*Arvoisat globaalikasvatus-listan jäsenet,*
Tiedoksi myös että siviilipalvelusmiehille pitämieni luentojen pohjalta
syntynyt, globaalikasvatukseen erinomaisesti soveltuva kirja Väkivallattomuuden
voima - Kertomuksia rohkeudesta
<https://www.rauhanpuolustajat.org/kirja/vakivallattomuuden-voima-kertomuksi…>,
on nyt myynnissä. Kirjassa on 21 kertomusta rohkeudesta, onnistuneita
esimerkkiä väkivallattomuuden voiman käytöstä, eli siitä kuinka epäkohtiin
ollaan puututtu aktiivisesti ja rohkeasti, mutta väkivaltaa käyttämättä ja
toista osapuolta nöyryyttämättä. Esimerkkejä on Gandhista Gretaan ja
kutsuntalakoista laulavaan vallankumoukseen ja Berliinin muurin
murtamiseen. Kirjaan voi tutustua ja sen voi tilata tästä linkistä
<https://www.rauhanpuolustajat.org/kirja/vakivallattomuuden-voima-kertomuksi…>.
Sitten vielä uudestaan *etsintäkuulutus* kouluvierailijoista, koska
tiimissämme on yhä tilaa:
Haluatko viedä rauhankasvatusta kouluihin? Suomen Kristillinen Rauhanliike
<http://www.kristillinenrauhanliike.fi> toteuttaa tulevana syksynä aiempaa
laajemman kouluvierailuohjelman, jonka tavoitteena on sukeltaa oppilaiden
kanssa globaalin vastuun, kaikille yhtäläisen ihmisarvon ja sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden kysymyksiin.
Kouluvierailujen tekijät valitaan elokuussa Pasilan Rauhanasemalla
toteutettavan vuorokauden mittaisen koulutuksen yhteydessä. Koulutuksen
vetäjänä toimii rauhankasvatusspesialisti Hanna Niittymäki
<http://rauhankasvatusneuvola.fi>.
Kouluvierailijat saavat käyttöönsä valmiita työpajarunkoja, ja yhdistyksemme
maksaa kouluvierailujen kulut ja palkkion. Kouluvierailumme noudattavat
opetussuunnitelmaa, ovat tunnustuksettomia ja sopivat hyvin esimerkiksi
katsomusaineiden tunneille.
Ystävällisin terveisin
Timo Virtala <http://www.timovirtala.net>
timo.j.virtala(a)gmail.com
045 784 05574
Fingo's training: Effective use of SDGs in global education for systemic change: Systems based approach to Sustainable Development Goals
When: 29.5.2020 09:00 - 11:30
Where: Zoom
Register by: 25.5.2020 using this link: https://www.fingo.fi/palvelut/koulutus/ilmoittaudu-koulutukseen
Training is free of charge
Do you feel SDGs are compulsory framework to mention in your work rather than a great opportunity to create impact? Have you wondered how to effectively use sustainable development goals in global citizenship education and development communication? Then this training is for you!
Sustainability issues are complex in nature, linking many different sectors of society. The UN Agenda 2030 provides a global framework for structuring sustainable development (SDGs) into 17 goals. However, this structure has been criticized for failing to take into account the interactions between the goals. Instead of observing the 17 goals separately, a systems-based approach focuses on how we might achieve the SDGs as a unit.
In this workshop we will provide a more comprehensive approach to sustainable development goals and apply it in the form of a workshop.
This training will provide participants tools to link their work to the SDG framework, contribute to the implementation of the SDGs, and also reflect how the civil society organisations can use SDG framework as a tool to leverage their impact.
The training is targeted especially to civil society actors implementing global citizenship education and development communication activities.
Training is facilitated by sustainability researcher and trainer Charlotta Holmström from Kudelma-network (helsinki.fi/kudelma/en)
Training in Fingo's calendar:
https://www.fingo.fi/tapahtumat/2020-05-effective-use-sdgs-global-education…
For more information: koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
The training is part of Fingo´s project Frame, Voice, Report!
