:n toiminnanjohtaja Abdirahim Husu Hussein ja presidentti Tarja Halonen. Tuomariston puheenjohtaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.
Kriteerejä on vain kolme: palkittavan henkilön toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Toiminta on voinut olla yleishyödyllistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on tullut kuitenkin olla parempaa maailmaa rakentava. Vaikutuksista ja työn merkityksestä tulee olla näyttöä, ja palkittavan henkilön toiminnan on tullut tapahtua 1.5.2021 ja 31.3.2022 välisenä aikana.
Tuomariston valitsema kolmen kärki julkaistaan toukokuun puolivälissä ja Vuoden maailmanparantaja 2022 selviää 29.5. Maailma kylässä -festivaalivaaleilla Allas Sea Poolilla Helsingissä.
Ehdota Vuoden maailmanparantajaa 2022 verkkosivuillamme<https://fingo.fi/maailmanparantaja2022/>.
Maailmanparannusterveisin,
Fingon viestintä
Doris Hakkarainen
Asiantuntija, digitaalinen viestintä | Fingo
+358 50 317 6727 | doris.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:doris.hakkarainen@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | Instagram<https://www.instagram.com/fingofi/> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi>
Hei ope, vielä ehdit mukaan idearikkaisiin koulutuksiin!
Viheliäiset ongelmat ja monialainen oppiminen -koulutuksissa hypätään
viheliäisten ongelmien ja laaja-alaisen opetuksen ytimeen. Ilmainen
koulutus on suunnattu eri oppiaineiden opettajille yläkouluissa ja toisella
asteella.
“Erinomainen koulutuspäivä. Selkeä kaikin puolin, materiaalit, rakenne,
opetus, kaikki. Tykkäsin!“
“Tuli erittäin paljon konkreettisia ideoita ja vinkkejä materiaaleista.
Menee käyttöön heti ensi viikolla!”
“Kiitos, olipa kiva ja hyödyllinen koulutus!”
Koulutuspäiviä järjestetään kevään aikana seuraavasti:
- Helsinki, to 28.4. klo 10-16
- Tampere, ke 4.5. klo 10-16
- Verkkokoulutus, la 7.5. klo 10-16
- Kuopio, ke 11.5. klo 10-16
- Verkkokoulutus, ma 6.6. klo 10-16
Koulutukset järjestää Biologian ja maantieteen opettajien liitto
Opetushallituksen tuella. Valitse sinulle sopiva koulutuspäivä ja tule
mukaan innostumaan!
https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/koulutus/viheliaiset-ongelmat/monialai…
--
Ympäristökasvatuksen asiantuntija
Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry
pinja.sipari (a) bmol.fi
puh. 050 461 76 78
*Täältä
<https://toivoajatoimintaa.fi/tilaa-nyt-sahkopostiisi-toivoa-ja-toimintaideo…>
voit
tilata sähköpostiisi Toivoa ja toimintaideoita -viestin, jossa kerromme
uusista koulutuksistamme ja opetusmateriaaleistamme.*