Tiedote: Frame, Voice, Report! -hankkeen projektituen toinen hakukierros käynnistyy
Frame, Voice, Report! -hankkeen rahoitushaku järjestöille käynnistyy 1.12.2018. Fingon koordinoiman hankkeen projektirahoituksen saaneet pääsevät mukaan oppimisprosessiin, jonka aikana syvennetään osaamista globaalikasvatuksesta ja kehitysviestinnästä. Hankkeen tavoitteena on lisätä EU-kansalaisten tietoisuutta ja sitoutumista Agenda 2030 -tavoitteisiin.
Hakuaika ja kriteerit
Hakuaika on 1.12.2018-31.1.2019. Päätökset rahoitettavista hankkeista tehdään maaliskuun 2019 loppuun mennessä. Hankkeiden toteutusaika on aiemmin ilmoitetusta poiketen 1.5.2019.-1.4.2020.
Hankkeeseen mukaan hakevilta järjestöiltä edellytetään seuraavia kriteereitä:
· Järjestö on hakuvaiheessa ollut rekisteröityneenä Suomessa vähintään kaksi vuotta
· Järjestöllä on vähintään 30 jäsentä/vapaaehtoista/tukijaa
· Järjestö ei ole saanut rahoitusta EU:n DEAR-rahoituksella toteutetussa hankkeessa päähakijana tai kumppanina vuonna 2014 tai sen jälkeen.
· Järjestö työskentelee globaalikasvatuksen, kehitysviestinnän tai kehitysyhteistyön parissa
· Järjestön toimintabudjetti on maksimissaan 10 miljoonaa euroa vuodessa
Hankkeiden kriteerit
· Hankkeiden on lisättävä tietoisuutta ja sitoutettava ihmisiä Agenda 2030 -tavoitteisiin
· Hankkeissa hyödynnetään FVR-laatutyökalun periaatteita
· Hankkeiden tulee olla kustannustehokkaita
· Hankkeissa on 5 prosentin omarahoitusosuus
· Hankkeet voivat olla suuruudeltaan 5 000-30 000 euroa. Jos kaksi järjestöä hakee rahoitusta yhdessä, hankkeen kokonaisbudjetti on enintään 60 000 euroa. Lukuihin sisältyy 5 prosentin omavastuuosuus.
· Lisäksi priorisoidaan hankkeita, jotka 1) käsittelevät siirtolaisuutta, ilmastonmuutosta tai sukupuolten välistä tasa-arvoa, 2) nostavat esille näkökulmia ja ihmisiä globaalista etelästä 3) sekä hankkeita joissa tehdään yhteistyötä median kanssa
Hakuohjeet ja tarkemmat hakukriteerit löytyvät Frame, Voice, Report! -hankkeen verkkosivuilta: https://www.framevoicereport.org/fi/
Järjestöille jaettava kokonaissumma kahdelle vuodelle on 875 000 euroa, josta noin puolet jaettiin ensimmäisellä hakukierroksella. Nyt alkava haku on hankkeen viimeinen.
Järjestämme haun tueksi kaksi samansisältöistä hakuinfoa ja webinaarin.
Aamupäivätilaisuus: keskiviikkona 5.12.2018 klo 9-12
Iltapäivätilaisuus: tiistaina 11.12.2018 klo 16-19
Webinaari: tiistaina 12.12. klo 15-17
Paikka: Finnkino Tennispalatsi Meeting Room (Salomonkatu 15, 3. krs.)
Ilmoittautuminen 30.11. mennessä: https://www.surveymonkey.com/r/PQDF3YC
Mikä Frame, Voice, Report?
Frame, Voice, Report! on kolmivuotinen hanke, jossa sitoutetaan ihmisiä Agenda 2030 -tavoitteisiin sekä vahvistetaan järjestöjen osaamista kehitysviestinnässä ja globaalikasvatuksessa. Hanketta toteutetaan samanaikaisesti seitsemässä EU-maassa ja siinä kanavoidaan EU-tukea järjestöille järjestämällä kaksi avointa rahoitushakua.
