Hei!
Alla olevaa viestiä voi vapaasti välittää omissa verkostoissa tai lähipiirissä, jos siihen kuuluu Impact Academyn ikähaarukkaan kuuluvia ja vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria.
Haku Impact Academyn kevätkaudelle on 31.1 saakka!
Jumissa omiin unelmiin sopimattomassa työssä tai opiskelujen jälkeinen tulevaisuus mietityttää? Vai pohditko kenties jotain yhteiskunnallista ongelmaa ja haluaisit vaikuttaa sen ratkaisemiseksi? Oli sitten tilanteesi joku näistä tai olet muuten vain kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, Suomen Somalia-verkoston Impact Academy on sinua varten!
Impact Academyn aikana pääset osallistumaan koulutuksiin omien mielenkiinnon kohteiden perusteella, pääset tapamaan mentoreita ja miettimään sopivaa vapaaehtoistyötä – unohtamatta saman henkisten ihmisten seuraa. Koulutusten teemat pyörivät yhteiskunnallisen vaikuttamisen ympärillä ja tarkastelevat sitä eri näkökulmista osallistujien toiveet huomioon ottaen. Ohjelman aikana tuetaan esimerkiksi myös sopivan vapaaehtoistoiminnan löytämisessä ja oman urapolun kirkastamisessa. Kevätkausi kestää toukokuun loppuun asti.
Jos olet 16-29-vuotias, hae mukaan sunnuntaihin 31.1. mennessä. Lisätietoa ja hakulomakkeen löydät Suomen Somalia-verkoston nettisivuilta: https://www.somaliaverkosto.fi/fi/toiminta-suomessa/impact-academy/.
Lisää tietoa saat hankekoordinaattori Katri Vainiolta, puh. +358 44 777 9622 ja sähköposti katri.vainio (at) somaliaverkosto.fi
Ystävällisin terveisin,
--
Bostio Moalim
Projekti- ja viestintäkoordinaattori
Olen eurooppalainen – myös sosiaalisessa mediassa -hanke, Impact Academyn viestintä
+358 50 512 3126
www.somaliaverkosto.fi<http://www.somaliaverkosto.fi/>
https://oleneurooppalainen.fihttps://www.instagram.com/i.ameuropean/https://www.instagram.com/impactacademy_somaliaverkosto/https://www.instagram.com/somaliaverkosto/
Hei!
Alla olevaa viestiä voi vapaasti välittää omissa verkostoissa tai lähipiirissä, jos siihen kuuluu Impact Academyn ikähaarukkaan kuuluvia ja vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria.
Haku Impact Academyn kevätkaudelle on 31.1 saakka!
Jumissa omiin unelmiin sopimattomassa työssä tai opiskelujen jälkeinen tulevaisuus mietityttää? Vai pohditko kenties jotain yhteiskunnallista ongelmaa ja haluaisit vaikuttaa sen ratkaisemiseksi? Oli sitten tilanteesi joku näistä tai olet muuten vain kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, Suomen Somalia-verkoston Impact Academy on sinua varten!
Impact Academyn aikana pääset osallistumaan koulutuksiin omien mielenkiinnon kohteiden perusteella, pääset tapamaan mentoreita ja miettimään sopivaa vapaaehtoistyötä – unohtamatta saman henkisten ihmisten seuraa. Koulutusten teemat pyörivät yhteiskunnallisen vaikuttamisen ympärillä ja tarkastelevat sitä eri näkökulmista osallistujien toiveet huomioon ottaen. Ohjelman aikana tuetaan esimerkiksi myös sopivan vapaaehtoistoiminnan löytämisessä ja oman urapolun kirkastamisessa. Kevätkausi kestää toukokuun loppuun asti.
Jos olet 16-29-vuotias, hae mukaan sunnuntaihin 31.1. mennessä. Lisätietoa ja hakulomakkeen löydät Suomen Somalia-verkoston nettisivuilta: https://www.somaliaverkosto.fi/fi/toiminta-suomessa/impact-academy/.
