Maailma kylässä -festivaali
Tiedote 10.3.2021 (in English please scroll down)
Virtuaalisella Maailma kylässä -festivaalilla keikkoja, leffoja, puheita, näytteilleasettajia ja lastenohjelmaa
Maailma kylässä -festivaali järjestetään tänä vuonna 29.–30.5.2021 virtuaalifestivaalina. Verkkotapahtumassa nähdään lukuisia konsertteja sekä maailmalta että Suomesta, ajankohtaisia dokumenttielokuvia,
kymmeniä kantaaottavia puheenvuoroja, lastenohjelmaa ja messutapahtuma. Festivaalin teemana on tulevaisuus. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.
– Haluamme, että virtuaalifestivaalilla voi kokea lähes kaikkea, mitä perinteisessäkin tapahtumassa. On erityisen hienoa, että pystymme tällä kertaa tarjoamaan ohjelmaa, jota olisi vaikea toteuttaa
normaalissa tilanteessa. Ohjelmaa on tulossa hyvin laajasti eri puolilta maailmaa, kansainväliset ja tarvittaessa muutkin puhujavieraat voivat osallistua virtuaalisesti ja myös yleisö voi tulla katsomaan, kuulemaan ja kokemaan riippumatta siitä, missä he sillä
hetkellä ovat, kertoo ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski.
– Kestävä kehitys, yhdenvertaisuus, ihmisoikeudet ja kulttuurien moninaisuus nousevat tulevaisuus-teeman puitteissa laajasti esille. Toivomme, että yleisö saa tälläkin tavoin uusia ajatuksia,
tietoa ja elämyksiä meitä kaikkia koskettavista globaaleista aiheista, jatkaa viestintäpäällikkö
Nelli Korpi.
Kansainvälisiä konsertteja: Kayhan Kalhor (IRN), Ricky Kej (IND) ja Madalitso Band (MWI)
Grammy-voittaja ja yksi maailman tunnetuimpia persialaisen musiikin mestareita,
Kayhan Kalhor, tuottaa festivaalille harvinaisen virtuaalisen sitar-konsertin. Kalhorille on myönnetty esimerkiksi arvostettu Womex Artist Award -palkinto elinikäisestä työstään persialaisen musiikin tunnetuksi tekemisen ja musiikkiperinteen säilyttämisen
hyväksi.
– Kulttuuri on ihmisyyden ydin. Näinä vaikeina aikoina kulttuuri voi auttaa meitä löytämään tulevaisuuden toivon. Voimakkaan kulttuurisen vision avulla voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsillemme, toimivampaa politiikkaa
ja terveempää taloutta, kommentoi Kayhan Kalhor Maailma kylässä -festivaalille.
Niin ikään Grammy-palkittu intialainen muusikko, säveltäjä ja ympäristöaktivisti
Ricky Kej ja joukko arvostettuja muusikoita toteuttavat festivaalille ainutlaatuisen virtuaalikeikkaspektaakkelin. Eri puolilta maailmaa kuvattavassa konsertissa esiintyy Kejn lisäksi Grammy-voittaja
Wouter Kellerman, Grammy-ehdokas Lonnie Park, laulaja IP Singh, huilisti
Varijashree Venugopal, viulisti Manoj George ja perkussionisti Arun Kumar. Festivaalilla kuullaan myös Rick Kejn keynote-puheenvuoro.
Perinteistä malawilaista musiikkia soittavan
Madalitso Bandin keikka kuvataan Malawin kaduilla, missä duon rytmit ja iloinen tunnelma pääsevät oikeuksiinsa. Yhtyeen ura on kehittynyt nopeasti katusoitosta maailmankiertueille. Konsertin yhteydessä kuullaan Madalitso Bandin haastattelu.
Keynote-puheenvuoroja: Maina Kiai (KEN) ja Pirkka-Pekka Petelius
Vuosina 2011–2017 YK:n erityisraportoija toiminut kenialainen
Maina Kiai puhuu festivaalilla ihmisoikeuksien tulevaisuudesta pandemian jälkeisessä maailmassa. Olimmeko liian optimistisia ihmisoikeuksien kehityssuunnasta? Mikä on muuttumassa ja miten voimme tässä ajassa yhdessä puolustaa kansalaisyhteiskuntaa ja
ihmisoikeuksia?
Suomalaisten hyvin tuntema pitkän linjan näyttelijä, kulttuuritoimija, ympäristöaktivisti ja kansanedustaja
Pirkka-Pekka Petelius paneutuu puheenvuorossaan kestävän tulevaisuuden teemoihin kulttuurin, aktivismin ja politiikan näkökulmista?
