KOTIMATKA? -kuunnelma julkaistu verkossa 26.8.2020



Kotimatka-lukijoiden kuva.jpg
Kotimatka? -lukijoita äänityksissä kesäkuussa 2020.

Osallistavan taiteen keskus Framilin Kotimatka?-kouluvierailu hanke tiivistyi koronakeväänä uuteen muotoon: 26.8.2020 Framilin nettisivuilla on julkaistu Kotimatka? -kuunnelma, joka on ääni-ikkuna monikulttuuriseen Suomeen. 

Kotimatka? on dokumentaarinen yhteisötaideteos, joka käsittelee ajankohtaisia identiteetin, monikulttuurisuuden, pakolaisuuden, kotiutumisen, kotouttamisen ja rasismin teemoja. Kuunnelman voi kuunnella yksin, mutta se sopii hyvin myös yhdessä kuunneltavaksi ja keskustelun avaajaksi esimerkiksi yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.

Kuunnelma perustuu vuonna 2017 Turussa koottuun livekuunnelman käsikirjoitukseen. Haastattelemalla turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisilta ihmisiä saatiin koottua kokemuksia ja tarinoita, jotka kuvaavat tuntoja elämästä Suomessa ja Suomea uutena kotimaana. 

Kotimatka?-kuunnelma on äänitetty kesäkuussa 2020 yhteisöllisesti, jaetussa tilassa toinen toista kuunnellen. Kuunnelman lukijoiksi kutsuttiin niin kantasuomalaisia kuin maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, tavoitteena lukea moniäänisiä tarinoita moniäänisella suomen kielellä, yhdessä. 

Kotimatka? -kuunnelma on julkaistu Framilin verkkosivuilla, joilta löytyy myös alkuperäinen livekuunnelmakäsikirjoitus ja pieni pedagoginen paketti hyödynnettäväksi oppitunneilla.

Kotimatka? -hanketta ovat tukeneet SKR:n Varsinais-Suomen maakuntarahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Turun kaupunki.


Kuunnelma ja lisätietoja löytyy täältä:

https://framil.fi/kotimatka-kuunnelma/


Vastaamme mielellämme kysymyksiin:

framilkeskus@gmail.com


Lämpimin loppukesän terveisin


Seija-Leena Salo

Kotimatka? -työryhmä

Framil ry



--
Framil ry
Rauramäentie 5
20360 Turku
0451130561

Framil ry on Varsinais-Suomen osallistavan taiteen keskus. Framilin keskeisenä tavoitteena on toimia osallistavan taiteen (esittävä taide/monitaide/monialainen taide) kulttuuripalvelujen tuottajana ja esiintuojana. Yhdistys edesauttaa osallistavan taiteen toimijoiden työllistymistä ja laajaa osaamista. Toiminnan keskiössä on osallistavan taiteen kentällä toimivien ammattilaisten järjestäytyminen ja ammatti-identiteetin vahvistaminen.