Maailma kylässä -festivaalin kulttuuriohjelma julki
Suomen suurimman kulttuuri- ja järjestötapahtuman Maailma kylässä -festivaalin kulttuuriohjelma on julkaistu. Luvassa on lukuisia huippuartistien ilmaiskonsertteja ja palkittuja elokuvia. Festivaali viettää 20. tapahtumavuottaan 25.–26.5.2019 Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla pääteemanaan ilmastonmuutos.
Lauantaina Kaisaniemen puistoon saapuu Espanjan tunnetuimpiin vaihtoehtobändeihin lukeutuva Amparanoia. Yhtyeen laulaja Amparo Sánchez ihastutti festivaaliväkeä ensimmäisen kerran kantaaottavilla ja latinorytmeillä kuorrutetuilla hiteillään jo vuonna 2014. Lisäksi lavalle nousee lauantaina kuubalaista rumbaa, afrobeatia ja bangladeshilaista folkia yhdistävä Lokkhi Terra yhdessä afrobeatin konkarin Dele Sosimin kanssa.
Sunnuntaina päälavan ottaa haltuun kansainvälisen musiikkikentän nouseva lupaus, turkkilainen Gaye Su Akyol. The Guardian nosti laulajan tuoreimman albumin, İstikrarlı Hayal Hakikattir (Constant Fantasy is Reality), viime vuoden parhaimpien maailmanmusiikkilevyjen joukkoon.
Suomalaista artistikattausta edustavat muun muassa Suistamon Sähkö, jonka musiikki kumpuaa rajantakaisesta Karjalasta, konesoinnista ja nykymaailman haasteista, sekä latinomusiikkia ja iskelmää yhdistelevä Vili Mustalampi.
Palkittuja elokuvia sekä työpajoja ja taidekokemuksia koko perheelle
Festivaalin Kyläkinossa On The Rocksissa esitetään seitsemän yhteiskunnallista elokuvaa. Jokaista elokuvaa seuraa aiheeseen kytkeytyvä keskustelu. Palkittu dokumenttielokuva Yasuni Man näyttää, kuinka Ecuadorin viimeinen vapaaehtoisesti eristäytynyt alkuperäiskansa puolustaa oikeuksiaan öljyalan toimijoita ja maan hallitusta vastaan. Valkokankaalla nähdään myös yhden ihmisen ilmastotaistelua kuvaava Woman at War, joka voitti viime vuonna sekä Euroopan parlamentin LUX-palkinnon että Pohjoismaisen neuvoston elokuvapalkinnon.
Festivaali tarjoaa myös lukuisia eri työpajoja lapsille. Lapset pääsevät kisaamaan keksijä Janne Käpylehdon sähköautoradalla, jonka sähkö tuotetaan pomppimalla lattialaattojen päällä.
Lisäksi taiteilijaryhmät toteuttavat festivaalialueella erilaisia taidekokonaisuuksia. Biomateriaaleihin erikoistunut Caracara-kollektiivi tuo Kaisaniemen puistoon biojätteestä ja sienirihmastosta rakennetun jättimäistä ihmishahmon päätä esittävän The Living Man -oleskelutilan.
Festivaalin asiaohjelma julkaistaan 18.4. Koko ohjelma löytyy verkosta maailmakylassa.fihttp://www.maailmakylassa.fi/. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtuman järjestää Fingo, joka on 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö. Festivaalia voi seurata Facebookissahttps://www.facebook.com/maailmakylassa/, Instagramissahttps://www.instagram.com/maailmakylassa/?hl=fi ja Twitterissä https://twitter.com/maailmakylassa hashtagilla #maailmakylässä.
***********
World Village Festival cultural programme announced
The full cultural programme for the 20th World Village Festival has been published. The event will feature numerous free concerts by top artists, award-winning films, art and activities for the entire family. World Village Festival is the largest cultural and NGO event in Finland.
Saturday’s musical offering includes a performance by Amparanoia, one of Spain’s most popular alternative bands. The group’s vocalist Amparo Sánchez delighted the World Village Festival audience with her pointed lyrics and Latin rhythms for the first time back in 2014. The stage will also feature a mixture of Cuban rumba, Afrobeat and Bangladeshi folk in the form of Lokkhi Terra, performing alongside Afrobeat veteran Dele Sosimi.
On Sunday, the main stage audience will witness a rising star of international music in Turkish singer Gaye Su Akyol. The Guardian named her latest album İstikrarlı Hayal Hakikattir (Constant Fantasy is Reality) as one of the best world music releases of last year.
Finnish artists slated to appear include Suistamon Sähkö, whose music is infused with electric sounds, lyrics that speak to modern troubles and echoes from Karelia beyond Finland’s borders. The festival will also feature a performance that combines Latin music and Finnish hits as Vili Mustalampi takes the stage.
Award-winning films and all-ages workshops and artistic experiences
The festival’s Village Cinema in On The Rocks will host screenings of seven films dealing with societal issues- Every screening will also be accompanied by a discussion on the topic of the film. Yasuni Man is an award-winning documentary that depicts Ecuador’s last indigenous people to live in wilful isolation and their struggle as they defend their rights against oil companies and the government. Other films include Woman at War, the story of a one-woman climate battle that won both the European Parliament’s LUX Prize as well as the Nordic Council Film Prize in 2018.
The festival will also offer a variety of workshops aimed at the family’s youngest. For example, children will have an opportunity to race on inventor Janne Käpylehto’s electric car track, powered by jumping up and down on floor tiles.
Groups of artists will also perform all around the festival area. Walking around Kaisaniemi Park, you will likely spot the Caracara Collective’s The Living Man – a space in the shape of a giant human head, built from bio waste and mushroom mycelium.
The festival’s factual programme will be announced on 18 April. Check out the full program at maailmakylassa.fi.https://www.maailmakylassa.fi/en You can also follow us in Facebookhttps://www.facebook.com/maailmakylassa/, Instagramhttps://www.instagram.com/maailmakylassa/?hl=fi and Twitterhttps://twitter.com/maailmakylassa with #maailmakylässä.