Sitra ja Ashoka ovat käynnistäneet suomalaisten muutoksentekijöiden kartoituksen. Kartoituksessa tunnistetaan suomalaisia muutoksentekijöitä ja kartoitetaan heidän yhteyksiään sekä toisiinsa, että heitä tukeviin organisaatioihin.
Tässä hankkeessa määritellään muutoksentekijä näin: "Muutoksentekijä on henkilö tai hanke, joka on tunnistanut yhteiskunnallisen haasteen, kehittänyt ratkaisun ja koonnut porukan ratkaisemaan ongelmaa käytännössä."
Kartoituksessa etsitään:
* Yhteiskunnallisia yrittäjiä ja muutoksentekijöitä. Yhteiskunnallinen yrittäjä tai muutoksentekijä on henkilö, joka on laittanut pystyyn yrityksen tai organisaation, jonka tehtävänä on ratkoa yhteiskunnallista ongelmaa innovatiivisella ja yrittäjähenkisellä tavalla. Yhteiskunnallinen yrittäjä tai muutoksentekijä innostaa ja kytkee muitakin muutokseen. * Nuoria muutoksentekijöitä. 16-25 vuotias nuori muutoksentekijä on nuoresta iästään huolimatta tunnistanut yhteiskunnallisen haasteen ja tarttunut toimeen. Nuori muutoksentekijä sitouttaa innostuksellaan muutakin yhteisöään mukaan muutokseen. * Muutoksentekijä-aloitteita ja -verkostoja. Aloite tai verkosto voi olla esimerkiksi kahden tai useamman organisaation yhteistoiminnallinen hanke, jonka ykköstavoitteena on yhteiskunnallinen ja sosiaalinen vaikuttavuus.
Ashoka etsii muutoksentekijöitä, jotka muuttavat yhteiskunnan järjestelmiä pysyvästi ja yhdistää nämä muutoksentekijät asiantuntijoihin ja rahoittajiin Ashoka Fellowship -verkoston kautta. Ashoka valitsee verkostoonsa muutoksentekijöitä, jotka tähtäävät systeemitason muutokseen. Sen sijaan, että he rakentaisivat uuden koulun tai sairaalan Ashokan Fellowt haluavat muuttaa koko opetusjärjestelmän tai terveydenhuollon.
Kannattaa tutustua kartoituksen kriteeristöön ja vinkata tekijöille potentiaalisia henkilöitä, aloitteita, verkostoja ja hankkeita: https://www.sitra.fi/hankkeet/muutoksentekijoiden-kartoitus/
globaalivastuujarjestojen.valikkoryhma@lists.fingo.fi