Kestävän kehityksen suurtapahtuma ja maailmanmusiikin ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, julkaisee ensimmäisiä esiintyjiään. Helsingin Kaisaniemen puistossa
23.–24.5. esiintyvät kantaaottava kollektiivi Les
Amazones
d'Afrique, Los Van
Van -yhtyeen keulahahmona tunnettu
Mayito
Rivera, Grammy-palkittu Ricky
Kej, marokkolainen
Oum sekä yksi Suomen tunnetuimmista artisteista, SANNI.
Maailma kylässä -festivaalin kotimaisena pääesiintyjänä nähdään
SANNI, jonka kappale 2080-luvulla palkittiin juuri viime vuosikymmenen eniten radiossa soineena biisinä.
– Festivaalin teemana on
tulevaisuus, joka puree varmasti nuorempaan yleisöön. Tämän päivän teot vaikuttavat erityisesti lasten ja nuorten tulevaisuuteen, joten SANNI on sen suhteen erinomainen vetonaula festivaalille, miettii viestintä- ja varainhankintapäällikkö
Nelli Korpi.
Les
Amazones
d'Afrique ja
Oum puhuvat naisten oikeuksien puolesta
Festivaalilla soittaa kansainvälisiä artisteja eri maanosien kirkkaimmista tähdistä uudempiin tuttavuuksiin. Kaksi Suomessa aiemminkin esiintynyttä kokoonpanoa,
Les
Amazones
d'Afrique
ja Oum,
haluavat vaikuttaa erityisesti naistenoikeuksiin, luonnonsuojeluun ja siirtolaiskysymyksiin modernien afrikkalaisten soundien välityksellä.
Malilaisten naislaulajien vuonna 2014 perustama
Les
Amazones
d'Afrique julkaisi tammikuussa 2020 toisen,
Amazones Power -albumin (Real World Records). Kuudentoista kansainvälisen
laulajan kollektiivista Maailma kylässä -festivaalilla esiintyvät yhtyeen perustajajäsen
Mamani
Keïta (MLI) sekä
Fafa
Ruffino
(BEN) ja Niariu (GIN).
– Tämän vuoden festivaalilla nähdään erityisen paljon kantaaottavia ja vaikuttavia artisteja eri puolilta maailmaa. Kestävä kehitys, ihmisoikeudet ja ympäristökysymykset
ovat festivaalin ydinaluetta, joten on tärkeää, että teemat näkyvät voimakkaasti myös esiintyjien sanomassa, kertoo ohjelmapäällikkö
Johanna Eurakoski.
Grammy-palkitut Ricky
Kej ja
Mayito
Rivera nauttivat laajaa kansainvälistä arvostusta
Festivaalin kansainvälisesti tunnetuimpiin esiintyjiin kuuluu kuubalaisen Los Van
Van -yhteen keulahahmona yli 20 vuotta toiminut
Mayito
Rivera yhtyeensä
Sons of
Cuban kanssa. Salsaa,
timbaa ja
sonia esittävä
Rivera on voittanut Grammy-palkinnon Los Van
Van -yhtyeen kanssa ja ollut Grammy-ehdokkaana
Llegó La
Hora -sooloalbumillaan.
Intialainen
pop- ja
new
age -musiikkia yhdistelevä
Ricky Kej on kansainvälisesti arvostettu muusikko, säveltäjä ja ympäristönsuojelija, joka on omistanut elämänsä ja musiikkinsa
ympäristötietoisuuden lisäämiselle. Vuonna 2014 Kej voitti yhdessä eteläafrikkalaisen huilisti
Woulter
Kellermanin kanssa parhaan
new
age -albumin Grammy-palkinnon albumillaan
Winds of
Samsara. Konsertin lisäksi Ricky
Kej tuo festivaalille dokumenttielokuvan
Wild Karnataka, johon hän on säveltänyt musiikin. Elokuvan kertojana toimii Sir
David Attenborough. Elokuvan yhteydessä kuullaan
Kej’n
keynote-puheenvuoro.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Nelli Korpi, viestintä- ja varainhankintapäällikkö,
nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317
6698
Johanna Eurakoski, ohjelmapäällikkö,
johanna.eurakoski@fingo.fi,
+358 50 317 6696
maailmakylassa.fi
Flickr-kuvagalleria (kuvat
median vapaasti käyttävissä)
Facebook
Twitter
Instagram
Youtube
#maailmakylässä
Maailma kylässä -festivaali järjestetään 23.–24.5.2020
Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Loput festivaalin konserttiohjelmasta, lastenohjelma, alueohjelma sekä dokumenttielokuvien ohjelmisto
julkaistaan 31.3. Keskustelut, haastattelut, puheenvuorot ja paneelit julkaistaan
8.4. Puheohjelmisto painottuu festivaalin tulevaisuus-teemaan. Sadan
ohjelmanumeron lisäksi tapahtumaan osallistuu noin 400 näytteilleasettajaa järjestöistä basaarimyyjiin ja kansainvälisiin ruokamyyjiin. Tapahtuman järjestää
Fingo,
joka on yli 300 kehitysjärjestön kattojärjestö. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin seurakuntayhtymä, Ympäristöministeriö, Ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto sekä Maailman kuvalehti.