Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän(*) oppimisen ja verkostoitumisen aamupalatilaisuus pidetään Fingon tiloissa torstaina 28.11. klo 9-11. Kun keräsimme teiltä toiveita ja ideoita ryhmän toimintaan niin
hyvin moni oli vastannut, että haluaisi oppia minkälaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja muilla globaalivastuujärjestöillä on. Moni haluaisi myös tiivistää yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa.
Niinpä päätimme tällä kertaa kokoontua omalla porukalla ilman ulkopuolisia alustajia ja käytämme parituntisen oppiaksemme paremmin tuntemaan toisemme. Tavoitteena on luoda rento ja avoin ilmapiiri keskusteluille
ja mahdollisuus oppia toinen toisiltamme.
Lähdemme liikkeelle järjestöjen lyhyillä esittelyillä, joiden tulisi vastata näihin kysymyksiin:
- Mitä meillä on? (järjestön vapaaehtoistyön vahvuudet)
- Mitä haluaisimme lisää? (mistä yhteistyöstä olisi meille hyötyä).
Tämän jälkeen käynnistämme muutaman ryhmäkeskustelun niin, että keskustelujen aiheet aidosti nousevat osallistujien omista tarpeista.
Tämän marraskuisen tapaamisen pohjalta suunnittelemme ensi kevään tapaamisten aiheet. Keskustelemme myös siitä, minkälaisen yhteydenpitokanavan ryhmän jäsenet toivoisivat, halutaanko perustaa Fb-ryhmä tai
ottaa käyttöön Slack tms., vai riittääkö sähköpostilista.
Ilmoittautuminen Fingoon Jaana Viirimäelle (jaana.viirimaki@fingo.fi ) viimeistään perjantaina 22.11. Tarjoamme inspiroivan vegaanisen aamupalan. Kerrothan ilmoittautumisen
yhteydessä erityistarpeista, allergioista tms. Osoite on Elimäenkatu 27, 6. krs. Tila on esteetön.
Tervetuloa tapaamaan kollegoja,
toivottavat valikkoryhmän puheenjohtajat Maiju Tuomainen/Plan ja Kaisa Honkala/Suomen Pakolaisapu
(*) Valikkoryhmät ovat vapaaehtoistoiminnan kehittäjien ja koordinaattoreiden avoimia ryhmiä. Valikkoryhmien valtakunnallisesta koordinaatiosta eli
Valikkoverkostosta vastaa Kansalaisareena. Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmän sähköpostilistalle voit liittyä
Fingon sivuilla.
Jaana Viirimäki
Asiantuntija, Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen | Fingo
+358 50 317 6737 | jaana.viirimaki@fingo.fi
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi |
Facebook |
Twitter |
LinkedIn
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.