Tervetuloa aamiaistilaisuuteen pe 1.11. klo 9-10.00 tapaamaan Maïmouna Jallowia, Nairobissa asuvaa tarinankertojaa ja journalistia. Hän on taide- ja mediaorganisaatio Positively African johtaja ja hän osallistuu Suomessa SamovaFEST- kansainväliselle tarinankerrontafestivaalille 29.10.-3.11.
Aamiaistilaisuudessa on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla Maïmounan tarinointia sekä keskustella hänen työstään ja ajatuksistaan vastavuoroisesti. Maïmounan sanoin: "Uskon, että sanoilla on merkitystä! Ne auttavat muokkaamaan maailmaa - kuinka me ymmärrämme ja käsittelemme sitä." Tilaisuus on englanninkielinen ja järjestetään Fingon Amazon-koulutustilassa (Elimäenkatu 25-27, 6. kerros).
Positively African tuo esiin Afrikan rikasta kulttuuria. Se on organisaatio, jonka tarkoituksena on inspiroida, yhdistää erilaisista taustoista tulevia taiteilijoita ja yleisöjä vuorovaikutukseen. Positively African yrittää kiteyttää kaiken sen, mikä on myönteistä Afrikan mantereella ja pyrkii rakentamaan taiteen avulla perustan paremmalle tulevaisuudelle.
SamovaFEST on kansainvälinen tarinankerrontafestivaali Helsingissä 29.10.-3.11.Festivaalilla nähdään esityksiä, työpajoja ja tapahtumia identiteetistä. Maïmouna Jallow esiintyy torstaina 31.10. Taidemuseo Artsissa klo 18.00 ja Koko-teatterilla lauantaina klo 18.30. Tutustu festivaalin koko ohjelmaan www.samovafest.fihttp://www.samovafest.fi. Festivaali on osittain tuotettu Euroopan unionin rahoitustuella.
Aamiaistilaisuuden ja festivaalin järjestää tarinankerrontayhdistys Samova ry ja Fingo. Yhteystiedot: info.samovary@gmail.commailto:info.samovary@gmail.com. Ilmoittautumiset 30.10 mennessä: https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuNvA...
======================================================
Welcome to a breakfast gathering on Fri 1st November at 9-10 to meet Maïmouna Jallow, a Nairobi based storyteller and a journalist. She is the director of arts and media company, Positively African and she will be performing at the international storytelling festival SamovaFEST 29.10.-3.11.
This is an unique opportunity to hear Maïmouna's stories and talk about her work, thoughts and vice versa. Maïmouna has said: I believe that, Words Matter! They help shape our world - how we conceive it and understand it. The discussion will be in English and at Fingo's Amazon meeting room (Elimäenkatu 25-27, 6th floor).
Positively African is a celebration of Africa's rich culture. It is an organisation created to inspire, unite artists and audiences from different backgrounds. Positively African is an organisation that tries to encapsulate all that is positive about the African continent and through art build on foundations for a better future.
SamovaFEST is an international storytelling festival in Helsinki 29.10.-3.11.The festival performances, workshops and events handle the theme of identity. Maïmouna Jallow will perform on Thu 31st Oct at 6 p.m. at Art museum Artsi (free) and on Sat 2 Nov at 6.30 p.m. at Koko Theatre. See the whole programme here www.samovafest.fihttp://www.samovafest.fi. The festival is partly funded with the financial assistance of the European Union.
The breakfast gathering and the festival is organised by Samova storytelling organization and Fingo. Contact: info.samovary@gmail.commailto:info.samovary@gmail.com. Registration by October 30th: https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=gWuLXKdrXUOdrAnl6z8BuNvA...
Ystävällisin terveisin / Best Regards, Johanna Harjunpää/ Fingo & Christa Prusskij/ Samova
Johanna Harjunpää Projektipäällikkö, Frame, Voice, Report! | Fingo
+358 50 317 6701 | johanna.harjunpaa@fingo.fimailto:johanna.harjunpaa@fingo.fi twitter.com/JohannaHarjunp | fi.linkedin.com/in/johannaharjunpaa
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään. viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa fingo.fihttp://www.fingo.fi/ | Facebookhttps://www.facebook.com/FingoFi/ | Twitterhttps://twitter.com/FingoFi | LinkedInhttps://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Frame, Voice, Report! on Euroopan unionin rahoittama hanke. www.framevoicereport.org/fihttp://www.framevoicereport.org/fi