Työpaikka auki Suomen CISV-liitossa – haussa loistotyyppi järjestökoordinaattoriksi!

CISV on sitoutumaton, vapaaehtoisvoimin toimiva globaalikasvatusjärjestö. Ohjelmamme tarjoavat erityisesti lapsille ja nuorille monikulttuurisia kokemuksia. Maailmanlaajuiseen ystävyyteen kasvaminen jo lapsena on CISV:n perusta. 

Suomen CISV-liitto etsii osa-aikaista (n. 15h/vko) järjestökoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen. Etsimme reipasta ja oma-aloitteista henkilöä, joka pitää huolen siitä, että juoksevat asiat hoituvat ajallaan. Haluat rutiinityön ohella kehittää itseäsi ja Suomen CISV:n toimintaa.

Järjestökoordinaattorina olet vastuussa järjestömme erilaisista tehtävistä muun muassa viestinnän, hallinnollisten asioiden ja varainhankinnan tehtävistä. Tehtäväsi koostuvat järjestömme yleisilmeen kehittämisestä ja tiedotuksen vahvistamisesta. Lisäksi tuet liiton hallitusta, komiteoita ja paikallisyhdistyksiä käytännön työskentelyssä. Hallinnollisiin tehtäviisi kuuluvat muun muassa varainhankinta ja raportointi.

Toimit tiedottajana kansallisella tasolla ja vastaat siitä, että tieto kulkee ajallaan sekä sisäisesti että ulkopuolelle. Koordinoit kansallisia koulutuksia, kokouksia sekä tapaamisia, avustat hallituksen kokouksen järjestelyissä sekä koordinoit tuotetilauksia. Toimit lisäksi linkkinä kansainvälisen CISV-liiton sekä suomalaisten paikallisyhdistysten välillä, varmistaen että tieto kulkee molempiin suuntiin ajallaan ja sujuvasti.

Toivomme, että sinulta löytyy järjestö- tai vapaaehtoiskokemusta. Olet CISV Suomen ainoa palkattu työntekijä, joten itsenäisyys, oma-aloitteisuus, varainhankinta- sekä koordinointitaidot ovat todella tärkeitä työsi onnistumisen kannalta. Työn oppii tekemällä ja liiton hallituksen tuella, joten emme odota sinulta kokemusta kaikista työnkuvaasi kuuluvista tehtävistä ensimmäisestä päivästä alkaen.

Työ sopii erilaisiin elämäntilanteisiin ja antaa sinulle laaja-alaisen perusosaamisen taidot. Työnkuvaasi voidaan muokata osittain myös omia taitojasi tai kiinnostuksen kohteitasi vastaavaksi. Takaamme, että tässä työssä pääset tekemään itsenäisesti monipuolisia tehtäviä ja kehittämään toimintaamme. Tarjoamme sinulle siis hauskan, monipuolisen ja joustavan työpaikan, jossa tekemälläsi työllä on merkitystä!

Toivomme sinulta:

Perustietoja työpaikasta:

Koronatilanteen myötä elämme myös CISV:ssä poikkeuksellisia aikoja. Tämän tehtävän alkaessa emme vielä tule elämään normaalia CISV-arkea tai tiedä, miten järjestömme täysin selviytyy pandemiasta, ja siten työtehtäväsi tulevat varmasti muuttumaan lähikuukausien ja vuosien aikana. Toivomme, että olet valmis rakentamaan yhdessä vapaaehtoisten kanssa CISV:lle uutta tulevaisuutta. Jos koronasta palautumisen myötä pystymme kasvattamaan ja vahvistamaan toimintaamme, voimme myös samalla rakentaa ja kasvattaa sinun rooliasi. Koronasta huolimatta haluamme investoida sekä työntekijän rooliin että järjestömme kehittämiseen juuri nyt.

Lähetä CV ja hakemuskirje 2.12.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen rekry2020@cisv.fi. Odotamme hakemustasi innolla! Pyrimme järjestämään haastattelut viikolla 50 ja tekemään päätöksen mahdollisimman pian haastattelujen jälkeen.

Lisätietoja www.cisv.fi ja kysymykset voi laittaa osoitteeseen office@fi.cisv.org. Onnea matkaan!