Dokumenttielokuvia:
Contradict, Lost and Found, Eettisen läppärin jäljillä
Contradict-dokumenttielokuvassa muusikot lähtevät Ghanan pääkaupungin, Accran, kaduille keräämään rahaa auttaakseen köyhiä ja kärsiviä Amerikassa.
Onko kyseessä vitsi, poliittinen provokaatio vai ennustus tulevaisuudesta?
Näytöksen yhteydessä haastatellaan elokuvan ohjaajia.
Palkitun Orlando von
Einsiedelin ohjaama Lost and Found
-lyhytdokumenttielokuva kertoo tarinan Kamal Husseinista, joka on omistanut elämänsä hajotettujen perheiden yhdistämiselle. Elokuva sijoittuu pakolaisleirille, jossa elää 700 000 Rohingya-pakolaista. Elokuvan jälkeen asiantuntijat keskustelevat maailman
pakolaislasten tilanteesta.
Eettisen läppärin jäljillä -dokumenttielokuva kertoo suomalaisen ihmisoikeusaktivisti
Anna Härrin yrityksestä paljastaa elektroniikkateollisuuteen liittyvät ihmisoikeusrikkomukset ja ympäristöhaasteet. Elokuvan jälkeen keskustellaan globaalin elektroniikkatuotannon kipupisteistä.
Näytteilleasettajien ilmoittautuminen virtuaalimessuille 10.3.–9.4.
Festivaalin messutapahtumassa on tarjolla verkkoständejä, joiden kautta voi helposti kertoa olevansa mukana kestävän kehityksen, yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisen maailman
rakentamisessa. Festivaalille osallistuminen ei edellytä päivystämistä ständillä, mutta halutessaan voi järjestää omaa ohjelmaa ja olla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa omien kanaviensa kautta. Tarjoamme 40 prosentin alennukset festivaalin mainostiloista
myös virtuaalifestivaalin näytteilleasettajille. Lue lisää näytteilleasettajatoiminnasta ja varaa paikkasi 9.4. mennessä.
Mainostilat varattavissa 1.4. asti.
Lisätiedot
Media, yhteistyökumppanit, mainostilat: Nelli Korpi, viestintäpäällikkö,
nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Ohjelma: Johanna Eurakoski, ohjelmapäällikkö,
johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696
Näytteilleasettajat: Rafael Campos, tuotantopäällikkö,
rafael.campos@fingo.fi, +358 50 317 6709
Lue lisää tähän mennessä julkaistusta ohjelmasta.
Lisää ohjelmaa julkaistaan 30.3. Puheohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan 8.4.
Maailmakylassa.fi
Flickr-kuvagalleria (kuvat median vapaasti käyttävissä)
Facebook
Twitter
Instagram
#maailmakylässä
Maailma kylässä -festivaali järjestetään 29.–30.5.2021 virtuaalisesti verkossa maailmakylassa.fi. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Festivaali tarjoaa laadukasta ohjelmaa globaaleista aiheista tulevaisuus-teeman ympärillä keskusteluista musiikkiin, dokumenteista lastenohjelmaan sekä näytteilleasettajien messutapahtumaan.
Kokoamme yhteen ihmiset siksi, että maailmaa voi muuttaa vain yhdessä.
Tapahtuman järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs
Fingo, joka on noin 300 kehitysjärjestön kattojärjestö.
Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin seurakuntayhtymä, ympäristöministeriö, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto sekä Maailman Kuvalehti.
In English
World Village Festival
Press release 10 March 2021
The virtual World Village Festival features shows, films, speeches, exhibitors and children’s programme
World Village Festival will be carried out as a virtual festival on 29.–30.5.2021. The virtual event features numerous concerts from around the world and from Finland, current documentary
films, tens of thought-provoking speeches, children's programme and a trade fair. The theme of the festival is Future. Entrance to all events is free of charge.
– We want to ensure that the virtual festival offers pretty much the same experiences as a traditional festival. What is particularly great is that this time we can offer programme numbers
that would be challenging to carry out under normal circumstances. The programme is rich and covers many different corners of the world. International speakers can participate virtually, and the audience can join in, participate, listen and experience the
festival from any location, says Programme Manager Johanna Eurakoski.
– Sustainable development, equality, human rights and cultural diversity are all a part of the theme of Future. We hope that the audience can get new ideas, information and experiences about
global topics that are relevant to us all, notes Communications Manager Nelli Korpi.