Johanna Harjunpää
Projektipäällikkö, Frame, Voice, Report! | Fingo
+358 50 317 6701 | johanna.harjunpaa(a)fingo.fi<mailto:johanna.harjunpaa@fingo.fi>
twitter.com/JohannaHarjunp | fi.linkedin.com/in/johannaharjunpaa
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Frame, Voice, Report! on Euroopan unionin rahoittama hanke.
www.framevoicereport.org/fi<http://www.framevoicereport.org/fi>
Hyvä globaalikasvatusverkoston toimija,
Tervetuloa arvioimaan ja kehittämään Fingon koordinoiman globaalikasvatusverkoston toimintaa! Haluamme kuulla näkemyksesi siitä, millaista hyötyä verkostosta on järjestöllesi ollut ja millaisessa verkostossa haluaisit jatkossa toimia.
Toivomme, että vastaukset ovat järjestökohtaisia. Kiitos siis, jos koordinoitte vastaukset järjestön sisältä yhteen kyselyyn!
Vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia. Vastaathan kyselyyn viimeistään perjantaina 15.5.2020!
* LINKKI KYSELYYN: https://forms.gle/3k9yfNBpYmVdyNG17
Kyselyn vastauksia käsitellään anonyymisti. Arvomme vastanneiden toimijoiden kesken pieniä palkintoja ja viimeiselle sivulle voit jättää puhelinnumerosi arvontaa varten. Jos onnetar suosii, tiedustelemme tarkemmat yhteystiedot puhelimitse.
Kiitos jo etukäteen vaivannäöstä!
Lisätietoja kyselystä antaa:
Sanna Rekola
sanna.rekola(a)fingo.fi<mailto:sanna.rekola@fingo.fi>
050 317 6697
Sanna Rekola
Asiantuntija, globaalikasvatus | Fingo
+358 50 317 6697 | sanna.rekola(a)fingo.fi<mailto:sanna.rekola@fingo.fi>
twitter.com/sannarekola
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Plan Suomen Globaalikoulu etsii uusia luokkia mukaan Lapsen oikeuksien kymppi -opetuskokonaisuuteen lukuvuodelle 2020-2021 Lapsen oikeuksien kymppi on alakoulun 4.-6.-luokille suunnattu kymmenen kaksoistunnin opetuskokonaisuus. Kokonaisuus on tänä vuonna täysin uudistunut ja sisältää entistä vahvemmin kestävän kehityksen teemoja. Sen tavoitteena on tukea oppilaiden osallisuutta antamalla heille tietoa lasten elämään vaikuttavista globaaleista asioista ja kestävän kehityksen teemoista sekä lapselle sopivista tavoista vaikuttaa ja toimia lapsen oikeuksien puolesta.
Kokonaisuuden menetelmälliset ja tiedolliset sisällöt ovat hyvin linjassa opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden sekä eri oppiaineiden tavoitteiden ja sisältöjen kanssa. Se sopii erinomaisesti kirjattavaksi monialaiseksi oppimiskokonaisuudeksi koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Maksuton opetuskokonaisuus voidaan toteuttaa joko yhden lukuvuoden aikana tai puolessatoista vuodessa, ja tunnit ohjaa Planin koulutettu lapsen oikeuksien lähettiläs.
Kiinnostuneet opettajat voivat ottaa yhteyttä sähköpostilla 4.6. mennessä osoitteeseen ronja.karkinen(a)plan.fi
Ronja Karkinen
vapaaehtoistoiminnan ja kouluyhteistyön koordinaattori
050-5173214
Plan International Finland
www.globaalikoulu.net/<http://www.globaalikoulu.net/>
[cid:image001.jpg@01D6245D.E63F87D0]
________________________________
Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.
The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.
For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.
Plan International Finland: registered in Finland no. 1498487-2.
Registered address: Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland
________________________________
Finland Disclaimer Tag
Hei globaalikasvattajat!
Tässä tietoa Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n Toivoa ja
toimintaa -hankkeen työpajoista ja koulutuksista.
