Hei ja hyvää helmikuuta kaikille!

Tapasimme OT puheenjohtajien toimesta UM KEO-30 yksikön väkeä viime viikolla ja ohessa muistio tapaamisesta. Kevään yhteisten tapahtumien lisäksi keskustelussa nousi joitakin ajankohtaisia uutisia yksiköstä ja yleisesti erilaisten prosessien kehittämisestä. KEO-30 toi esiin, että pystyvät nyt taas olemaan aktiivisemmin yhteistyössä mukana, kun OT hakukierros on ohi, eikä aiheuta heille rajoituksia siihen mitä asioita voimme yhdessä käsitellä. Paljon erilaisia yhteisiä prosesseja ja tapaamisia onkin tälle keväälle ehdolla! Tarkemmin näistä muistiossa, mutta tässä muutama nosto asioista, joita KEO-30 toivoi välitettävän järjestöille:

- KEO-30 ottaa mielellään vastaan ehdotuksia aamukahvien aiheiksi. Yhteinen tilaisuus ohjeistuksiin liittyen on suunnitteilla. (Puheenjohtajien kesken pohdimme, että yhteisiä tilaisuuksia on tälle keväälle jo aika monta suunnitteilla, joten emme suoraan ehdottaneet uusia aiheita tässä vaiheessa)

- Omaa myöntöään koskevan arviointimateriaalin voi pyytää KEO-30lta, materiaalia on hyvä hyödyntää oman toiminnan kehittämisessä. Myös keskustelut KEO-30:n kanssa päätöksen perusteista ovat mahdollisia.

- Matkustusrahoitusten ollessa edelleen voimassa KEO-30 vastuuvirkahenkilöt osallistuvat mielellään erilaisiin järjestöjen virtuaalimonitorointeihin ja/tai muihin järjestön ja kentän yhteisiin työpajoihin.  

- Vuosikeskustelujen pöytäkirjavastuu on tänä vuonna järjestöillä, huomioittehan tämän valmistautuessanne vuosikeskusteluihin

OT järjestöjen sisäiseen keskusteluun ehdotamme keväälle seuraavia tapaamisia:

Kevään yhteiset tilaisuudet UM kanssa korkataan AVS aamukahveilla huomenna, toivottavasti nähdään siellä!

T. Janne ja Eeva

 


Any opinions expressed in this message and any attachments are those of the sender only and do not necessarily represent the views of Plan. Internet communications are not secure and Plan accepts no responsibility for the content of this e-mail.

The information contained in this message and any attachments is intended solely for the use of the person(s) to whom the message is addressed. The information may be confidential and, if you are not the intended recipient, you must not copy, distribute or take any action in relation to it.

 

For the content of this e-mail to be contractually binding, it must be signed by an authorised representative of Plan.

 

Plan International Finland: registered in Finland no. 1498487-2.
Registered address: Lautatarhankatu 6, 00580 Helsinki, Finland


Finland Disclaimer Tag