Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän(*) seuraava tapaaminen tiistaina 9.11. klo 15-17 (Zoomissa) käsittelee vapaaehtoisten hyvinvointia ja motivaatiota. Kuulemme kaksi alustusta ja keskustelemme niiden pohjalta.
Ensimmäisenä meitä johdattelee hyvinvoinnin, myötätunnon ja viisauden teemoihin tutkija ja kouluttaja Jenni Spännäri<https://www.jennispannari.fi/>. Jenni on monipuolisesti tutkinut työelämää, hyvinvointia ja myötätuntoa. Hän sanoo, että yksi asia yhdistää hänen tutkimuksiaan: kiinnostus ihmisen kykyyn tehdä hyvää yhdessä muiden kanssa.
Jennin kanssa pääsemme pohtimaan seuraavia kysymyksiä:
* Miten voimme koordinaattoreina huolehtia vapaaehtoisten hyvinvoinnista?
* Mitä meidän on hyvä ymmärtää myötätunnosta ja toisaalta myötätuntouupumuksesta?
* Miten puolestaan myötäinto tukee vapaaehtoisten jaksamista?
* Miten voisimme parhaiten tukea vapaaehtoisiamme, kun työskentelemme vaativien ja viheliäisten globaalien ongelmien parissa?
Toisena alustajana meillä on valikkoryhmämme varapuheenjohtaja Roosa Rusanen, SASKin vapaaehtoistoiminnan asiantuntija. Roosa on perehtynyt motivaation eri puoliin nykyisen työnsä lisäksi mm. toimiessaan urheiluvalmentajana. Hänen kanssaan pääsemme oppimaan siitä mikä on sisäisen ja ulkoisen motivaation ero ja miten ne näkyvät vapaaehtoistyössä. Pohdimme myös, miten vapaaehtoisten motivaatiota voidaan parhaiten tukea.
Tapaaminen pidetään Zoomissa, ilmoittaudu täyttämällä ilmoittautumiskaavake viimeistään ma 8.11. klo 18, saat linkin tapaamispäivän aamuna. https://forms.office.com/r/vXUrED1vAz
(*)=Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä on globaalien teemojen parissa työskentelevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattorien avoin vertaisoppimisverkosto. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli Valikkoverkostosta vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä Fingo.fi sivuilla<https://fingo.fi/palvelut/uutiskirjeet-ja-sahkopostilistat/globaalivastuuja…>.
Tapaamisiin!
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Mitä koronapandemian jälkeen? – Onko ihmiskunnan mahdollista kääntää valtava katastrofi voitokseen?
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu oppimaan ja keskustelemaan mahdollisuudesta yhteiskunnalliseen muutokseen pandemian jälkeisessä ajassa. Mikä voi olla järjestöjen rooli muutoksessa, kun asiaa katsoo erityisesti globaalin etelän näkökulmasta? Nyt saimme Into Kustannukselta<https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/mita-koronapandemian-jalkeen/> 25% alennuksen kirjan hinnasta, saat sen käyttöösi täyttämällä verkkokaupan ostoskorissa tilaukseesi koodin FINGO.
Saamme vieraaksemme tietokirjailija ja kansalaisaktivisti Risto Isomäen. Hänen alustuksensa ja uuden kirjansa Mitä koronapandemian jälkeen? pohjalta keskustelemme mm. seuraavista aiheista:
* Miten rokotepolitiikkaa pitäisi muuttaa?
* Miten pandemian jälkeisen elvytyksen pitää vastata myös ilmastonmuutoksen haasteeseen?
* Mikä on virusten muuntelun ja leviämisen yhteys lepakoihin ja tuotantoeläinlaitoksiin?
* Miten ennaltaehkäistä uudet epidemiat, mitkä toimenpiteet ovat tärkeimpiä? Mitä kansalaisjärjestöt voivat tehdä itse ja mitä niiden pitää vaatia hallituksilta?
Koronapandemian vastatoimet ovat olleet koko ihmiskunnan suurin yhteinen ponnistus uutta ja hyvin vaarallista taudinaiheuttajaa vastaan. Mitä tästä yhteistyöstä ja sen tuloksista voimme oppia ja miten oppimaamme hyödyntää muiden globaalien ongelmien ratkaisemisessa – tule keskustelemaan tästä mielenkiintoisesta teemasta opintopiiriimme.
Saat keskustelusta enemmän irti jos olet lukenut kirjan, mutta olet lämpimästi tervetullut mukaan vaikka kirja olisi vielä kesken tai lukematta.
Tapaaminen pidetään verkossa, Zoomissa keskiviikkona 27.10. klo 17-19. Ilmoittaudu viimeistään 25.10. Saat linkin tilaisuuteen edeltävänä päivänä.
Ilmoittautumiskaavake: https://forms.office.com/r/KkEWCNyT5Y
Lisätiedot koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi>
Hei,
Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmäläiset tapasivat Kansalaisareenan Satu Puolitaipaleen kanssa ja oppivat vapaaehtoistyö.fi<https://vapaaehtoistyo.fi/fi/> -alustan käytöstä ja kävivät keskustelun meidän alan järjestöjen tarpeista liittyen alustaan. Tapaamisessa Satu saman tien lisäsi vapaaehtoistehtäviä kuvaaviin kategorioihin kaksi uutta, jotka voivat olla käyttökelpoisia globaalien teemojen parissa toimiville järjestöille. Nämä uudet hakusanat ovat Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja Kansainvälisyys ja globaali vastuu. Nyt toiveena on, että järjestöt ottavat termit aktiiviseen käyttöön ja ilmoittavat vapaaehtoistehtävistään alustalla.
Liitteenä on lyhyt tiivistelmä tapaamisesta ja siinä on linkki pidempiin alustan käyttöohjeisiin. Ja Kansalaisareenan suunnalta voi aina myös kysyä lisätietoja. Yhteenvedon lopussa on linkki koulutuksiin, jotka lähiaikoina järjestetään. Niihin kannattaa osallistua mikäli haluat oppia lisää alustan käytöstä.
Samalla save the date -tieto: valikkoryhmämme seuraava tapaaminen pidetään tiistaina 9.11. klo 15-17 teemalla vapaaehtoisten hyvinvointi ja motivaatio, alustajana Jenni Spännäri<https://www.jennispannari.fi/>. Lisätietoja lähiaikoina.
Mukavia syyspäiviä toivotellen,
Jaana
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki(a)fingo.fi<mailto:jaana.viirimaki@fingo.fi>
Fingo - Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Mitä koronapandemian jälkeen? – Onko ihmiskunnan mahdollista kääntää valtava katastrofi voitokseen?
Fingon Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiiri kokoontuu oppimaan ja keskustelemaan mahdollisuudesta yhteiskunnalliseen muutokseen pandemian jälkeisessä ajassa. Mikä voi olla järjestöjen rooli muutoksessa, kun asiaa katsoo erityisesti globaalin etelän näkökulmasta?