Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä! Tuhannen euron palkinnon saajaksi etsitään henkilöä, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Palkinto jaetaan nyt toista kertaa. Kuka tahansa voi nimetä ehdokkaita 30.4. asti.
Palkittava voi olla esimerkiksi kansalaisaktivisti, hyväntekeväisyyteen aikaansa laittava vapaaehtoinen, kehitysyhteistyötä tekevän järjestön työntekijä, globaaleja teemoja työssään käsittelevä opettaja tai toimittaja, terveydenhuollon ammattilainen, kulttuurialan vaikuttaja tai vastuullisuuteen panostava yrittäjä.
Palkinnon saajan valitsee tuomaristo, johon kuuluvat toimittaja Liselott Lindström, rap-artisti Karri Miettinen alias Paleface, Moniheli ry:n toiminnanjohtaja Abdirahim Husu Hussein ja presidentti Tarja Halonen. Tuomariston puheenjohtaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.
Kriteerejä on vain kolme: palkittavan henkilön toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Toiminta on voinut olla yleishyödyllistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on tullut kuitenkin olla parempaa maailmaa rakentava. Vaikutuksista ja työn merkityksestä tulee olla näyttöä, ja palkittavan henkilön toiminnan on tullut tapahtua 1.5.2021 ja 31.3.2022 välisenä aikana.
Tuomariston valitsema kolmen kärki julkaistaan toukokuun puolivälissä ja Vuoden maailmanparantaja 2022 selviää 29.5. Maailma kylässä -festivaalivaaleilla Allas Sea Poolilla Helsingissä.
Ehdota Vuoden maailmanparantajaa 2022 verkkosivuillamme<https://fingo.fi/maailmanparantaja2022/>.
Maailmanparannusterveisin,
Fingon viestintä
Doris Hakkarainen
Asiantuntija, digitaalinen viestintä | Fingo
+358 50 317 6727 | doris.hakkarainen(a)fingo.fi<mailto:doris.hakkarainen@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | Instagram<https://www.instagram.com/fingofi/> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi>
Hei ope, vielä ehdit mukaan idearikkaisiin koulutuksiin!
Viheliäiset ongelmat ja monialainen oppiminen -koulutuksissa hypätään
viheliäisten ongelmien ja laaja-alaisen opetuksen ytimeen. Ilmainen
koulutus on suunnattu eri oppiaineiden opettajille yläkouluissa ja toisella
asteella.
“Erinomainen koulutuspäivä. Selkeä kaikin puolin, materiaalit, rakenne,
opetus, kaikki. Tykkäsin!“
“Tuli erittäin paljon konkreettisia ideoita ja vinkkejä materiaaleista.
Menee käyttöön heti ensi viikolla!”
“Kiitos, olipa kiva ja hyödyllinen koulutus!”
Koulutuspäiviä järjestetään kevään aikana seuraavasti:
- Helsinki, to 28.4. klo 10-16
- Tampere, ke 4.5. klo 10-16
- Verkkokoulutus, la 7.5. klo 10-16
- Kuopio, ke 11.5. klo 10-16
- Verkkokoulutus, ma 6.6. klo 10-16
Koulutukset järjestää Biologian ja maantieteen opettajien liitto
Opetushallituksen tuella. Valitse sinulle sopiva koulutuspäivä ja tule
mukaan innostumaan!
https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/koulutus/viheliaiset-ongelmat/monialai…
--
Ympäristökasvatuksen asiantuntija
Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry
pinja.sipari (a) bmol.fi
puh. 050 461 76 78
*Täältä
<https://toivoajatoimintaa.fi/tilaa-nyt-sahkopostiisi-toivoa-ja-toimintaideo…>
voit
tilata sähköpostiisi Toivoa ja toimintaideoita -viestin, jossa kerromme
uusista koulutuksistamme ja opetusmateriaaleistamme.*
Hei,
Kevään pyörähtäessä käyntiin on erinomainen hetki tutustua tärkeään ja ajankohtaiseen luonnon monimuotoisuus -teemaan koulussa ja päiväkodissa!
