Hei kaikki!
Ensi syksyyn on vielä matkaa, mutta laitetaan silti vireille lukuvuoden 2020-2021 OKL-yhteistyön suunnittelu!
Samalla tiedoksenne, että olen jäämässä Fingosta työvapaalle 25.5. alkaen pariksi vuodeksi ja tuleva sijaiseni koppaa hommista kesälomien jälkeen. Aloitan ensi viikolla Sitrassa Sivistys+ -projektissa hyvin samansuuntaisten
teemojen parissa. Toivon, että päästään tekemään yhteistyötä uusien kuvioidenkin kautta! Kiitos kuitenkin tällä haavaa yhteistyöstä näissä ja muissa merkeissä. Teette hurjan tärkeää työtä
❤
Monetkaan seminaaripäivät eivät vielä olet tiedossa ja sijaiseni, jota parhaillaan rekrytoidaan, koppaa hommasta sitten kesälomien jälkeen. Varsinainen suunnittelukokous pidetään siis vasta alkusyksystä, mutta ensi lukuvuoteen
voi jo hiljalleen orientoitua.
Tiedossa olevat seminaaripäivät:
Tässä linkki taulukkoon, johon olen koonnut tulevat seminaarit. Päivämäärät ja tiedot seminaareista täydentyvät. Kirjoita järjestösi & yhteyshenkilön nimi niiden seminaarien alle, joissa haluaisitte olla mukana kouluttajana.
Jos olet kiinnostunut olemaan luentoryhmässä, tähänkin saa jo ilmoittautua mukaan. Luentoteemaakin saa jo lähteä ideoimaan! Päätetään teemasta sitten suunnittelukokouksen yhteydessä.
Kesän aikana voit myös muistella menneitä seminaareja ja pistää muistiin kehittämisideoita! Näistäkin voidaan jutella sitten elokuun suunnittelutapaamisessa.
Lämpimin terveisin ja kiitos mahtavasta yhteistyöstä,
Sanna
Sanna Rekola
Asiantuntija, globaalikasvatus | Fingo
+358 50 317 6697 | sanna.rekola@fingo.fi
twitter.com/sannarekola
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi |
Facebook
| Twitter
| LinkedIn
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.