Hankkeessamme luodaan uudenlainen globaalikasvatuksen toimintamalli, jossa
yhdistetään käytännön toimintaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista kestävän
kehityksen kysymyksissä sekä aiheeseen liittyvien tunteiden käsittelyä ja
kanavoimista.
Järjestämme malliin liittyen koulutusta erilaisille ryhmille. Kaikki
työpajamme, koulutuksemme ja materiaalimme ovat ilmaisia.
1. Etätyöpaja järjestötoimijoille ja muille kiinnostuneille ke 10.6. klo
13-16
Vuorovaikutteisessa työpajassamme pääset tutustumaan malliin ensimmäisten
joukossa ja kommentoimaan sitä. Opit asiantuntijoiltamme uutta hankkeen
teemoista ja niihin liittyvistä menetelmistä ja voit halutessasi
keskustella heidän kanssaan. Kouluttajina toimivat Toivoa ja toimintaa
-hankkeen työntekijät Pinja Sipari, Panu Pihkala ja Eeva Kemppainen.
Työpaja toteutetaan verkossa ja se koostuu luento-osiosta sekä
toiminnallisista harjoituksista. Pääpaino on kestävän kehityksen
kysymyksiin liittyvissä tunteissa ja niiden käsittelymahdollisuuksissa.
Käymme lyhyesti läpi myös kestävän kehityksen kysymyksiä yleisesti sekä
niihin liittyviä, koulumaailmassa toteutettavaksi sopivia
vaikuttamismahdollisuuksia. Lisäksi esittelemme hankettamme ja
verkkosivustoamme.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: https://forms.gle/tR6xgHdtGF5gfwwh6
<https://forms.gle/tR6xgHdtGF5gfwwh6?fbclid=IwAR36h033FIWxvSPgt9p1O1PAXPL20y…>
2. Aikaan ja paikkaan sitoutumaton, uudenlainen työpajamalli yläkoulu- ja
lukioikäisille
Helppokäyttöinen Toivoa ja toimintaa -työpaja on nyt saatavillasi
oppilaskäyttöön etäopetuksessa tai lähiopetuksessa! Työpaja on käytössäsi
milloin ja missä tahansa ja sen voi toteuttaa myös osissa. Työpajassa
käsitellään kestävän kehityksen kysymyksiä yleisesti, kestävän kehityksen
kysymyksiin liittyviä tunteita sekä tapoja, joilla kestävän kehityksen
kysymyksiin voidaan vaikuttaa. Opiskelijat oppivat työpajassa videoilta
taustatietoa ja tekevät video-ohjeistusten avulla erilaisia käytännön
tehtäviä.
Työpaja soveltuu yläkoulu- ja lukioikäisten käyttöön useissa oppiaineissa,
mm. maantiede, biologia, terveystieto, yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja
kirjallisuus, kuvataide ja elämänkatsomustieto.
Löydät materiaalin täältä:
https://toivoajatoimintaa.fi/toivoa-ja-toimintaa-tyopaja-tervetuloa-mukaan-….
HUOM! Opettajan ohjeet työpajaan löytyvät kuvien alta aivan sivun lopusta!
3. Toivoa ja toimintaa -opettajankoulutukset syksyllä 2020
Syksyllä 2020 koulutamme opettajia hankkeen teemoista laajasti. Alustavan
suunnitelman mukaisesti koulutuksia järjestetään syys-joulukuussa
Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja
Rovaniemellä. Lisäksi yksi koulutus järjestetään verkkokoulutuksena.
Koulutukset täyttyvät nopeasti ja ilmoittautumalla heti varmistat paikkasi
huippukiinnostavassa, ilmaisessa koulutuksessa! Koulutusten tarkat ajat ja
paikat julkistetaan touko-kesäkuun vaihteessa. Nyt voit tilata
sähköpostiisi tiedon koulutuspaikkojen ja -aikojen julkaisemisesta. Lue
koulutuksista lisää ja tilaa sähköpostiviesti täällä (sähköpostin
tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään): https://forms.gle/S3GweZLsaPcub6Cw7
Tiedoksi myös, että hankkeemme verkkosivusto täydentyy kevään ja kesän
aikana kovaa vauhtia. Tähän blogipostaukseen on koottu kaikki hankkeessa
tähän mennessä julkaistu materiaali:
https://toivoajatoimintaa.fi/seuraa-hetki-hetkelta-toivoa-ja-toimintaa-hank…
Lämpimästi tervetuloa mukaan ja ottamaan materiaalimme käyttöön! Iloa ja
valoa kevääseen!
