[kehitysmaaliike-l] Valuutanvaihtovero etenee - vaikuta kansanedustajiin!

Matti Ylönen matti.ylonen at kepa.fi
To Apr 23 19:00:41 EEST 2009


Hei,

Eduskunnassa valmistellaan toimenpidealoitetta valuutanvaihtoverosta, joka
on noussut talouskriisin myötä uudelleen ajankohtaiseksi.
Globbarit-sivuston haastetyökalu tarjoaa mahdollisuuden vedota
kansanedustajiin valuutanvaihtoveron puolesta. 

Nettihaaste on auki vappuaattoon saakka, jonka jälkeen toimenpidealoite
luovutetaan 5.5. valtiovarainministerin edustajalle aloitteen ensimmäisen
allekirjoittajan, vihreiden Outi Alanko-Kahiluodon johdolla.

Aloitteeseen on tällä hetkellä sitoutunut hallituspuolueista vihreiden
ja oppositiosta vasemmistoliiton eduskuntaryhmät. SDP on linjannut aiemmin
kannattavansa valuutanvaihtoveroa 2007 eduskuntavaalien vaaliohjelmassaan.

Kepan eduskuntavaalikoneessa globaaleja veroja yleensä kannattivat
vahvasti tai varovaisemmin useat edustajat opposition edustajien ja
vihreiden lisäksi myös muista hallituspuolueista: muun muassa Ben
Zyskowicz, Sirkka-Liisa Anttila, Mikko Alatalo, Merikukka Forsius, Antti
Kaikkonen, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Aila Paloniemi, Petri Salo ja
Heikki A. Ollila. Matti Vanhanen totesi 15.2. Helsingin Sanomissa
valuutanvaihtoverosta, että "vuosi sitten olisin sanonut ei. Nyt ei ole
vastausta."

Nettihaaste löytyy osoitteesta
http://www.globbarit.fi/tempaukset/toivo_tulee_talkoisiin/haasta_kansanedustaja


Voit tutustua yksittäisten edustajien vaalikonevastauksiin
globbarit-sivustolla 
osoitteessa http://www.globbarit.fi/edustajaseuranta/peukkutaulukot

Terveisin,
Matti Ylönen


More information about the kehitysmaaliike-l mailing list