Hyvä järjestöväki,
Ulkoministeriön
on avannut hakukierroksen kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeiden tukemiseen vuosille 2021-2024. Alustavan suunnitelman mukaan vuosille 2021–24 tullaan tällä hakukierroksella
kohdentamaan yhteensä noin 25 miljoonaa euroa.
Hanketukea voi hakea hakukriteerit täyttäville kehitysyhteistyöhankkeille, mukaan lukien vuosina 2021-2022 jo käynnissä oleville hankkeille.
Valtionavustus on tarkoitettu toimintaan äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi, eriarvoisuuden vähentämiseksi sekä ihmisoikeuksien toteutumiseksi YK:n kestävän kehityksen (Agenda 2030:n), Suomen kehityspoliittisten
painopisteiden ja kansalaisyhteiskuntalinjauksen (2017) mukaisesti.
Hanketuki on määräaikaista ja tavoitteena on vahvistaa myös kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan kapasiteettia ja toimintatilaa. Hanketukea voi hakea ainoastaan hankkeen toiminnalliseen vaiheeseen.
Valtionavustusta voivat hakea Suomessa rekisteröidyt yhdistykset ja säätiöt, jotka ovat hakuhetkellä olleet rekisteröityneinä
vähintään kaksi vuotta.
Hakuilmoituksessa kerrotaan hakijalta ja hankkeelta edellytettävät vähimmäisvaatimukset sekä arviointikriteerit.
Hakuilmoitus, hakulomake, perustietoilmoituslomake, haun ehdot ja lisätietoja löytyy
Hanketuki kansalaisjärjestöille -sivulta.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa ulkoministeriön sähköisen asiointipalvelun kautta
tiistaihin 31.3.2020 klo 16.15 mennessä.
Ystävällisin terveisin,
Helena
Helena Nevalainen
Asiantuntija – järjestöjen kehitysyhteistyö | Fingo
+358 50 3176729 | helena.nevalainen@fingo.fi
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi |
Facebook |
Twitter |
LinkedIn
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.