[kehitysmaaliike-l] Kutsu: 15.9. Kansainvälisen demokratiapäivän seminaari

Lassi Härmälä lassi.harmala at demofinland.org
Pe Syys 9 13:14:21 EEST 2016


Eduskunta ja Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry kutsuvat teidät kansainvälisen demokratiapäivän seminaariin

Miksi demokratiaa on tuettava erityisesti nyt?

Seminaari järjestetään torstaina 15.9. eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa klo 9.15 - 11.15.

Demokratiaa pidetään yleisesti parhaana hallintomallina niin vakauden kuin vaurauden edistämiseksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana demokratiakehitys maailmalla on kuitenkin pysähtynyt ja demokratian liitokset natisevat jopa EU:n sisällä.

Suomen ulkopolitiikassa demokratian edistäminen on keskeisessä osassa. Kansainvälisen demokratiapäivän seminaarissa pohdimme kansanedustajien roolia demokratian edistämisessä. Eduskunnan kansainvälisessä toiminnassa etenkin Parlamenttienvälisessä liitossa (IPU) ja Euroopan neuvostossa käsitellään demokratiakysymyksiä.

YK on juhlistanut kansainvälistä demokratiapäivää 15. syyskuuta vuodesta 2008 lähtien korostaakseen demokratian edistämisen ja ylläpitämisen merkitystä.

OHJELMA:

9.15                     Kahvitarjoilu
9.30                     Seminaarin avaus: eduskunnan toinen varapuhemies Arto Satonen, Kokoomus
9.40                     Puheenvuoro: ihmisoikeus- ja demokratiasuurlähettiläs Rauno Merisaari
10.05                  Paneeli: Kansanedustajat demokratiaa edistämässä

Simon Elo, Perussuomalaiset, Parlamenttien välisen liiton Suomen johtokunnan varapuheenjohtaja
Maria Guzenina, SDP, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja
Aino-Kaisa Pekonen, Vasemmistoliitto, Demon hallituksen varajäsen

10.50                  Videotervehdys: Eva Biaudet, RKP, Demon hallituksen puheenjohtaja
  Keskustelua ja yhteenveto: Anu Juvonen, Demon toiminnanjohtaja (vs.)

Tilaisuuden juontaa Ylen toimittaja Nina Svahn.

Ilmoittautumisia pyydetään tästä linkistä<https://goo.gl/forms/uoFgcOzV9frQ5Hej1> viimeistään tiistaina 13.9.

Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo on kaikkien kahdeksan eduskuntapuolueen yhteistyöjärjestö. Se toimii demokratian edistämiseksi tukemalla suomalaisten puolueiden ja uusien ja kehittyvien demokratioiden poliittisten liikkeiden välisiä yhteistyöhankkeita.

--


Lassi Härmälä
Vaikuttamistyön & viestinnän suunnittelija
Policy & Communications Officer

Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo
Political Parties of Finland for Democracy - Demo Finland
Siltasaarenkatu 4, 7. krs / 7th floor, 00530 Helsinki, Finland
+358 45 235 7800 / +358 10 526 7670 (toimisto/office)

[cid:image001.png at 01D20A9C.11FF36C0]<http://www.demofinland.org/>[facebook_icon_email]<http://www.facebook.com/DemoFinland>[twitter_icon_email]<http://www.twitter.com/DemoFinland>



-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on poistettu...
URL: <http://lists.kepa.fi/pipermail/kehitysmaaliike-l/attachments/20160909/c095c858/attachment.htm>
-------------- seuraava osa --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: image001.png
Type: image/png
Size: 9409 bytes
Desc: image001.png
URL: <http://lists.kepa.fi/pipermail/kehitysmaaliike-l/attachments/20160909/c095c858/attachment.png>
-------------- seuraava osa --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: image002.gif
Type: image/gif
Size: 1317 bytes
Desc: image002.gif
URL: <http://lists.kepa.fi/pipermail/kehitysmaaliike-l/attachments/20160909/c095c858/attachment.gif>
-------------- seuraava osa --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: image003.gif
Type: image/gif
Size: 1351 bytes
Desc: image003.gif
URL: <http://lists.kepa.fi/pipermail/kehitysmaaliike-l/attachments/20160909/c095c858/attachment-0001.gif>