Teet sen helposti: aloita katsomalla Ihme ja kumma<https://vihrealippu.fi/luonnonkirjo/> –videosarja yhdessä lasten kanssa, ja tehkää videoissa olevia tehtäviä yhdessä. Sarjan jaksot kutsuvat tutkimaan ja pohtimaan, mitä luonnon monimuotoisuus on, miksi se on tärkeää ja miten sitä voidaan suojella. Videot on suunnattu päiväkoti- ja alkuopetusikäisille lapsille.
Sekä varhaiskasvatus- että peruskouluikäisille lapsille ja nuorille löytyy aiheesta paljon tietoa Vihreän lipun kaikille avoimesta Luonnon monimuotoisuus -opetusmateriaalista, joka sisältää runsaasti tietoa ja toimintavinkkejä aiheesta. Mukana myös globaali näkökulma. Voit tutustua koko materiaaliin sivullamme sekä suomeksi<https://vihrealippu.fi/luonnonkirjo/> että ruotsiksi<https://vihrealippu.fi/sv/biodiversitet/>.
Vinkkaathan videoista ja oppimateriaalista opettajatutuillesi – kaikille, joiden uskot saavan niistä iloa ja inspiraatiota!
Lisää itse videoista
Videot on tehty lastenohjelmien tyyliä jäljitellen. Ne ovat noin 6–8 minuutin mittaisia inspiroivia alustuksia, jotka toimivat joko sellaisenaan tai joiden jälkeen voi siirtyä toteuttamaan aihetta syventävää tehtävää - tietysti ulos luontoon! Videoissa liikutaan monille päiväkodeille ja kouluille tutuissa ympäristöissä, pihamaalla ja lähimetsässä, mutta omiin ympäristöihin on pyritty videoiden avulla tuomaan uudenlaisia näkökulmia.
Sarjan avaavassa Tutkimusretki ihan lähelle<https://youtu.be/u_eYrQEZGcU> -jaksossa tehdään lähiluontoon tutkimusretki, jonka aikana pohditaan, mitä luonto ja sen monimuotoisuus oikeastaan ovat. Mihin tarvitsemme pörriäisiä?<https://youtu.be/fpnHqrPvbzo> -jaksossa käsitellään erilaisten lajien ja monimuotoisuuden merkitystä lähtemällä liikkeelle surisevista. Löytyykö luonnosta kaikille koteja?<https://youtu.be/a3wmCDcdAgM> -jaksossa avataan luonnon monimuotoisuuden suojelua eliöiden kotien kautta sekä vinkataan, miten metsien ja pihamaiden monimuotoisuutta voi konkreettisesti rikastuttaa.
Tutustu myös Vihreän lipun muihin, kaikille avoimiin oppimateriaaleihin täällä<https://vihrealippu.fi/materiaalit/>! Teemoina mm. yhteinen maapallo, ilmastonmuutos ja ympäristöprojektien suunnittelu.
Kevätterveisin,
Monika Salmivalli
Vihreä lippu -ohjelmajohtaja
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi
www.vihrealippu.fi<http://www.vihrealippu.fi/>
050 441 2334
[cid:image001.png@01D79F42.9AA791D0]
Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristösertifikaatti kasvatusalalle, joka edistää opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden täyttämistä. Vihreässä lipussa keskiössä ovat kestävien elämäntapojen opettelu, osallisuus ja vaikuttamiseen kasvattaminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Vihreä lippu tarjoaa valmiit työkalut innostavaan ja osallistavaan kestävän kehityksen kasvatukseen innostamalla lapset ja nuoret oppimaan kestävän tulevaisuuden tiedot ja taidot tekojen kautta. Vihreän lipun toimintamalli ohjaa myös ympäristökuormituksen pitkäjänteiseen vähentämiseen sekä kestävän kehityksen mukaisten arvojen ja asenteiden sisäistämiseen. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, joka toimii yhteensä 72 maassa ympäri maailman.
Kutsu: Matkalla kohti oikeudenmukaista ja kestävää tulevaisuutta – sivistys ja kasvatus muutosvoimana -seminaari torstaina 12.5. klo 13–16.30
Voiko maailma muuttua tarinoiden voimalla? Kenen ääni ja näkökulmat kuuluvat keskusteluissa, kenen eivät? Minkälaisten käsitysten kautta tarkastelemme ympäröivää maailmaa ja miten voimme rakentaa kaikille kestävää ja oikeudenmukaista tulevaisuutta?
