Maailma kylässä -festivaali
Tiedote 8.6.2020

Maailma kylässä -festivaali säilyttää nimensä

Maailma kylässä -festivaali on päättänyt säilyttää nimensä yleisön ja sidosryhmien vahvan toiveen mukaisesti. Festivaali järjesti huhti-toukokuussa nimikilpailun, jossa etsittiin ideoita uudeksi nimeksi. Yli 80 prosenttia vastaajista vastusti nimen vaihtamista.

Maailma kylässä -festivaali julkaisi huhtikuun lopulla tietoa tulevista uudistuksista, muun muassa tapahtuman siirtymisestä Suvilahteen. Samalla kysyttiin yleisön ja sidosryhmien näkemyksiä tapahtumasta sekä käynnistettiin kilpailu mahdollisen uuden nimen ideoimiseksi. Nimikilpailun pääpalkintona oli Pelago-polkupyörä.

Nimikysymys herätti suurta intohimoa sosiaalisessa mediassa ja uusia ideoita tuli satoja. Yleisö ja lähes kaikki muutkin festivaalin parissa tekemisissä olevat tahot, kuten näytteilleasettajat ja ohjelmatuottajat, olivat kuitenkin vahvasti vanhan nimen säilyttämisen kannalla, kertoo festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö Nelli Korpi.

Vaikka itse olimme vakavasti pohtineet myös nimen vaihtamista, tulimme siihen tulokseen, että yleisöä kannattaa kuunnella. Tämä on vahva viesti kaikilta festivaalin faneilta ja läheisiltä kumppaneilta. Festivaalin nimi on rakastettu ja sopiva juuri tällaiselle tapahtumalle.

Nimikilpailun pääpalkintona oli Pelago-polkupyörä, joka arvottiin kaikkien osallistujien kesken, koska ehdotusten joukosta ei valittu uutta nimeä. Yleisökyselyn osallistujien kesken arvottiin lisäksi 30 kappaletta 2020-festivaalille suunniteltuja t-paitoja. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Maailma kylässä -festivaali järjestää keskiviikkona 23.9. kello 16 infotilaisuuden näytteilleasettajille, ohjelmatuottajille ja muille kiinnostuneille kumppaneille. Tilaisuudessa esitellään tarkemmin tulevan alueen ja festivaaliyhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia sekä verkostoidutaan muiden festivaalista kiinnostuneiden tahojen kanssa. Tarkempaa tietoa ja kutsu tilaisuuteen lähetetään lähempänä ajankohtaa.

Ensi vuoden Maailma kylässä -festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 29.–30.5.2021 teemalla Tulevaisuus.

Lisätiedot  

Nelli Korpi, viestintä- ja varainhankintapäällikkö, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698

Maailmakylassa.fi
Tilaa uutiskirje

Flickr-kuvagalleria (kuvat median vapaasti käyttävissä)
Facebook
Twitter
Instagram 
#maailmakylässä

 

Maailma kylässä -festivaali on vuodesta 1995 alkaen järjestetty ilmaisfestivaali. Tapahtuma siirtyy vuonna 2021 Helsingin Kaisaniemen puistosta ja Rautatientorilta Suvilahteen Sörnäisten ja Kalasataman kupeeseen. Globaaliasioihin ja kestävään kehitykseen painottuvassa tapahtumassa vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä, siellä on kymmeniä ohjelmanumeroita musiikista puheisiin, elokuvista lastenohjelmaan sekä satoja näytteilleasettajia järjestöistä ruokamyyjiin ja muihin kestävän kehityksen toimijoihin. Tapahtumaa järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt Finnish Development NGOs Fingo ry, joka on yli 300 kehitysjärjestön kattojärjestö.