[kehitysmaaliike-l] KUTSU keskusteluun: kehitysmaiden epäoikeutetut velat, ke 29.11. klo 18.30

Tytti Nahi tytti.nahi at kepa.fi
Ke Nov 22 13:48:56 EET 2006


HUOM! Tilaisuuden kellonaika muuttui!


Viime aikoina velkakeskusteluissa on puhuttu paljon velanantajien vastuusta.

Erityisen selkeää on, että valanantajilla on vastuuta veloista, jotka on 
myönnetty diktaattoreille. "On selvää, ettei entisen diktaattorin 
ottamia velkoja tule sälyttää Irakin kansan maksettavaksi?, totesi 
Yhdysvaltojen Valtiovarainministeri John Snow perustellessaan mittavaa 
velkahelpotusta Irakille vuonna 2005. Kuitenkin esimerkiksi Mobutun, 
Marcosin, Suharton ja Apartheid-hallituksen velkoja maksetaan edelleen.

Lisäksi, Norja on myöntänyt antaneensa 1970-luvulla velkaa 
vastuuttomasti usealle kehitysmaalle ja ilmoitti lokakuussa 2006 
mitätöivänsä 80 miljoonan dollarin edestä sellaisia velkoja.

Tule kuulemaan Eurodadin toiminnanjohtaja Alex Wilksin alustus 
epäoikeutetuista veloista sekä kansalaisjärjestöjen kampanjasta ja 
keskustelemaan aiheesta.
Aika: Ke 29.11. klo 18.30-19.30 HUOM!
Paikka: Kepa, Töölöntorinkatu 2 A, 00120 Helsinki

Eurodad (www.eurodad.org) eli European Network on Debt and Development 
on Euroopan pätevimpiä kansalaisjärjestöverkostoja velka- ja 
kehitysyhteistyön laatua koskevissa kysymyksissä.

Tervetuloa!
Tytti Nahi

-- 
Tytti Nahi
Advocacy Officer (Trade policy)
KEPA - Service Centre for Development Cooperation
Address: Töölöntorinkatu 2 A, 00260 Helsinki, Finland
tel: +358 9 5842 3246     fax: +358 9 5842 3200
tytti.nahi at kepa.fi     www.kepa.fi



More information about the kehitysmaaliike-l mailing list