Lisää tietoa saa: Hankekoordinaattori, Katri Vainio, +358 44 777 9622<tel:+358%2044%20777%209622>, katri.vainio (at) somaliaverkosto.fi<http://somaliaverkosto.fi/>
Teamsin osallistava käyttö järjestöissä
to 4.2.2020 klo 9.00 – 10.30
Digiosaavat järjestöt -webinaarisarja
Miten Teamsissa järjestetään onnistuneesti koulutuksia, ryhmätöitä ja työpajoja? Mitä uusia osallistavia työkaluja Teamsiin on ilmestynyt ja kuinka niitä voi hyödyntää järjestötyössä? Tule mukaan oppimaan ja kokeilemaan! Webinaarissa esitellään Teamsin uusia ominaisuuksia osallistavuuden kannalta ja testataan mm. chatin, kyselyiden, livereaktioiden sekä uusien ryhmätyöhuoneiden eli Breakout Roomsien käyttöä. Lopuksi kurkistetaan myös myöhemmin keväällä ilmestyviin ominaisuuksiin.
Tilaisuuden fasilitoivat fasilitointiguru Jonas Rajanto Grape Peoplesta ja oppimisen asiantuntija Pauliina Paananen Fingosta.
Webinaari toteutetaan Teamsissa ja siihen mahtuu 350 osallistujaa. Tilaisuus on maksuton. Webinaari tallennetaan ja tekstitetään ja se on myöhemmin katsottavissa Fingon Youtube -kanavalla.
Ohjelma to 4.2.2020
8:45 Linjat auki
Tsekataan tekniikan toimivuus, otetaan muistiinpanovälineet esiin ja laskeudutaan tilaisuuteen
9:00 Tervetuloa
* Ohjelma, työskentelytapa ja virittäytyminen tilaisuuteen
* Parhaita käytäntöjä verkkotilaisuuksien fasilitoimiseen ja vinkkejä Teamsin ominaisuuksien hyödyntämiseen
* Keskustelu webinaarin oivalluksista
10:30 Tilaisuus päättyy
Ilmoittaudu mukaan 28.1 mennessä: https://www.fingo.fi/tapahtumat/teamsin-osallistava-kaytto-jarjestoissa
Lisätiedot: koulutus(a)fingo.fi<mailto:koulutus@fingo.fi> , Pauliina Paananen, puh. +358 50 317 6689
Digiosaavat järjestöt -sarja
Tässä koulutuskokonaisuudessa saat työkaluja ja vinkkejä järjestötoiminnan digitaalisiin ratkaisuihin ja toimintatapoihin. Webinaarisarjan toteuttaa yhteistyössä Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry, Opintokeskus Sivis, Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo ry, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry, Suomen Olympiakomitea ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.
Pauliina Paananen
Asiantuntija, oppiminen | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
+358 50 317 6689 | pauliina.paananen(a)fingo.fi<mailto:pauliina.paananen@fingo.fi>
Fingo -vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi<http://www.fingo.fi/> | Facebook<https://www.facebook.com/FingoFi/> | Twitter<https://twitter.com/FingoFi> | LinkedIn<https://www.linkedin.com/company/fingo-fi/about/>
Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.
Hei!
Alla olevaa viestiä voi vapaasti välittää omissa verkostoissa tai lähipiirissä, jos siihen kuuluu Impact Academyn ikähaarukkaan kuuluvia ja vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria.
Haku Impact Academyn kevätkaudelle on 31.1 saakka!
Jumissa omiin unelmiin sopimattomassa työssä tai opiskelujen jälkeinen tulevaisuus mietityttää? Vai pohditko kenties jotain yhteiskunnallista ongelmaa ja haluaisit vaikuttaa sen ratkaisemiseksi? Oli sitten tilanteesi joku näistä tai olet muuten vain kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, Suomen Somalia-verkoston Impact Academy on sinua varten!
Impact Academyn aikana pääset osallistumaan koulutuksiin omien mielenkiinnon kohteiden perusteella, pääset tapamaan mentoreita ja miettimään sopivaa vapaaehtoistyötä – unohtamatta saman henkisten ihmisten seuraa. Koulutusten teemat pyörivät yhteiskunnallisen vaikuttamisen ympärillä ja tarkastelevat sitä eri näkökulmista osallistujien toiveet huomioon ottaen. Ohjelman aikana tuetaan esimerkiksi myös sopivan vapaaehtoistoiminnan löytämisessä ja oman urapolun kirkastamisessa. Kevätkausi kestää toukokuun loppuun asti.
Jos olet 16-29-vuotias, hae mukaan sunnuntaihin 31.1. mennessä. Lisätietoa ja hakulomakkeen löydät Suomen Somalia-verkoston nettisivuilta: https://www.somaliaverkosto.fi/fi/toiminta-suomessa/impact-academy/.
Lisää tietoa:
Katri Vainio,
Hankekoordinaattori
+358 44 777 9622
katri.vainio (at) somaliaverkosto.fi