Tiedoksi globaalikasvatustoimijoille, joista monet osallistuivat linjauksen valmisteluun:
OKM linjasi kestävän kehityksen tavoitteet omalle hallinnonalalle
Opetus- ja kulttuuriministeriö on laatinut linjaukset, joiden avulla ohjataan hallinnonalan toimintaa kestävälle pohjalle. OKM mukaan hallinnonalan erityinen vastuu on sosiaalisessa kestävyydessä, kuten sivistyksen ja ihmisten
hyvinvoinnin vahvistamisessa.
Globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 hyväksyttiin syyskuussa 2015 YK:ssa. Agenda 2030 muodostaa ensimmäisen YK:n jäsenvaltioita koskevan toiminta-ohjelman ja tavoitteiston kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Hallitusohjelman
mukaan Suomi kantaa globaalia vastuuta sekä toimii aktiivisesti ja edelläkävijänä Agenda 2030-tavoitteiden saavuttamiseksi. OKM on omassa strategiassaan lupautunut vahvistamaan kansainvälistä vaikuttavuutta ja globaalia vastuuta sekä sitoutunut kestävään kehitykseen.
Sivistyksen ja osaamisen vahvistaminen ovat edellytyksiä Agenda 2030 –tavoitteiden saavuttamiselle. Koulutus-, tutkimus-, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapolitiikan keinoin voidaan osallistua kaikkien Agenda 2030 –tavoitteiden edistämiseen.
Se tarkoittaa mm. sivistyksellisten oikeuksien yhdenvertaista toteutumista, korkealaatuista varhaiskasvatusta, osaamisen ja koulutustason nostoa, jatkuvaa oppimista, tiedon saatavuutta, kulttuurisia oikeuksia sekä hyvinvointia ja osallisuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön
hallinnonalan toimilla edistetään kulttuurista muutosta, joka on edellytyksenä muutokselle kohti kokonaisvaltaista kestävää kehitystä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa ja arvioi linjausten toteutumista sektorikohtaisesti ja yhteisesti koko hallinnonalalla.
Sanna Rekola
Asiantuntija, globaalikasvatus | Fingo
+358 50 317 6697 | sanna.rekola@fingo.fi
twitter.com/sannarekola
Fingo – Vaikuttaa tulevaisuuteen tänään.
viestii | kouluttaa | kasvattaa | tukee | vaikuttaa
fingo.fi |
Facebook
| Twitter
| LinkedIn
Kepa ja Kehys ovat nyt Fingo. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi. Ihan kaikkialla. Olemme 300 kehitysjärjestön yhteistyöjärjestö.