International concerts: Kayhan Kalhor (IRN), Ricky Kej (IND) and Madalitso Band (MWI)
Grammy-winning and one of the world’s most well-known masters of Persian music,
Kayhan Kalhor, will produce a rare and one-of-a-kind sitar concert for the festival. Kalhor has received the highly regarded Womex Artist Award for his lifetime achievement for promoting Persian music and preserving this musical tradition.
–
Culture is the essence of humanity. During these hard times, culture can help us to stay together and be hopeful for the future. With progressive cultural vision and awareness, we can form a better future for our children. Better culture means more efficient
politics, a healthier economy, and less political corruption, comments Kayhan Kalhor for World Village Festival.
Another Grammy awarded artist, Indian musician, composer and environmental activist
Ricky Kej and a group of highly regarded musicians will produce a unique virtual music spectacle for the festival. The concert will be filmed from many different locations around the world. It features Grammy winning artist
Wouter Kellerman, Grammy nominee Lonnie Park, singer IP Singh, flautist
Varijashree Venugopal, violin player Manoj George and percussionist
Arun Kumar. Rick Kej will also give a keynote speech at the festival.
Madalitso Band will deliver a show featuring traditional Malawian music. The show will be filmed on the streets of Malawi
where the rhythm and joyful spirit of the artist duo will be right at home. The band was catapulted from the streets of Malawi to touring world stages. The show will also include an interview with the band.
Keynote speeches: Maina Kiai (KEN) and Pirkka-Pekka Petelius
Kenyan Maina Kiai who served as the UN Special Rapporteur on the rights to freedom of peaceful assembly and of association from 2011 to 2017 will be speaking about the future of human rights in a post-pandemic world.
Were we too optimistic about the triumph of human rights? What has changed and how can we defend human rights and civic space together?
Pirkka-Pekka Petelius, an actor, cultural producer, environmental activist and Member of Parliament, will be addressing issues related to a sustainable future from the perspective of the
various roles he plays in his own life.
Documentary films:
Contradict, Lost and Found, Eettisen läppärin jäljillä (“Chasing the Ethical Laptop”)
In Contradict-documentary film musician friends head out to Accra, the capital of Ghana, to collect money to help the poor and those who are suffering in America. Is this a joke, a political provocation
or a prediction of the future? The film’s directors will be interviewed as part of the screening.
Lost and Found, a short documentary film directed by the award-winning
Orlando von Einsiedel, tells a story of Kamal Hussein who has dedicated his life to reunifying families who have been separated at refugee camps. The film is set on a refugee camp housing 700 000 Rohingya refugees. After the film experts will have a
discussion about the global refugee situation, particularly from the perspective of children.
Eettisen läppärin jäljillä (“Chasing the Ethical Laptop”) -documentary film takes us on a journey with Finnish human rights activist
Anna Härri as she attempts to reveal the human rights violations and environmental challenges related to the electronics industry. After the film there will be a discussion about the sore spots of the global production of electronics.
Exhibitor signup for the virtual trade fair 10.3.–9.4.
The trade fair will offer virtual exhibitor stands that provide an effortless way to share your commitment to sustainable development, equality and building a just world. Participating
in the festival does not require being on call on your virtual stand, but if you want, you are welcomed to organize activities and programme of your own and interact with the audience through your own channels. We are offering a 40% discount on all advertising
spaces, also for the exhibitors at the virtual festival. Read more about
being an exhibitor and book your spot by 9 April. Advertising space can be booked until 1 April.
For more information
Media, partners, advertisers: Nelli Korpi, Communications Manager,
nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Programme: Johanna Eurakoski, Programme Manager,
johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696
Exhibitors: Rafael Campos, Production Manager,
rafael.campos@fingo.fi, +358 50 317 6709
Read more about the programme numbers that have been published.
More programme will be released on 30 March. The Speaker programme will be published on 8 April.
worldvillage.fi
Flickr image gallery (all images can be used by the media)
Facebook
Twitter
Instagram
#worldvillagefestival
World Village Festival will take place 29.–30.5.2021 virtually online worldvillage.fi. The event
is admission free. The festival offers a range of high-quality programme ranging from discussions to music, from documentary films to kids’ programme and exhibitors. We bring people together because only together we can change the world. The event is organized
by Finnish
Development
NGOs
Fingo, which is an umbrella organization for approximately 300 development
organizations. The main partners of the festival are the Helsinki Federation of Parishes, Ministry of Environment, Ministry for Foreign Affairs, European Commission in Finland, European Parliament Information Office in Finland and Maailman Kuvalehti -magazine.