Tervetuloa Matkalla kohti oikeudenmukaista ja kestävää tulevaisuutta –seminaariin torstaina 12.5. klo 13–16.30 näiden kysymysten äärelle oppimaan ja keskustelemaan yhdessä! Tapahtuma järjestetään Helsingin Musiikkitalon Terassilämpiössä. Tilaisuuteen on lähi- ja etäosallistumismahdollisuus. Terassilämpiö on esteetön tila<https://musiikkitalo.fi/saavutettavuus/>.
Seminaarissa kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja tarinallisuuden voimasta, eriarvoisuuksien purkamisesta sekä tunteiden ja kehollisen viisauden merkityksestä yhteiskunnallisessa muutoksessa. Lisäksi pohditaan keinoja, joiden avulla motivoida ja innostaa ihmisiä mukaan muutokseen. Tapahtuman juontaa toimittaja, kasvattaja ja antirasismiaktivisti Alice Jäske.
Seminaarin ohjelma
13:00 Tapahtuman avaus
Puheenvuoroja tyttöjen siviilirohkeudesta ja antirasistisesta kasvatuksesta
Kuulumisia Globaalin sivistyksen edelläkävijät -hankkeen matkasta
13:30 Keynote: Minna Salami - The Other Side of the Mountain: New Stories, New Meanings, New Realities
14:00 Keskustelua pienryhmissä
14:20 Puheenvuoroja lukutaidottomuudesta ja kehitysvammaisten osallisuudesta
14:30 Kahvitauko
15:00 Keynote: Rene Suša, Gesturing Towards Decolonial Futures: Global Citizenship Education Otherwise
15:30 Keskustelua pienryhmissä
15:45 Paneelikeskustelu: Minkälaista sivistystä tarvitsemme ja miten voimme olla osa muutosta?
16:15 Hankkeen loppujulkaisun esittely
16:30 Ohjelma päättyy, juhlamaljat
Lämpimästi tervetuloa inspiroitumaan sivistyksen ja kasvatuksen muutosvoimasta!
Lue lisää ja ilmoittaudu 4.5. mennessä täällä<https://fingo.fi/tapahtumat/matkalla-kohti-oikeudenmukaista-ja-kestavaa-tul…>.
Seminaari juhlistaa Fingon koordinoiman Globaalin sivistyksen edelläkävijät -hankkeen<https://fingo.fi/hankkeet/globaalin-sivistyksen-edellakavijat/> päättymistä ja kokoaa yhteen sen oppeja ja tuloksia. Tapahtuma on osa Järjestöjen sivistyspäivää, joka alkaa Siviksen järjestämällä Kestävää sivistystä järjestöihin -seminaarilla klo 9–12 ja jatkuu yhteisellä lounaalla klo 12–13. Aamun tapahtumaan tulee ilmoittautua erikseen täältä<https://sivisverkko.ok-sivis.fi/#/koulutus/44919>.
Ystävällisin terveisin,
Jenni Tuominen
Projektikoordinaattori | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
+358 50 321 8494 | jenni.tuominen(a)fingo.fi<mailto:jenni.tuominen@fingo.fi>
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Maailma kylässä -festivaali
Tiedote 7.4.2022
In English, please scroll down
[A picture containing logo Description automatically generated]
Puhetta planeettamme rajoista – Maailma kylässä puheohjelma julkaistu
Ilmastokriisi, eriarvoisuus, pakolaisuus, sota, rauha sekä kansalaisyhteiskunnan ja aktivismin roolit puhuttavat kevään Maailma kylässä -festivaalilla 28.–29.5. Planeettamme rajat -teemaan syvennytään Helsingin Tiivistämön lavalla, jossa keskustelua herättelevät muun muassa Euroopan unioni, ulkoministeriö, Kirkko Helsingissä, Fingo, Maailman Kuvalehti sekä lukuisat kansalaisjärjestöt. Ohjelmaa voi seurata myös suoran striimin kautta festivaalin verkkosivuilla.
