Taksvärkki ry hakee osa-aikaisia kouluyhteistyön aluekoordinaattoreita Tampereelle, Jyväskylään ja Ouluun lukuvuodeksi 2019–2020
Taksvärkki ry on globaalikasvatuksen ja kehitysyhteistyön asiantuntijajärjestö.
Globaalikasvatuksemme edistää yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia sekä kannustaa nuoria toimimaan aktiivisina maailmankansalaisina.
Ohjaamme vuosittain satoja toiminnallisia globaalikasvatuksen työpajoja oppilaitoksissa eri puolilla Suomea.
Aluekoordinaattorin työtehtäviin kuuluu:
·
Taksvärkki ry:n globaalikasvatuspalveluiden tarjoaminen kouluille,
·
oman alueen kouluvierailuiden koordinointi ja yhteydenpito kouluihin ja opettajiin,
·
alueen vapaaehtoisten ohjaus ja tukeminen,
·
toiminnallisten työpajojen ohjaaminen kouluissa Taksvärkki-kampanjan teemoihin ja lapsen oikeuksiin liittyen,
·
näyttelypaikkojen etsiminen nuorten tarinoita esittelevälle valokuvanäyttelylle ja näyttelyn pystyttäminen
·
näkyvyyden tuominen Taksvärkki ry:lle paikallisesti mediassa, messuilla ja muissa tapahtumissa.
Aluekoordinaattoreiden edellytetään osallistuvan perehdytykseen 8.–11.8., jolloin tutustutaan aluekoordinaattorin työtehtäviin, lukuvuoden 2019–2020 Taksvärkki-kampanjaan sekä Taksvärkki
ry:n kouluvierailutoimintaan ja globaalikasvatukseen.
Tehtävässä menestyäkseen aluekoordinaattorit tarvitsevat:
·
itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta,
·
reipasta asennetta koulujen kontaktointiin ja kouluvierailujen koordinointiin,
·
kykyä innostaa ja motivoida oman alueen vapaaehtoisten kouluvierailijoiden porukkaa,
·
sujuvia kirjallisen ja suullisen ilmaisun taitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Lisäksi eduksi katsomme koulumaailman ja globaalikasvatuksen tuntemuksen sekä omakohtaisen kokemuksen vapaaehtoistyöstä.
Aluekoordinaattorien työtä ohjaa Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelija. Työ on tuntiperusteista, ja siitä maksetaan palkkaa 10 €/h. Tunteja kertyy oman
aktiivisuuden mukaan 10–40 h/kk. Työhön ja koulutuksiin liittyvät matka- ja puhelinkulut korvataan.
Hakemukset ja ansioluettelot 17.4.2019 mennessä sähköpostitse:
anna.kivimaki@taksvarkki.fi
Lisätietoja:
https://www.taksvarkki.fi/yleinen/haemme-aluekoordinaattoreita-tampereelle-jyvaskylaan-ouluun
tai Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelijalta Anna Kivimäeltä,
anna.kivimaki@taksvarkki.fi, p. 050 348 5668
**************
TAKSVÄRKKI RY/ DAGSVERKE RF
Kehitysyhteistyötä ja globaalikasvatusta – Taksvärkki 50 vuotta!
www.taksvarkki.fi / facebook
Taksvärkki ry / twitter
Taksvarkki_ry / instagram
taksvarkki_ry