MAAILMA KYLÄSSÄ -FESTIVAALI
TIEDOTE 27.4.2020
Maailma kylässä -festivaali muuttaa Suvilahteen ja hakee uutta nimeä
Tältä keväältä peruuntunut Maailma kylässä -festivaali uudistuu vuodesta 2021 lähtien. Festivaali muuttaa Suvilahden tapahtuma-alueelle, kirkastaa konseptiaan ja avaa nimikilpailun, jolla haetaan ideoita uudeksi nimeksi.
Osallistumalla yleisökyselyyn voit vaikuttaa tapahtuman tulevaisuuteen.
25 vuotta Helsingin keväistä kaupunkikuvaa muokannut Maailma kylässä -festivaali muuttaa ensi vuonna Kaisaniemen puistosta ja Rautatientorilta Suvilahden tapahtuma-alueelle Sörnäisten ja Kalasataman kupeeseen. Festivaali
järjestetään tuttuun tapaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna, 29.–30. toukokuuta 2021. Vuoden 2020 teema, tulevaisuus, siirtyy ensi vuodelle.
– Kaisaniemen puisto on menossa jossain vaiheessa remonttiin, joten saimme siitä hyvän sysäyksen festivaalin uudistamiselle. Olemme jo pitkään kaivanneet monipuolisempia sisätiloja, joita Suvilahdessa on tarjolla. Tunnettu
tapahtuma-alue antaa varmasti erinomaiset puitteet uudistuvalle Maailma kylässä -festivaalille, miettii festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö
Nelli Korpi.
Sydän säilyy – moni asia muuttuu
Festivaali uudistaa samalla myös sisältöään ja ilmettään. Toki sydän säilyy eli Maailma kylässä tulee jatkossakin olemaan globaaliasioiden areena, kehitysjärjestöjen näyttämö sekä värikäs ja iloinen ilmaistapahtuma koko
perheelle.
– Panostamme jatkossa erityisesti vaikuttavaan puheohjelmaan. Festivaalin teema nousee aiempaa tärkeämpään rooliin koko tapahtuman punaisena lankana. Toki Suvilahdessakin tullaan kuulemaan monipuolista maailmanmusiikkia,
kovimpia kotimaisia nimiä ja lastenmusiikkia. Lisäksi lukuisat ruokakojut eri puolilta maailmaa, sadat näytteilleasettajien ständit ja dokumenttielokuvat säilyttävät asemansa festivaalin ytimessä, kertoo festivaalin ohjelmapäällikkö
Johanna Eurakoski.
Ehdota uutta nimeä ja voita Pelago-pyörä
Festivaaliorganisaatio pyytää yleisöä mukaan kehittämään tapahtumaa. Yleisökyselyn avulla selvitetään mikä festivaalissa on parasta, mitä haluttaisiin muuttaa tai mitä uutta toivottaisiin? Entä nimi, onko tapahtuma jatkossakin
Maailma kylässä – World Village Festival vai jotain muuta?
Festivaali lanseeraa nimikilpailun, jonka palkintona on Pelago-polkupyörä. Pyörä annetaan voittajaehdotukselle tai arvotaan kaikkien kommentoijien kesken, mikäli ehdotusten perusteella ei valita uutta nimeä. Lisäksi kaikkien
yleisökyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan 30 kappaletta kevään 2020 festivaalille suunniteltuja t-paitoja. Yleisökysely ja kilpailu päättyvät 24.5. Kilpailuun voi osallistua festivaalin sosiaalisen median kanavissa, kyselyn verkkolomakkeella ja sähköpostilla
info@maailmakylassa.fi.
Yleisökyselyn lisäksi näkemyksiä ja kehitysehdotuksia toivotaan tapahtuman sidosryhmiltä. Heille suunnattu kysely lähetetään suoraan festivaalin kanssa tekemisissä oleville organisaatioille. Nimikilpailuun voi osallistua
myös sidosryhmäkyselyssä.
Tästä linkistä pääset vastaamaan yleisökyselyyn.
Vastaathan 24.5. mennessä.
Lisätiedot
Nelli Korpi, viestintä- ja varainhankintapäällikkö,
nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Flickr-kuvagalleria (kuvat median vapaasti käyttävissä)
Facebook
Twitter
Instagram
#maailmakylässä
Maailma kylässä -festivaali on vuodesta 1995 alkaen järjestetty ilmaisfestivaali
Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Globaaliasioihin ja kestävään kehitykseen painottuvassa tapahtumassa on vieraillut vuosittain noin 70 000 kävijää, siellä on ollut yli sata ohjelmanumeroa ja noin 400 näytteilleasettajaa. Tapahtumaa
järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt - Finnish Development NGOs
Fingo ry, joka on yli 300 kehitysjärjestön kattojärjestö.