Kestävän kehityksen Maailma kylässä -festivaalilla nähdään lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia keynote-puhujia. Degrowth-ajattelun puolestapuhuja, talousantropologian tohtori Jason Hickel puhuu globaalista eriarvoisuudesta, poliittisesta taloudesta sekä kritisoi vihreän kasvun ideaa. Ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed puhuu näkymättömyyden kokemuksesta sekä vallasta ja valta-asemasta, joka vaientaa ja ylläpitää ihmisten näkymättömyyttä. Filippiiniläinen lääkäri Renzo R. Guinto avaa planetaarisen terveyden käsitettä, joka yhdistää planeettamme rajat, ihmisen sekä terveydenhuollon tulevaisuuden.
Afrikassa pitkään työskennellyt toimittaja Liselott Lindström avaa puheenvuorossaan maanosan tilannetta ja sitä, miten Afrikan suunta vaikuttaa muuhun maailmaan. Lindström kertoo aihevalinnastaan:
– Olen geopoliittinen nörtti. Siksi tuskailen toimittajana, kun uutisista leikataan aina ensimmäisenä konteksti ja historia. Mikä meiltä jää ymmärtämättä, kun laajempi kuva puuttuu?
Ratkaisuja rakennetaan yhdessä
Kirkko Helsingissä tarkastelee kirkon, tieteen ja politiikan suhdetta ilmastonmuutokseen. Aiheesta keskustelevat muun muassa Espoon piispa Kaisamari Hintikka ja Suomen saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtaja Anni-Sofia Niittyvuopio.
Euroopan unionin ohjelmassa avataan EU:n Global Gateway -strategiaa, joka tukee kestäviä investointeja ja kumppanuuksia maailmanlaajuisesti. Keskustelussa nähdään muun muassa komissaari Jutta Urpilainen, meppi Sirpa Pietikäinen (kok.) ja tutkija Mari Luomi.
– Global Gatewayn avulla haluamme luoda Euroopan ja muun maailman välille vahvoja ja kestäviä yhteyksiä, emme riippuvuuksia, ja rakentaa nuorille uutta tulevaisuutta, kertoo komissaari Urpilainen.
Ulkoministeriön ohjelmassa ratkaistaan ilmastokriisiä yhdessä. Miten kriisi näkyy ihmisten elämässä Afrikassa? Mitä voimme tehdä, jotta kehittyvät maat selviävät ilmastonmuutoksen seurauksista? Mukana muun muassa mosambikilainen ilmastotutkija Izidine Pinto, kenialainen ilmastoaktivisti Patricia Kombo, ilmastoaktivisti Sara Nyman ja ilmastosuurlähettiläs Jan Wahlberg.
Maailman Kuvalehti tuo ohjelmaan ajankohtaisen näkökulman Ukrainan sotaan. Median tekijät pohtivat vastuun ja vallan vaikeaa yhtälöä. Miten tehdä riippumatonta journalismia valtavien propagandakoneistojen varjossa? Keskustelemassa muun muassa Ylen toimittaja Antti Kuronen, Helsingin Sanomien valokuvaaja Kalle Koponen ja venäläisen Novaja Gazetan kanssa työskentelevä toimittaja Kerttu Matinpuro.
Lavalla nähdään lukuisia vaikuttajia, asiantuntijoita ja poliitikkoja
Muun muassa ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.) osallistuu Demo Finlandin keskusteluun demokratian lisäämisestä ilmastopolitiikkaan. YK-liiton ohjelmassa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Anu Lehtinen keskustelevat toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtasen johdolla pakolaisuudesta.
Festivaalin pääjärjestäjä Fingon Myytit murskaksi -ohjelmassa politiikan tutkija, taiteilija ja feministi Saara Särmä, kehityspolitiikan asiantuntija Eppu Mikkonen, toimittaja Joonas Pörsti sekä Faktabaarin Pipsa Havula murtavat sitkeästi ihmisten mielikuviin ja asenteisiin juurtuneita myyttejä maailmasta: onko maailma todella matkalla kohti vääjäämätöntä tuhoa, emmekä voi sille mitään? Systeemisyys ostoskorissa -ohjelmassa WWF Suomen Elisa Niemi, luomuviljelijä Jukka Lassila ja Fingon Rilli Lappalainen avaavat systeemistä muutosta tutun aiheen eli ruoan kautta.