Yst. Pinja Sipari / ympäristökasvatuksen asiantuntija / Biologian ja
maantieteen opettajien liitto BMOL ry
--
Ympäristökasvattaja
Pinja Sipari
050 461 76 78
[cid:1a0eeca7-cf1e-47b4-b0e3-785137a028fc]
Työkulttuuri virtuaalisessa ympäristössä - nyt ja uudessa normaalissa
Online-tilaisuus Zoomin välityksellä
Aika: 14.5. klo 14.30-15.30
Ilmoittautuminen päättyy 11.5. klo 16.
Etätyö kokonaan virtuaalisessa ympäristössä on muuttanut tapaamme tehdä työtä ja olla tekemisissä toistemme kanssa. Tiimin ja koko organisaation kulttuuria luodaan nyt etäyhteyksillä. Mitä on virtuaalinen työkulttuuri ja miten sitä voidaan kehittää? Miten voimme rakentaa ja tuoda arvojamme esiin? Entä mitä oppeja voimme ottaa mukaan koronakriisin jälkeiseen aikaan – uuteen normaaliin?
Fingon ja Accenturen yhteistyöwebinaarissa käsitellään muun muassa virtuaalisen työkulttuurin käsitettä sekä erilaisia hyviä esimerkkejä sen kehittämisestä. Webinaarin koulutuksen pitävät Accenturen Satu Berlin ja Annu Haaranen.
Satu Berlin (KTT), toimii johtavana konsulttina Accenturen Ihmiset & Organisaatiot -tiimissä ja julkaisi joulukuussa 2019 kirjan 'Palkitseva Työ - löydä merkitys ja motivaatio omaan työhön'.
Annu Haaranen (YTM: Johtaminen) toimii Accenturen Oppiminen & Organisaatiot -konsultoinnissa ja hänen taustansa on isojen muutoshankkeiden läpiviennissä sekä virtuaalisen yhteistyön kehittämisessä.
Webinaari on avoin kaikille virtuaalisen työkulttuurin kehittämisestä kiinnostuneille järjestötoimijoille. Tilaisuus on maksuton.
Ilmoittaudu täältä. <https://www.fingo.fi/tapahtumat/2020-05-tyokulttuuri-virtuaalisessa-ymparis…> Ilmoittautuneille lähetetään Zoom-linkki ennen tilaisuutta.
Lisätietoja: koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Emmi Liulia
Koulutussihteeri | Fingo
+358 50 317 6693 |emmi.liulia(a)fingo.fi<mailto:%7Ckalle.korhonen@fingo.fi>
Fingo – vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta elämä olisi reilumpaa. Ihan kaikkialla. Olemme yli 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
________________________________
[cid:image001.jpg@01D622E7.822F3550]
Onko koronavirus laittanut järjestösi kevään koulutus-, kokous- ja tapahtumasuunnitelmat uusiksi? Pohditko, miten saada ihmiset osallistumaan, kun tilaisuudet siirtyvät verkkoon, ja post-it-laput ovat karanteenissa toimiston hyllyllä? Tule mukaan etäfasilitoinnin sparraukseen!
Oppimistilaisuus on tarkoitettu järjestöjen fasilitaattoreille, jotka haluavat oppia etätyökalujen käyttöä fasilitoinnissa. Mukaan mahtuu 25 henkilöä. Ilmoittautuneille lähetetään linkki Zoomiin lähempänä ajankohtaa.
