Olettehan huomanneet tämän kampanjan? Olisi hienoa jos ehdokkaita nimettäisiin myös globaalikasvatus- ja kehitysjärjestöjen vapaaehtoisten joukosta.

 

Vuoden vapaaehtoinen 2021-kampanja on käynnistynyt!

Kahdeksas Vuoden vapaaehtoinen -kampanja on käynnistynyt. Kansalaisareena hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka esimerkillään inspiroi muita vapaaehtoistoiminnan saralla.

Vapaaehtoistoiminta elää yhteiskunnallisten muutosten mukana. Erilaiseen tilanteeseen mukautuminen on synnyttänyt luovia toimintamalleja ja innostanut mukaan uusia vapaaehtoisia. Pandemia-aika on synnyttänyt lukuisia uusia tapoja osallistua kansalaistoimintaan.

Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas.  Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen. Vuoden vapaaehtoiseksi ei voi valita henkilöä, joka saa hyväntekeväisyystyöstään myös rahallista korvausta (esim. vapaaehtoistyötä tarjoavan järjestön työntekijä).

Kuka tahansa – niin yksityishenkilö kuin yhteisökin – voi ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa Kansalaisareenan verkkosivuilla. Ehdotusaika päättyy 9.9.2021. Ehdota palkinnon saajaa.

Ehdotusten pohjalta suoritetaan yleisöäänestys 1.–29.10. Valitsijaraati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2021 yleisöäänestyksen kymmenen kärjen joukosta. Vuoden vapaaehtoinen julkistetaan ja palkitaan kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän alla 3.12.2021.

Kampanjan tavoitteena on lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

Vuoden vapaaehtoinen 2020 -palkinto jaettiin Paula-Sirkka Vähämäelle.

Lisätiedot:

Outi Platan: outi.platan(at)kansalaisareena.fi (Pinja Nieminen, pinja.nieminen(at)kansalaisareena.fi 17.8.–20.8.2021)

http://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/