Maailma kylässä -festivaalin puheohjelma Tiivistämössä, Suvilahdessa sekä suorana verkkostriiminä festivaalin verkkosivuilla lauantaina 28.5. kello 11–19 ja sunnuntaina 29.5. kello 11–18. Tiivistämön viereisessä Lämpiössä voi tutustua taidenäyttelyyn sekä rentoutua dj-musiikin, virvokkeiden ja ruuan ääressä.
Katso koko puheohjelma ja aiemmin julkaistut ohjelmat konserteista elokuviin ja puheohjelmiin.<https://www.maailmakylassa.fi/ohjelma/>
Tutustu kaikkiin festivaalin puhujiin<https://www.maailmakylassa.fi/puhujat/>.
Maailma kylässä 23.–29.5.2022, Helsinki & maailmakylassa.fi
Online Cinema ma 23.5. klo 10 – su 29.5. klo 23. Elokuvaohjelmisto.
Tiivistämö Live la 28.5. 11–23, su 29.5. 11–18. Puheohjelmaa, iltakonsertti, taidenäyttely, dj, terassi.
Tiivistämö Online la 28.5. 11–19, su 29.5. 11–18. Puheohjelmaa.
Allas Sea Pool su 29.5. 11–20. Konsertteja ja taidetta.
Kauppatori su 29.5. 11–19. Mahdollisuuksien tori ja taidetta.
Temppeliaukion kirkko su 29.5. 18–19. Konsertti.
Lisää ohjelmaa julkaistaan 21.4. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.
Lisätiedot
Viestintäpäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi(a)fingo.fi<mailto:nelli.korpi@fingo.fi>, +358 50 317 6698
Ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski(a)fingo.fi<mailto:johanna.eurakoski@fingo.fi>, +358 50 317 6696
Pressikuvat Flickristä<https://www.flickr.com/photos/kepa-ry/albums/72177720296276880>
<https://www.maailmakylassa.fi>Facebook
<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>Twitter
Instagram
<https://twitter.com/maailmakylassa>#MaailmaKylässä
Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen kulttuurifestivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja innostaa ihmisiä toimimaan kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 23.–29.5.2022 Helsingissä ja verkossa teemalla Planeettamme rajat. Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo<https://www.fingo.fi/>, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Pääyhteistyökumppanit ovat Kirkko Helsingissä<https://www.helsinginseurakunnat.fi/>, ulkoministeriö<https://um.fi/etusivu>, Euroopan komission Suomen-edustusto<https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi> ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto<https://www.europarl.europa.eu/finland/fi/home.html> sekä Maailman Kuvalehti<https://www.maailmankuvalehti.fi/>.
World Village Festival
Press release 7.4.2022
Talking about the Boundaries of Our Planet – World Village Festival talks and discussions programme published
The climate crisis, inequality, refugees, war and peace as well as the roles of civil society and activism will be discussed at the World Village Festival from 28 to 29 May 2022. The Boundaries of Our Planet is the theme of this year’s festival discussed on stage at Helsinki’s Tiivistämö event venue, with participating organisations including the European Union, the Finnish Ministry for Foreign Affairs, the Church in Helsinki, Fingo, the Maailman Kuvalehti magazine and numerous civil society organisations. The programme will also be available through live stream on the Festival website.
The World Village Festival for sustainable development will feature several international and Finnish keynote speakers. An advocate for degrowth thinking, economic anthropologist Dr Jason Hickel will speak about global inequality and political economy and provide a critical perspective on the green growth narrative. Human rights influencer Ujuni Ahmed will speak about the experience of invisibility as well as power and power status silencing people and maintaining their invisibility. Filipino doctor Renzo R. Guinto will discuss the concept of planetary health that interlinks the boundaries of our planet, people and the future of healthcare.