Tilaisuus toimii johdantona etäfasilitoinnin käytäntöihin. Kokeilemme myös ryhmätyökalun ja virtuaalisen valkotaulun käyttöä Zoomilla. Tavoitteena on saada osallistujille lisää varmuutta ja intoa etäfasilitoinnin työkalujen käyttöön sekä jakaa vinkkejä parhaista käytänteistä.
Keskitymme tässä tilaisuudessa virtuaalitilaisuuksien fasilitointiin, emme niinkään teknisiin yksityiskohtiin. Toivomme, että osallistujilla on hieman kokemusta etätyökalujen käytöstä, esim. olet osallistunut joskus etäkokoukseen.
Tilaisuuden vetävät Fingon fasilitaattorit Jaana Viirimäki ja Pauliina Paananen. Lisätietoja voit tarvittaessa kysellä osoitteesta koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
"Tärkeää huomioida: ethän ilmoittaudu molempiin tilaisuuksiin, vaan valitse itsellesi sopivampi päivä. Näin voimme parhaassa tapauksessa tarjota paikkoja kaikille halukkaille."
Voit ilmoittautua 15.5. tilaisuuteen https://www.fingo.fi/tapahtumat/2020-05-fasilitointi-etana-toiveuusinta-pe-…
tai 18.5. tilaisuuteen https://www.fingo.fi/tapahtumat/2020-05-fasilitointi-etana-toiveuusinta-ma-…
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Hyvä globaalikasvatusverkoston toimija,
Tervetuloa arvioimaan ja kehittämään Fingon koordinoiman globaalikasvatusverkoston toimintaa! Haluamme kuulla näkemyksesi siitä, millaista hyötyä verkostosta on järjestöllesi ollut ja millaisessa verkostossa haluaisit jatkossa toimia.
Toivomme, että vastaukset ovat järjestökohtaisia. Kiitos siis, jos koordinoitte vastaukset järjestön sisältä yhteen kyselyyn!
Vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia. Vastaathan kyselyyn viimeistään perjantaina 15.5.2020!
* LINKKI KYSELYYN: https://forms.gle/3k9yfNBpYmVdyNG17
Kyselyn vastauksia käsitellään anonyymisti. Arvomme vastanneiden toimijoiden kesken pieniä palkintoja ja viimeiselle sivulle voit jättää puhelinnumerosi arvontaa varten. Jos onnetar suosii, tiedustelemme tarkemmat yhteystiedot puhelimitse.
Kiitos jo etukäteen vaivannäöstä!
Lisätietoja kyselystä antaa:
Sanna Rekola
sanna.rekola(a)fingo.fi
050 317 6697
Sanna Rekola
Asiantuntija, globaalikasvatus | Fingo
+358 50 317 6697 | sanna.rekola(a)fingo.fi<mailto:sanna.rekola@fingo.fi>
twitter.com/sannarekola
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Maailma kylässä -festivaali
Tiedote 4.5.2020
Maailma kylässä -radio tuo festivaaliohjelman kotiin
Maailma kylässä -festivaaliradio tarjoaa ajankohtaista keskusteluohjelmaa ja monipuolista musiikkia festivaaliviikonloppuna 23.–24.5.2020. Verkkoradiossa kuullaan sekä ammattitoimittajien että Mieletöntä valoa -toimintaan osallistuvien nuorten aikuisten tekemiä haastatteluja tämän vuoden festivaalin aiheista.
Maailma kylässä -radio tarjoaa ohjelmaa lauantaina ja sunnuntaina kello 12–19. Liveohjelmaa juontavat festivaalilta tutut toimittaja ja mediapersoona Renaz Ebrahimi, musiikkitoimittaja DJ Bunuel, tuottaja-toimittaja Toimi Tytti ja juontaja J-P Hietsilta yhdessä Mieletöntä valoa -tiimin juontajien Emma Lehtovuoren, Mervi Piispasen ja Jani Välimäen kanssa.
Idea festivaaliradiosta syntyi kevään Maailma kylässä -festivaalin peruunnuttua useita vuosia festivaalilla mukana olleen Kyläradion pohjalta.
