Hyvä järjestöedustaja,
Lontoossa järjestettiin viime lokakuussa korkeantason kokous the International Summit to tackle sexual exploitation, abuse and harassment in the aid sector. Taustalla oli kevään 2018 Oxfam-tapaus ja sitä seurannut keskustelu safeguarding-mekanismeista seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän torjumiseksi. Kokouksessa keskusteltiin siitä, miten eri kehitystoimijat huomioivat seksuaalisen hyväksikäytön torjumisen omassa toiminnassaan. Asia on ollut keskustelussa myös Suomessa eri kanavissa sekä järjestöedustajien keskuudessa.
Kutsumme nyt kehitysyhteistyöjärjestöt keskustelemaan siitä missä vaiheessa olemme järjestöissämme sen edistämisessä ettei seksuaalista hyväksikäyttöä ja häirintää tapahdu omassa organisaatiossamme tai hankkeissa, joita meillä on yhteistyökumppaneidemme kanssa. Monilla järjestöillä on jo olemassa erilaisia ohjeita seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän torjumiseksi ja toisilla järjestöillä ohjeistuksia viimeistellään parasta aikaa.
Keskustelutilaisuus järjestetään Fingo ry:n koulutustila Amazonissa maanantaina 29.4.2019 klo 14.00-16.00. Tilaisuuden aluksi Suomen UN Womenin erityisasiantuntija, tasa-arvokonsultti Elina Nikulainen alustaa aiheesta. Sen jälkeen kaksi ohjelmatukijärjestöä kertoo siitä miten he ovat menetelleen ohjeistuksen aikaansaamiseksi.
Ilmoittautumiset 26.4.2019 mennessä kehyneuvonta@fingo.fimailto:kehyneuvonta@fingo.fi
Ystävällisin terveisin, Helena Helena Nevalainen Asiantuntija – järjestöjen kehitysyhteistyö | Fingo
+358 50 3176729 | helena.nevalainen@fingo.fimailto:helena.nevalainen@fingo.fi
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään. viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa fingo.fihttp://www.fingo.fi/ | Facebookhttps://www.facebook.com/FingoFi/ | Twitterhttps://twitter.com/FingoFi | LinkedInhttps://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.