With a long track record as a correspondent in Africa, journalist Liselott Lindström will offer insights into Africa’s situation and into how the direction taken by the continent will affect the rest of the world. Lindström comments on her choice of topic:
– I’m a geopolitical nerd. That’s why I agonise as a journalist when the context and history are always the first things to be cut out from the news. What is it that we don’t get to understand when we don’t get the bigger picture?
Creating solutions through common effort
The Church in Helsinki will produce programme examining the relationship of the church, science and politics with climate change. Those discussing the topic will include Bishop of Espoo Kaisamari Hintikka and Chair of the Youth Council of the Sámi Parliament Anni-Sofia Niittyvuopio.
The programme produced by the European Union will cover the EU’s Global Gateway strategy supporting sustainable investment and partnerships on a global scale. Participants will include Commissioner Jutta Urpilainen, MEP Sirpa Pietikäinen (National Coalition Party) and researcher Mari Luomi.
– Through the Global Gateway we want to create strong and sustainable links, not dependencies, between Europe and the rest of the world and to build a new future for young people, says Commissioner Urpilainen.
The programme produced by the Ministry for Foreign Affairs will address the climate crisis through common effort. How can the climate crisis be seen in people’s lives in Africa? What can we do to ensure the Global South will be able to tackle the consequences of climate change? Participants will include Mozambican climate scientist Izidine Pinto, Kenyan climate activist Patricia Kombo, Finnish climate activist Sara Nyman and Climate Ambassador Jan Wahlberg.
The Maailman Kuvalehti magazine will provide the programme with a current perspective on the war in Ukraine. Media professionals will discuss the difficult equation of responsibility and power. How to produce independent journalism when overshadowed by gigantic propaganda machineries?
Numerous influencers, experts and politicians taking the stage
Programme participants will include Finnish Minister of the Environment and Climate Change Emma Kari (Green League), who will take part in the Demo Finland discussion on increasing democracy in climate policy. In the programme produced by the UN Association of Finland, Finnish Minister for Foreign Affairs Pekka Haavisto (Green League) and Executive Director of Finnish Refugee Council Anu Lehtinen will discuss refugee issues with journalist and author Rauli Virtanen.
Produced by the Festival’s main organiser, Fingo, the Busting the Myths programme will feature political scientist, artist and feminist Saara Särmä, development policy specialist Eppu Mikkonen, journalist Joonas Pörsti and Pipsa Havula from the Faktabaari factchecking service busting myths persisting in people’s perceptions and attitudes about the world: is the world really heading towards inescapable destruction without us not being able to do anything about it? The Shopping for Systemic Change programme will feature Elisa Niemi from WWF Finland, organic farmer Jukka Lassila and Rilli Lappalainen from Fingo discussing systemic change by focusing on an everyday topic – food.
The World Village Festival’s talks and discussions programme will be available on-site at the Tiivistämö event venue in the Suvilahti district of Helsinki and streamed live on the Festival website from 11.00 to 19.00 on Saturday 28 May and from 11.00 to 18.00 on Sunday 29 May. Located next door to Tiivistämö, the Lämpiö space will stage an art exhibition and provide an opportunity to relax to the tunes played by DJs as well as enjoying drinks and food.
Take a look at the entire talks and discussions programme and the previously published programme ranging from concerts and films to talks and discussions.<https://www.maailmakylassa.fi/en/programme/>
More programme will be published on 21 April. Admission to all events will be free.
World Village Festival 23.–29.5.2022, Helsinki & worldvillage.fi
Online Cinema 23.–29.5. Films.
Tiivistämö Live 28.5. 11–23, 29.5. 11–18. Talks and discussions, evening concert, art exhibition, terrace.
Tiivistämö Online 28.5. 11–19, 29.5. 11–18. Talks and discussions.
Allas Sea Pool 29.5. 11–20. Concerts and art.
Market Square 29.5. 11–19. Market of Possibilities and art.
Temppeliaukio Church 29.5. 18–19. A concert.
Exhibitor stands for Market of Possibilities
A limited number of stands can be booked for Market of Possibilities, that is organized 29 May from 11.00 to 19.00 at Market Square, Helsinki. Read more about Market of Possibilities<https://www.maailmakylassa.fi/en/exhibitors/>.
