Tervetuloa Fingon meppikahveille keskustelemaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja hiilitullien vaikutuksista kehittyviin maihin Ville Niinistön kanssa perjantaina 26.3. klo 9–10.30!
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman (EU Green Deal) myötä EU:n lainsäädäntöä on tarkoitus uudistaa ilmastomyönteisemmäksi niin, että EU:n tavoite ilmastoneutraaliudesta vuonna 2050 toteutuu. Myös vihreäksi elvytykseksi
nimetty ohjelma merkitsee uusia lainsäädäntöhankkeita lähes kaikilla sektoreilla maataloudesta liikenteeseen ja metsäsektorilta energia-alalle.
Vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluvat lainsäädäntömuutokset tulevat vaikuttamaan monin tavoin myös kehittyviin maihin ja EU:n kehitysyhteistyöhön. Ohjelman tavoitteena on diplomatian ja ’vihreiden kumppanuuksien’ kautta
vaikuttaa ympäristöstandardien kiristämiseen myös EU:n rajojen ulkopuolella.
Osana vihreän kehityksen ohjelmaa on esitetty nk. hiilitulleja (carbon border adjustment mechansim): tuontituotteille asetettavaa tullimaksua, joka olisi sitä suurempi, mitä enemmän ilmastopäästöjä tuotteen tuottaminen
on aiheuttanut. Hiilitullien tarkoitus on estää ”hiilivuotoa”, teollisuuden pakenemista löyhemmän ilmastolainsäädännön omaaviin maihin, sekä painostaa EU:n ulkopuolisia maita tiukentamaan omia ympäristöstandardejaan.
Hiilitullien toimivuuteen liittyy monia poliittisia ja käytännön kysymyksiä: miten tuontituotteiden valmistuksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt voitaisiin arvioida luotettavasti ja yhdenvertaisesti? Miten hiilitullijärjestelmä
voitaisiin toteuttaa niin, ettei se johtaisi vastatulleihin ja kauppasotaan? Entä miten hiilitullien negatiivisia vaikutuksia kaikkein köyhimpiin maihin ja haavoittuviin ryhmiin voitaisiin estää monimutkaisten globaalien tuotantoketjujen maailmassa?
Tervetuloa keskustelemaan näistä aiheista europarlamentaarikko
Ville Niinistön kanssa. Niinistö on Europarlamentin ympäristövaliokunnan ja teollisuusvaliokunnan jäsen.
Järjestöpuheenvuoron pitää Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola. Finnwatchilta on tulossa tänä keväänä raportti, jossa arvioidaan hiilitullien ja päästöverojen
vaikutuksia sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
Virtuaaliset meppikahvit järjestetään
Zoom-alustalla 26. maaliskuuta klo 9-10.30. Nappaa siis (reilu) aamukahvisi mukaan ja tule keskustelemaan EU:n ajankohtaisista asioista europarlamentaarikon ja järjestökollegojesi kanssa!
Ilmoittautuminen
tämän linkin kautta 25.3. mennessä. Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa.
Parhain terveisin,
Emilia Runeberg
Climate policy advisor
Finnish Development NGOs – Fingo
+358 50 317 6686