Lisätietoa
www.framevoicereport.org/fi<http://www.framevoicereport.org/fi>
Tiedote Fingon verkkosivuilla: https://www.fingo.fi/ajankohtaista/tiedotteet/frame-voice-report-hankkeen-p…
Johanna Harjunpää
Projektipäällikkö, Frame, Voice, Report! | Fingo
+358 50 317 6701 | johanna.harjunpaa(a)fingo.fi<mailto:johanna.harjunpaa@fingo.fi>
twitter.com/JohannaHarjunp | fi.linkedin.com/in/johannaharjunpaa
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Frame, Voice, Report! on Euroopan unionin rahoittama hanke.
www.framevoicereport.org/fi<http://www.framevoicereport.org/fi>
Onko sähköpostiviesti turvallinen tapa kommunikoida kumppanijärjestön kanssa maassa, jossa internetin käyttöä seurataan? Voiko muistiinpanot ihmisoikeusaktivistien haastatteluista säilyttää tietokoneella? Voiko pilvipalveluihin luottaa?
Digitaalinen turvallisuus koskettaa meitä kaikkia. Monissa maissa, joissa suomalaisetkin kansalaisjärjestöt työskentelevät, yksityisyyden suoja ja tietoturvallisuus eivät ole läheskään samalla tasolla kuin Suomessa.
Tämän koulutuksen aikana käymme läpi yleisimpiä digitaalista turvallisuutta koskevia riskejä, jotka vaikuttavat myös kansalaisjärjestöjen ja erityisesti niiden etelän kumppaneiden toimintaan. Päivän aikana opetellaan myös käytännön keinoja riskien ehkäisemiseksi ja tutustutaan digitaalista turvallisuutta vahvistaviin työkaluihin. Koulutus on tarkoitettu erityisesti kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön ja kehitysviestinnän parissa työskenteleville.
Ilmoittaudu mukaan 5.12 mennessä.<https://www.fingo.fi/tapahtumat/2018-12-riskienhallinta-4-digitaalinen-turv…>
Kouluttajina toimivat toiminnanjohtaja Auli Starck Vikesistä ja järjestelmäsuunnittelija Kalle Korhonen Fingosta.
Otathan oman kannettavan tietokoneen mukaan koulutukseen.
Ennakkolukemista: https://www.kepa.fi/uutiset-media/blogi/digitaalinen-turvallisuus-kuuluu-ka…
[https://www.kepa.fi/sites/kepa.fi/tiedostot/styles/3x2_1200/public/kuvat/20…]<https://www.kepa.fi/uutiset-media/blogi/digitaalinen-turvallisuus-kuuluu-ka…>
Digitaalinen turvallisuus kuuluu kaikille | Kepa<https://www.kepa.fi/uutiset-media/blogi/digitaalinen-turvallisuus-kuuluu-ka…>
www.kepa.fi<http://www.kepa.fi>
Mutta miten digitaalinen turvallisuus liittyy kansalaisyhteiskunnan tilaan? Parhaimmillaan se tukee sananvapautta ja turvaa kansalaisyhteiskunnan oikeudet toimia.
Ilmoittautuessasi vastaa aiempi kokemus aiheesta -kohtaan, onko järjestössäsi jo a) kartoitettu digitaaliseen turvallisuuteen liittyviä riskejä ja b) laadittu suunnitelma riskien ehkäisemiseksi.
Koulutuspaikka: Fingon Dialogi-koulutustila, 6.krs
Elimäenkatu 25-27
00510 Helsinki
Paikkakunta: Helsinki
Maksu: 25e jäsenille, 50e muille järjestöille ja 100e muille.
Lisätietoja: koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Ystävällisin terveisin
Emmi Liulia
Koulutussihteeri | Fingo
+358 50 317 6693 |emmi.liulia(a)fingo.fi<mailto:%7Ckalle.korhonen@fingo.fi>
Fingo
Making the future better - today.
communicates | trains | educates | supports | influences
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>