More information
Communications manager: Nelli Korpi, nelli.korpi(a)fingo.fi<mailto:nelli.korpi@fingo.fi>, +358 50 317 6698
Programme manager: Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski(a)fingo.fi<mailto:johanna.eurakoski@fingo.fi>, +358 50 317 6696
Press photos<https://www.flickr.com/photos/kepa-ry/albums/72177720296276880>
Worldvillage.fi<https://www.maailmakylassa.fi/en/in-english/>
<https://www.maailmakylassa.fi/>Facebook<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>
<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>Twitter<https://twitter.com/maailmakylassa>
<https://twitter.com/maailmakylassa>Instagram<https://www.instagram.com/maailmakylassa/>
#WorldVillageFestival
World Village Festival is Finland’s leading event for global action for the whole family, an admission free cultural festival, and a trade fair for sustainable development. The event will be organized in Helsinki and online 23.–29.5.2022 with “The boundaries of our planet” as the theme. The main organizer is Finnish Development NGOs Fingo<https://www.fingo.fi/>. The main partners are the Helsinki Federation of Parishes, the Ministry for Foreign Affairs, the European Commission Representation in Finland, the European Parliament Liaison Office in Finland and the Maailman Kuvalehti magazine.
Hei,
Vielä on viikko aikaa ilmoittautua mukaan globaalikasvatuksen kokemukselliseen yhteiskehittämispäivään, Globaalin sivistyksen hackathoniin Lapinlahden Lähteelle. Tapahtuma järjestetään torstaina 21.4. klo 10-18. Tervetuloa oppimaan yhdessä, jakamaan kokemuksia ja etsimään kanssamme keinoja, joiden avulla voimme innostaa eri-ikäisiä ihmisiä kestävän tulevaisuuden rakentamiseen!
Kutsu ja ilmoittautumisohjeet löytyvät alta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Parhain terveisin,
Anna
Anna Kivimäki-Pelluz
Asiantuntija, globaalikasvatus | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
+358 50 317 6697 | anna.kivimaki-pelluz(a)fingo.fi<mailto:anna.kivimaki-pelluz@fingo.fi>
***
Globaalin sivistyksen hackathon 21.4. Lapinlahden Lähteellä
Mitä on globaali sivistys ja miksi sitä tarvitaan? Kuinka rakennamme kaikille oikeudenmukaista ja kestävämpää tulevaisuutta? Minkälaisin keinoin voimme kannustaa eri-ikäisiä ihmisiä aktiiviseen kansalaisuuteen ja globaaliin vastuuseen?
Kutsumme sinut näiden kysymysten äärelle kanssamme globaalin sivistyksen hackathoniin eli yhteiskehittämöön torstaina 21.4. klo 10-18 Lapinlahden Lähteelle<https://lapinlahdenlahde.fi/>. Luvassa on kokemuksellinen yhteiskehittämisen päivä, jonka aikana paneudumme globaaliin sivistykseen ja kestävään tulevaisuuteen liittyviin kysymyksiin oppimismuotoilun menetelmiä hyödyntäen. Tulemme päivän aikana yhdessä työstämään ja etsimään ratkaisuja viheliäisiin globaaleihin haasteisiin ja saat päivästä mukaasi oivalluksia, oppeja ja konkreettisia työkaluja omaan toimintaasi.
Hackathonit ovat rentoja yhteiskehittämisen paikkoja, joissa pohditaan ja pyritään tuottamaan ratkaisuja erilaisiin haasteisiin. Hackathonissa toimitaan tiiminä ja jokainen osallistuja on tasa-arvoinen asiantuntija. Osallistuminen ei vaadi ennakkovalmistautumista. Toivomme mukaan osallistujia moninaisista taustoista ja eri kentiltä. Tapahtuman keskiössä ovat jaettu asiantuntijuus, moninäkökulmaisuus ja ratkaisukeskeisyys.
Globaalin sivistyksen hackathon järjestettiin viimeksi marraskuussa 2021<https://globaalikasvatus.fi/blogit-ja-artikkelit/artikkelit/yhteiskehittama…>.
