[kehitysmaaliike-l] Kurdien nälkälakko 13-15.2.

Elina Järvenpää elina.jarvenpaa at iki.fi
To Helmi 15 00:12:54 EET 2007


Suomen Kurdiyhdistys ry. on järjestänyt mielenosoituksen nälkälakon muodossa uusissa tiloissaan Rastilan ostoskeskuksessa, kurdijohtaja Abdullah Öcalanin Keniassa 15.2.1999 tapahtuneen sieppauksen vuosipäivän johdosta. Sen lisäksi kurdit protestoivat sitä vastaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt olla suosittelematta uutta oikeudenkäyntiä Öcalanille, vaikka Öcalanin oikeudenkäyntiä Turkissa pidetään puolueellisena. Mieltä osoitetaan myös sitä vastaan, että kurdeja vangitaan mm. Belgiassa ja Ranskassa. Kurdien nälkälakkoja on samaan aikaan ympäri Eurooppaa.

Torstaina 15.2. noin klo 17 saakka ehtii vielä tavata nälkälakossa olevia kurdeja Vuosaaressa Merirastilankuja 2, tai ottaa yhteyttä heidän edustajaansa Fatma Yasaan puh. 040-7060 212.

Alla Suomen Kurdiyhdistyksen tiedote asiasta

LEHDISTÖTIEDOTE: 
KURDIT NÄLKÄLAKOSSA 13. - 15.2.2007 HELSINGIN VUOSAARESSA

Helmikuun 15. päivänä tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä kun kurdijohtaja Abdullah Öcalan siepattiin Keniassa ja luovutettiin Turkin valtiolle. Siitä lähtien hän on ollut ainoa vanki ja täysin eristettynä Imralin vankilasaarella Istanbulissa.

Euroopan ihmisoikeustuomiosistuin (EIT) on todennut, että Turkin oikeudenkäynti Öcalania vastaan ei ollut oikeudenmukainen. Tästä huolimatta Euroopan neuvoston ministerikomitean sihteeristö on viimeisimmässä päätösluonnoksessaan asiasta todennut, että Öcalanille ei tarvitse järjestää uutta oikeudenkäyntiä. Euroopan neuvoston ministeri­komitea aikoo käsitellä raporttiluonnosta seuraavassa kokouksessaan 13. - 14. helmi­kuuta.

CDK (Kurdien demokraattinen yhteisö) katsoo, että kyseinen ehdotusluonnos on loukkaus kurdikansaa ja sen johtajaa vastaan. Kurdikansan ja Abdullah Öcalanin vapaustaistelua sorretaan samalla lailla kuin Öcalania henkilökohtaisesti.
Tämän vuoksi kurdit ovat Euroopassa järjestäneet nälkälakkoja helmikuun 7., 8., ja 9. päivinä Euroopan neuvoston jäsenmaiden pääkaupungeissa maiden ulkoministeriöiden edustalla. Helmikuun 10. päivänä kurdit järjestivät Strasbourgissa suuren mielenosoituksen helmi­kuun 15. päivän salaliittoa vastaan. Helmikuun 11., 12., 13. ja 14. päivinä nälkälakkoa jatketaan Strasbourgissa Euroopan neuvoston edessä kaikkien muiden nälkälakkojen keskuspaikkana. 

Suomen Kurdiyhdistys ry järjestää nälkälakon 13. - 15. helmikuuta tiloissaan Helsingin Vuosaaressa osoitteessa Merirastilankuja 2. 
Tervetuloa paikalle keskustelemaan nälkälakkolaisten kanssa!
Lisätiedot: Fatma Yasa Puh. 040-7060 212

Helmikuun 12. päivänä 2007
Suomen Kurdiyhdistys ry ja CDK (Kurdien demokraattinen yhteisö Euroopassa)


***********************
Tiedon välitti
Elina Järvenpää
elina.jarvenpaa at iki.fi
Puh./Fax:  (09) 3236 495
GSM:  040 589 1150
***********************