– Haluamme tuoda kuulijoille edes hieman sitä tunnelmaa, mitä festivaalialueella olisi ollut. Toivomme radion antavan tunteen yhdessäolosta, vaikka joudummekin olemaan tällä hetkellä toisistamme erillään, sanoo festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski.
Muutoksia tarinan voimalla
Viikonlopun aikana kuullaan muun muassa radiopersoona Anna Cadian toteuttama ohjelma siitä, miten tarinoiden avulla voidaan saada aikaan muutoksia ja ihmiset ajattelemaan rooliaan globaalissa maailmassa. Ajankohtaisten haastattelujen lomassa kuullaan musiikkia eri puolilta maailmaa, ja lähetyksen kaksi viimeistä tuntia vietetään musiikin erikoisohjelmien parissa. Lauantain myöhäisiltapäivän musiikista vastaavat Boom Shakalaka -kollektiivissa vaikuttavat DJ Hermanni ja DJ Goodblood. Sunnuntain lähetys päättyy latinorytmein radiopersoona Papá Monteron seurassa.
Maailma kylässä -festivaali toteuttaa radion yhteistyössä Sosped-säätiön Mieletöntä valoa -toiminnan kanssa. Mieletöntä valoa tarjoaa media- ja kulttuurialan oppimis- ja harjoittelumahdollisuuksia haastavassa tilanteessa oleville nuorille aikuisille.
– Festivaaliradio on meille vuoden suurin yhteisponnistus. Se merkitsee koko toimitukselle jännittäviä tilanteita, onnistumisen kokemuksia, yhteishengen lujittumista sekä monenlaisten työelämätaitojen karttumista. Samalla radiolähetys on myös yhteinen juhla ja merkkipaalu kesän alkamiselle. Tänä vuonna haastattelut tehdään etäyhteyksin, joka luo erilaiset vaatimukset lähetyksen tekniikalle, kertoo Mieletöntä valoa -toiminnan vastaava tuottaja Jouni Tamminen.
Maailma kylässä -radio on kuunneltavissa festivaaliviikonloppuna 23.–24.5. suorana lähetyksenä verkossa. Tarkemmat tiedot ohjelmasta julkaistaan lähempänä festivaaliviikonloppua. Haastattelut ovat kuunneltavissa myös lähetyksen jälkeen kahden viikon ajan Maailma kylässä -festivaalin YouTube-kanavalla<https://www.youtube.com/channel/UCFqWAvQEfamDI1YEZdVvpNg> ja pysyvästi Mieletöntä valoa -toiminnan verkkosivuilla<https://mieletontavaloa.fi/>.
Lisätiedot
Johanna Eurakoski, ohjelmapäällikkö, johanna.eurakoski(a)fingo.fi<mailto:johanna.eurakoski@fingo.fi>, +358 50 317 6696
Jouni Tamminen, vastaava tuottaja, jouni.tamminen(a)sosped.fi<mailto:jouni.tamminen@sosped.fi>, +358 50 550 6317
Maailmakylassa.fi<https://www.maailmakylassa.fi>
Flickr-kuvagalleria<https://www.flickr.com/photos/kepa-ry/albums/72157713171029971> (kuvat median vapaasti käyttävissä)
Facebook
<https://www.facebook.com/maailmakylassa/>Twitter
<https://twitter.com/maailmakylassa>Instagram<https://www.instagram.com/maailmakylassa/>
#maailmakylässä
Maailma kylässä -festivaali on vuodesta 1995 alkaen järjestetty ilmaisfestivaali Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Vuodesta 2021 alkaen festivaali muuttaa Suvilahden tapahtuma-alueelle. Seuraavan kerran festivaali järjestetään 29.–30.5.2021. Globaaliasioihin ja kestävään kehitykseen painottuvassa tapahtumassa on vieraillut vuosittain noin 70 000 kävijää, siellä on ollut yli sata ohjelmanumeroa ja noin 400 näytteilleasettajaa. Tapahtumaa järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs Fingo<https://www.fingo.fi/> ry, joka on yli 300 kehitysjärjestön kattojärjestö.