[kehitysmaaliike-l] MUISTUTUS: 31.5.: Ilmastonmuutoksen vaikutukset ruokaturvaan – esittelyssä tuoreita tutkimuksia

Jussi Kanner jussi.kanner at kehys.fi
Mon toukokuu 23 17:51:32 EEST 2016


Hei kaikki,

Muistutuksena alla oleva kutsu ilmastonmuutosta ja ruokaturvaa käsittelevään aamiaiskeskusteluun. Tilaisuudessa kuullaan myös Suomen Akatemian Päivi Lindforsin puheenvuoro EU:n rahoitusmahdollisuuksista ruokaturva-aiheisille tutkimuksille.

Parhain terveisin,
Jussi

---
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ruokaturvaan – esittelyssä tuoreita tutkimuksia

Aika: Tiistai 31.5.2016 klo 8:30 – 11:00
Paikka: MTK:n seminaaritilat, Simonkatu 6, Helsinki

MTK, FFD, ulkoministeriö ja Kehys ry kutsuvat teidät jatkamaan keskustelua ruokaturva-aiheisista tutkimuksista ja niiden hyödyntämisestä kehitysyhteistyöohjelmissa. UM on rahoittanut viime vuosien aikana useita tutkimusohjelmia koskien ilmastomuutosta ja ruokaturvaa. Aamukahvitilaisuudessa 31.5.16 tullaan niistä esittämään kaksi:

Tino Johansson Helsingin Yliopistosta esittelee vuosina 2011–2015 Keniassa, Tansaniassa ja Etiopiassa toteutetun The Climate Change Impacts on Ecosystem Services and Food Security in Eastern Africa (CHIESA) -ohjelman tuloksia. Ohjelman tavoitteena oli selvittää ilmastomuutosten vaikutuksia ekosysteemipalveluihin ja kehittää strategioita ilmastomuutokseen sopeutumiseen.  Ohjelmassa kehitettiin välineitä ja keinoja paikallisille yhteisöille sopeutua ilmastomuutokseen parantaen heidän ruokaturvaansa ja elinkeinoja. Ohjelman kautta lisättiin myös paikallisten tutkimuslaitosten, maatalousneuvojien ja päättäjien kapasiteettia liittyen maankäyttöön, luonnon monimuotoisuuteen, vesivaroihin ja tuhohyönteisten torjuntaan.  Ohjelma toteutettiin kansainvälisen hyönteistutkimuslaitoksen ICIPEn, Helsingin Yliopiston sekä Yorkin, Sokoinen ja Dar es Salaamin yliopistojen yhteistyönä.  Tino toimi CHIESA-ohjelman koordinaattorina Nairobissa.  Ohjelman jatkovaihe vuosille 2016–17  on juuri alkanut.

Kaisa Karttunen esittelee FAO:n vuosina 2012–2016 toteuttaman Mitigation of Climate Change in Agriculture (MICCA) -ohjelman tuloksia. Ohjelman tavoitteena oli osoittaa mm. kuinka pienviljelijät voivat parantaa ruokaturvaansa ja elinkeinojaan, sopeutua muuttuvaan ilmastoon ja samalla vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.  Ohjelman pilottiprojektit Keniassa ja Tansaniassa rahoitettiin UM:n varoin ja niissä partnereina toimivat ICRAF, CARE International ja East Africa Dairy Development Programme. Ilmastoälykkään maatalouden menetelminä käytettiin mm. peltometsäviljelyä, parannettua rehuntuotantoa, maan kasvukuntoa ylläpitävää viljelyä sekä maa-ja vesivarojen suojelua.  Pilottien ja muun MICCA:n työn tuloksia levitetään julkaisujen, videoiden, esitelmien ja webinaarien kautta ympäri maailman.  Kaisa toimi MICCA-ohjelman koordinaattorina FAO:ssa Roomassa.

8:30       Aamiainen ja avauspuheenvuoro: Antti Sahi, toiminnanjohtaja, MTK
8:45       Esittelyssä viimeaikaisia tai käynnissä olevia tutkimuksia
·         CHIESA, Tino Johansson, Helsingin yliopisto
·         MICCA, Kaisa Karttunen
9:45        EU:n tuki ruokaturvatutkimuksille, Päivi Lindfors, tiedeasiantuntija, Suomen Akatemia
10:00     Avointa keskustelua
11:00     Tilaisuus päättyy

Ilmoittautumiset perjantaihin 27.5. mennessä osoitteeseen jussi.kanner at kehys.fi<mailto:jussi.kanner at kehys.fi>.

Tervetuloa keskustelemaan tutkimusten hyödyntämismahdollisuuksista!

---
Jussi Kanner
Vaikuttamistyön koordinaattori - Advocacy Officer

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry
The Finnish NGDO Platform to the EU

Siltasaarenkatu 4 (7th floor)
00530 Helsinki
FINLAND

mob. +358 40 7544 883
jussi.kanner at kehys.fi<mailto:jussi.kanner at kehys.fi>
www.kehys.fi<http://www.kehys.fi/>

Seuraa Twitterissä: http://twitter.com/Kehys
Tykkää Facebookissa: http://www.facebook.com/Kehysry


-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on poistettu...
URL: <http://lists.kepa.fi/pipermail/kehitysmaaliike-l/attachments/20160523/abcb9dfb/attachment.htm>
-------------- seuraava osa --------------
A non-text attachment was scrubbed...
Name: Kutsu Ruokaturva ja ilmastonmuutos 310516.pdf
Type: application/pdf
Size: 274181 bytes
Desc: Kutsu Ruokaturva ja ilmastonmuutos 310516.pdf
URL: <http://lists.kepa.fi/pipermail/kehitysmaaliike-l/attachments/20160523/abcb9dfb/attachment.pdf>