Hackathonissa parasta osallistujien mielestä oli:
"Rento ja avoin ilmapiiri"
"Ihmisten kohtaaminen ja asiaan syventyminen"
"Oman ajattelun haastaminen"
"Toiveikkaat tulevaisuuden ratkaisut"
Hackathonin järjestää Fingo<https://fingo.fi/>n Globaalin sivistyksen edelläkävijät -hanke<https://fingo.fi/hankkeet/globaalin-sivistyksen-edellakavijat/>, jota rahoittaa Sitran Sivistys+-projekti<https://www.sitra.fi/aiheet/sivistys/>. Tapahtuman fasilitoi Ilmiömuotoilu Oy<https://ilmiomuotoilu.fi/>:n Ilona Taimela, kasvatustieteilijä ja kouluttaja.
Lisätietoja tapahtumasta ja päivän tarkempi ohjelma löytyvät täältä<https://fingo.fi/tapahtumat/globaalin-sivistyksen-hackathon/>. Ilmoittaudu tapahtumaan viimeistään 11.4. mennessä täällä<https://forms.office.com/r/9tJirqS2y5>.
Lämpimästi tervetuloa!
Ystävällisin terveisin,
Jenni Tuominen
Projektikoordinaattori | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
+358 50 321 8494 | jenni.tuominen(a)fingo.fi<mailto:jenni.tuominen@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Hei kaikille Fingosta!
EU:n alaohjelma globaalin kansalaiskasvatuksen ja tietoisuuden lisäämiseksi Euroopassa - Development Education and Awareness Raising (DEAR) - on avautumassa jälleen hakuun tänä keväänä. Instrumentti on joillekin suomalaisille järjestöille tuttu aiemmilta rahoituskausilta, ja moni varmasti odottaa jo haun aukeamista yhdessä eurooppalaisten kumppanien kanssa. Fingo on seurannut instrumentin kehittämistä ja hakuun valmistautumista DEAR Multi-Stakeholder -ryhmän kautta, mutta tarkempaa tietoa esimerkiksi päivämääristä ei ole vielä tiedossa.
Kun haku aukeaa, lähetämme siitä viestiä kaikilla tiedostuskanavillamme. Järjestämme myös infotilaisuuden pian haun aukeamisen jälkeen ja pyrimme järjestämään muita tilaisuuksia järjestöjen tarpeiden mukaan yhteisen oppimisen ja vertaisavun merkeissä. Välitämme myös tietoa suomalaisia kumppaneita etsivistä konsortioista. Kaikki uudet tai aiemmin DEARin kanssa toimineet olette lämpimästi tervetulleita yhteiselle matkalle!
Hakua odotellessa kannattaa jo nyt tutustua jo nyt saatavilla olevaan materiaaliin Guide for DEAR Project Implementers, jossa kerrotaan yleisesti haun lähtökohdista sekä neuvotaan hankkeen suunnittelussa MEAL-näkökulmasta (monitoring, evaluation, accontability and learning). https://europa.eu/capacity4dev/dear/news/new-dear-handbook-all-project-stag…
MIKÄ EU-DEAR?
EU-DEAR-ohjelman tarkoituksena on tuottaa eurooppalaista lisäarvoa ja täydentävyyttä EU-jäsenmaissa harjoitettavaan globaaliin kansalaiskasvatukseen ja kehitysviestintään. Tämä tarkoittaa, että rahoitettavat hankkeet ovat suhteellisen isoja ja niitä toteuttavat konsortiot useammassa EU-jäsenmaassa. Rahoituksen tavoitteena on kannustaa ja voimauttaa Euroopassa asuvia ihmisiä henkilökohtaisesti ja yhdessä toisten kanssa tekoihin globaalien kehityskysymysten ratkaisemiseksi. Ohjelmaa hallinnoi Kansainvälisten kumppanuuksien pääosasto (DG INTPA), joka vastaa EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista ja kehityspolitiikasta.
Komission omat sivut löytyvät https://europa.eu/capacity4dev/dear
Odottavin terveisin,
Outi Hannula
Johtaja, oppiminen | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
+358 50 317 6720 | outi.hannula(a)fingo.fi<mailto:outi.hannula@fingo.fi>
linkedin.com/in/outihannula<http://linkedin.com/in/outi-hannula-93595>
Fingo -vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.